Wednesday, March 14, 2012

Uusi valaisin vielä kerran

Tuutista ulos vielä muutamat kuvat ku nää on kerran otettu ;)


Kuten jo aiemmassa postauksessani kerroin, mies asensi valaisimen paikoilleen viime perjantaina. 
Ja arvatkaas mitä? Ensimmäistä kertaa piiiiiitkään aikaan aloin epäröidä, kun näin jonkin hankintani paikoillaan. Alussa tuntui, että sopiiko se sittenkään tuohon, onko liian massiivinen tms, meninkö tekemään virheostoksen... Valaisimen asentaja hoki painokkaasti et sopii, sopii. Varmaan kauhistutti ajatus, että sen paikka muuttuu... Nimittäin valaisimen asennettuaan ilmoitti, että tuo on tuossa sitten ainakin viis vuotta! ;)


Ajattelin itsekseni, että asia vaatii vain totuttelua... 1,5 vuotta totuttu katsomaan Soleroa ruokailutilassa ja nyt siinä on ihan erilainen valaisin. Ja kun palasimme hemmottelulomalta, huomasin olleeni oikeassa. Silmä oli tottunut ja ihastuin uuteen ruokailutilan näkymään sydänjuuriani myöten!


Mikä onni että päädyin valkoiseen, näin kookkaana musta olisi varmasti ollut silmissäni liian radikaali. Valkoinen vaikuttaa kevyemmältä ja ilmavammalta.
Solero tosiaan muutti tämän valaisimen kotiuduttua toiseen paikkaan, siitä näette kuvia jonain toisena päivänä.


Vielä on muutamia kauniita synttärikukkasia jäljellä:

Aamuauringon säteitä tältä aamulta:

Kivat keskiviikkoillan jatkot!

58 comments:

  1. Hieno valaisin, sopii todella hyvin! Muutenkin niin ihanan valoisia kuvia :)

    ReplyDelete
  2. Tosi hienolta näyttää. Sopii hyvin tuohon pöydän yläpuolelle. Mutta onko se vähän liian korkealla?

    ReplyDelete
    Replies
    1. hmm... aloin itekki kattoo nyt kuvia sillä silmällä ja voi olla et kuvissa näyttää siltä et ois. mut täällä paikan päällä se on jotenkin niin isokokoinen että näyttäis aika tyhmältä alempana. ja entistä suuremmalta. täytyy nimittäin muistaa et huonekorkeutta tuossa kohdalla on nelisen metriä :)
      erittäin hyvin valaisee tuolta korkeudelta, ehkä vähän liiankin hyvin :D

      Delete
  3. Hienohan tuo tuossa on! Voin kyllä kuvitella, että meillä kuuluisi asentajan suusta ihan samat jutut ;o)

    ReplyDelete
  4. Tuohan käypi tuohon loistavasti! :)

    ReplyDelete
  5. Siis voi vitsit tuo valaisin on UPEA!!! Itsekin olen suunnitellut uutta valaisinta ruokailutilaan, nyt siinä on 6 vuotta ollut "väliaikainen valaisin"... Meillä vaan on hieman pienempi tuo tila kuin teillä näyttää olevan, joten mietin olisikohan tuo valaisin meille liian iso... Pitää mittailla mielessä vielä asiaa!
    -S-

    ReplyDelete
    Replies
    1. moi S :)
      varmasti sopis teillekin, ite oon nähny tuota myös pienemmissä tiloissa ja kaunis on!

      Delete
  6. Kun näin kuvan olin että WAU!! Sopii täydellisesti :) Nyt alkaa nyppimään muutama oma kauhu valaisin ;D T: Niina ja 4kisua

    ReplyDelete
    Replies
    1. hih, ihana kommentti! ei muuta ku ostoksille jos nyppii :))

      Delete
  7. Ihana! ja nimenomaan valkoisena tosi hyvä! Teidän ruokailutila näyttää kokonaisuudessaan ihan uudelta tuon valaisimen myötä. :)
    Oiskos sulla ideoita jostain kivasta modernista pöytävalaisimesta? valkoiseen olohuoneeseemme sellaista kaipailisin, mutta vielä ei ole tullut mitään tarpeeksi kivaa vastaan. :)

