Showing posts with label oman kodin sisustus. Show all posts
Showing posts with label oman kodin sisustus. Show all posts

Saturday, April 28, 2012

Pieniä piristyksiä sisustukseen

Tämä kuuluu taas tähän "miksi kotimme on pääosin neutraalin valkoinen ripauksilla mustaa ja harmaata".
Jotta voisin käyttää kivasti vaihdellen ja ennen kaikkea kotiimme sopivasti monia erivärisiä pieniä piristeitä! Tässä tapauksessa esimerkiksi pöytätabletein ja ruusuin vaihtui kokonaan ruokailutilan ilme. Ja erittäin pienellä rahalla:




Ostin tabletit jo viime vuonna, kun täällä vielä oli Hemtex, ajatellen, että niille tulee varmasti joskus vielä käyttöä. Ja viime viikolla se päivä koitti.
Eli hiukan alle kuudella eurolla muuttui ruokailutilan yleisilme (jos ei ruusuja lasketa mukaan). Pinkkejä tyynyjä mulla oli ennestään, joten muutama sellainen olohuoneen sohvalle ja tilat yhdistyy kivasti toisiinsa samansävyisten väripilkkujen ansiosta.


Pidän enemmän tableteista kuin kaitaliinoista, vaikka nekin kyllä ihan kauniita ovat. Ehkä olen vain tottunut enemmän tabletteihin. Tabletteja meiltä löytyy muutamia erilaisia, tykkään vaihdella niitä useamman kerran vuodessa. Kesällä niitä tarvitaan myös terassin eli kesäkeittiön puolella, joten niitä saakin olla ihan kiva valikoima :P
Näitä pinkkejä tabletteja mulla on kuusi, mutta joskus ostan tabletteja vain neljä. Esim. niitä keväisen limenvihreitä tabletteja ostin vain neljä, ajattelin värin olevan sellainen että neljä riittää ;). Aina pöydässä ei ole kuutta ihmistä, joten ihan turhaan pitää kahta ylimääräistä tablettia kattauksessa. Neljän tabletin kattauksessa pöydän keskelle jää enemmän tilaa jollekin näyttävämmälle maljakolle tai asetelmalle ja valkoinen, tyhjä pöytätilahan on pelkästään kaunista :)


Joskus jos satun löytämään aivan yli-ihanat tabletit, ostan niitä vastaavasti kahdeksan tai enemmänkin! On hyvä olla muutama varalla, vahinkoja aina sattuu, ja on myös kiva, että kesäkeittiössä on samat tabletit kuin