    -A-

    ReplyDelete
    Replies
    1. eikö! uudistu koko huone :)
      oih, pöytävalaisimet <3 mulla on niistä(kin) jopa kaksi himotusta, kääks :P taidanpa tehdä tästä ihan oman postauksensa joku päivä, mut vastaan jo tässä et miten ois esim. Lundian Soihtu pöytämallisena?
      tai sitten Louis Poulsenin Panthella? :PP
      http://www.finnishdesignshop.fi/valaisimet-poytavalaisimet-panthella-poytavalaisin-p-3022.html

      Delete
    2. Kiitos vinkeistä, täytyy tutustua :) ja oliskin kiva jos jossain vaiheessa teet ihan oman postauksen ihanista pöytävalaisimista <3

      -A-

      Delete
  8. Moikka! Kiva lamppu :) Mulla löytyy kans Kartellin valaisimia, pöytiä yms. sellaista kotoa, mutta tuota lamppua ei ole. Me taas rakastamme Lokkia meidän ruokapöydän päällä. Makuasioita! Millä korkeudella valaisin on? Olisiko se voinut olla inan alempana? Kiitos hienosta blogista =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hmm... aloin itekki kattoo nyt kuvia sillä silmällä ja voi olla et pelkästään kuvia kattomalla näyttää siltä et ois liian korkealla. mut täällä paikan päällä se on jotenkin niin isokokoinen että näyttäis aika tyhmältä alempana. ja entistä suuremmalta. täytyy nimittäin muistaa et huonekorkeutta tuossa kohdalla on nelisen metriä :)
      erittäin hyvin valaisee tuolta korkeudelta, ehkä vähän liiankin hyvin :D
      mut jos alkaa häiritä tuo korkeus, lasken sitä max 20 cm (tai mies laskee ;))

      Delete
  9. Tuohan sopii ihan täydellisesti teidän ruokatilaan, jotenkin vielä noiden tuolien selkänoja ja valaisimen muoto natsaavat niin hyvin yhteen.

    Pieni hienosäätöehdotus tosin, valaisin voisi olla aavistuksen alempana, korkea katto vähän hämää, mutta jos asentaja jaksaa hikoilla hetken, kokeilisin muutaman kymmenen senttiä alemmas tuota.

    Mutta siis kivahan se noinkin on :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. mäki kiinnitin huomiota tuohon tuoli-valaisin -yhdistelmään, kiva kommentti, kiitos Malia!
      ymmärrän et joidenkin mielestä voi näyttää kuvista et toi ois liian korkealla... äsken kävin sitä katsomassa (:D) ja paikan päällä ei kyllä siltä näytä... se on niin hirmu iso, mut ehkä sen voisin 20 cm laskea, jos se alkaa siltä tuntumaan. enempää en kyllä missään nimessä laske, näyttää muuten typerältä neljän metrin huonekorkeudessa. esteettinen silmä on niin ratkaiseva :D
      sillon ku tuota asennettiin, kokeiltiin eri korkeuksia... tuosta kovin paljon alempana se oli jotenkin häiritsevä, sillä haluan että ruokailutilasta ja keittiöstä on esteetön näkymä takapihalle ruokailutilan isoista ikkunoista/ovesta. tuo tulis ikävästi eteen blokaten näkymän :/
      ihanne kai ois n. 60 cm pöydän pinnan yläpuolella, mut tässä talossa se ei tule kysymykseenkään :D. eikä meillä edes lueta pöydän ääressä, joten lukuvaloksi tuota ei tarvitse. mut täytyy miettiä, mies kyllä heti lupas sekuntiakaan epäröimättä sitä laskea jos siltä tuntuu :)

      Delete
  10. Minusta sopii hienosti tuohon! :) Itseäkin himottaisi ostaa tuo FL/Y, mutta kun ruokapöydän ylle on jo Lokki odottelemassa kattoon pääsyä niin ainoa vaihtoehto olisi makuuhuone (lastenhuoneeseen tuskin viitsisin sitä laittaa) tai työtilaan. En oikein tiedä miten se sopisi noihin tiloihin, jotenkin mulla on sellanen kuva, että se kuuluu ruokailutilaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos! mä taas voisin helposti kuvitella tuon ruokailutilan lisäksi työtilaan tms. sopis oikein kivasti, joten harkitse vain sitäkin vaihtoehtoa :)

      Delete
  11. Toi on niiiiiin mielettömän ihana valaisin, ja näyttää aivan upealta just tossa!! On ihan mun yksiä suuria suosikkeja toi, ollut mietinnässä omaanki kämppään...Saas nähä :) On se vaan niin nätti!

    -Sirja

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos ihanasta kommentista Sirja :)
      toivottavasti saat sinäkin tämän jonain päivänä, sopis teidän kauniiseen kotiin ku nenä päähän!

      Delete
  12. Toimii, varsinkin toi eka kuva näyttää tosi hyvältä!:)

    ReplyDelete
  13. Sopii, sopii! Hyvin sopii! :) Näinhän se aina on, kun uutta laittaa, kestää hetki että tottuu. Täytyy sanoa taas kerran, että tuo on kyllä upea ja sopii erittäin hyvin teille tuohon ruokapöydän päälle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos kovasti M! niinpä, kaikkeen tottuminen vie oman aikansa :)

      Delete
  14. Nuo tuohan sopii tuohon kyllä aivan täydellisesti :) Musta olisi tosiaan saattanut olla aika radikaali, olisi ehkä vaatinut sitten jotain muutakin mustaa ympäristöön. Täydellinen valinta, onnittelut siitä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos Omppuinen! joo musta ois tosiaan vaatinu muutakin mustaa ja eniten siinä tökki se pölyn näkyminen, ehkä oon sit laiska :P

      Delete
  15. Ihanan raikkaita kuvia taas -silmä lepää <3

    Ainakaan näin kuvissa ei näytä yhtään liian massiiviselta vaan ainakin mun silmään just passelilta tuohon tilaan. Mutta se on kyllä totta, että välillä kestää,ennen kuin silmä tottuu uuteen. Ja olihan vanha valaisin muotokieletään ehkä "hennompi" ja ihan eri oloinen. Molemmat sopii teidän ruokailutilaan hyvin, mutta sanoisin kyllä, että Fly sopii paremmin. Ihan oikean valinnan teit :)

    -I-

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiva kuulla että tykkäät, samanlaisia ajatuksia mullakin :)
      kuvissa valaisin näyttää pienemmältä mitä todellisuudessa, ihanan isokokoinen!

      Delete
    2. Ihmeen paljon tuli kommentteja siitä, että valaisin ois liian ylhäällä...en tiedä, olenko itse sitten sisustuksellisesti ihan urpo, kun mun silmään ei näyttäny ollenkaan siltä, tai ei ainakaan mitenkään silmään pistänyt, että olisin edes kiinnittänyt huomiota asiaan...Joskus huomaa ihan heti, jos valaisin on liian ylhäällä tai alhaalla, mutta mun silmään ainakin tuo näyttää olevan ihan sopivalla korkeudella. Lisäksi ei ole kiva, jos noin iso lamppu ois liian alhaalla, ¨pisimmät vielä kopsauttais päänsä pöydästä noustessaan :) Tosin teidän katto on varmaan niin korkealla, ettei sitä vaaraa kovin helposti ole. Meillä vaan, kun kattokorkeus on niin matala, jotkut lyövät päänsä Lokkiinkin, kun nousevat meillä pöydästä, vaikka ollaan se just tosta syystä hilattu niin ylös kuin silmä antoi periksi.

      Teillä näkyy olevan kattopanelia. Harkitsitteko edes muuta vaihtoehtoa? Ootteko olleet tyytväisiä paneeliin? Onko sävy ihan puhdas valkoinen? Me jätettiin talopaketista sisäkatto toistaiseksi vielä kokonaan pois. Siihen ois kuulunu ihan kyprokkikatto, mutta mietitään vielä, josko kuitenkin laitettais panelit. Nyt on muuten tontti ostettu, talotoimittaja valittu ja ekat rakennuslupapiirustukset työnalla :) Ja tosiaan mä sitten loppujen lopuksi piirsin itse meille pohjan, kun ei mieluista löytynyt. Jännä ollut nähdä, miten omasta täysin ammattitaidottomasta piperryksestä on saatu ihan talolta näyttävä rakennus aikaan -ainakin paperilla ;D

      Huh, tulipas pitkä sepustus :)

      -I-

      Delete
    3. siis täällä paikan päälläkään se ei näytä olevan liian korkeella, näyttää ihan hyvältä :)) jos sitä laskee, se on ikään kuin edessä vähän joka suunnasta, nyt näyttää kivan ilmavalta :)
      harkittiin gyproccia et oltais maalattu katto samalla ku seinät ja jos rehellisesti sanon, ni mua pikkusen harmittaa ettei valittu sitä. mut jos joskus tulee toinen talo, sinne ei tule kattopaneelia eikä sitten tarvita myöskään kattolistoja :). meidän kattopaneeli on ihan perusvalkoinen eli samaa sävyä ku listat (puusepänvalkoinen siis). molemmat katot on mun mielestä kuitenkin kauniit, mut se gyproc ois ollu mun ykkösvaihtoehto. siinä kuitenkin miehen sana painoi silloin enemmän.
      paljon onnea ensimmäisistä ratkaisevista askelista, mahtavaa! mikä talotoimittaja, jos saa udella? :)

      Delete
    4. Vastaan sulle fb:hen...

      -I-

      Delete
  16. Lamppu on kyllä hieno, mutta itse laittaisin sen vähän alemmas - jos vain johto riittää. Ilmava ja kevyt se on, ja hyvän kokoinen. Ei ainakaan liian iso!

    ReplyDelete
    Replies
    1. riittää johto, mut katos mitä vastasin ylempänä Malialle tuosta korkeudesta :)

      Delete
    2. Juu, huoneen korkeus selvästi hämää, jotenkin ei yhtään aattele että tuossa olis neljä metriä korkeutta...

      Delete
    3. ...ja kun katsoin tuota kuvaa vielä ajatuksella niin tajusin, että lamppu toimii samalla näköharhalla kuin kuu: mitä ylempänä taivaan kannella se möllöttää, sitä pienemmältä se näyttää. Ja kun se tulee lähemmäs taivaanra taa, se muuttuu isommaksi ja isommaksi... Niin kuin tuo teidän lamppu, jos se laskeutuis kohti pöydän pintaa. :)

      Delete
    4. hyvä havainto! tuo on kyllä tosi kookas valaisin :)

      Delete
  17. Todella kaunis kokonaisuus! Minun silmään valaisin ei näytä yhtään olevan liian korkealla.

    T.-M-

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitti M! ja kiva et oot tuota mieltä :))

      Delete
    2. Korkeus on mielestäni hyvä juuri noin! Itsekin korkean huonekorkeuden omaavassa kodissa asuneena tiedän, ettei voi verrata mataliin/tasakattoisiin...

      Delete
    3. niin aivan, toki nämä on myös makuasioita ja vaikuttaa suuresti se, mihin valaisinta tarvitaan (lukuvaloksi jne.). hassua sinänsä et meidän Solerosta kukaan ei sanonu et se on liian ylhäällä ja nyt tästä tämmönen :D

      Delete
  18. tyylikäs koti :) millä korkeudella on valaisin pöydänpinnassta?hyvältä näyttää! -Ansku*

    ReplyDelete
  19. no joo, silmä käteen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. siis liittyykö tää tuohon aiempaan kommenttiisi :D

      Delete
  20. On se vaan hiano! Pyöreä muoto sointuu kauniisti tuolien pyöreisiin selkänojiin. Upea kokonaisuus!

    T: Pohojanmaan likka

    ReplyDelete
  21. Kaunista! Tuo lamppu sopii just tohon! Ihanan valoisaa teillä!

    ReplyDelete
  22. Sopii, sopii, kuuluu täältäkin!
    Aivan ihana ruokailutila :)

    ReplyDelete
  23. Tuo valkoinen sopii kyllä niin hyvin tuohon teidän ruokailutilaan :) Sulautuu niin hyvin ympäristöön, että hyvä jos sitä edes huomaa, siis sillain hyvällä tavalla :)

    ReplyDelete
  24. Eksyin blogiisi sattumalta. Tosi kiva blogi sinulla!

    Huvittuneena huomaisin, että meillä on samanlainen maku sisustamisessa. Meiltäkin löytyy Kartellin Fly valaisin valkoisena valkoisen ruokapöydän päältä. Ruokailutilan seinävalaisimetkin ovat samat, kuten myös Bestån kaappi. Pentikin pallovalaisimiakin kodistamme löytyy, mutta meillä ne ovat makuhuoneessa lukuvaloina.

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S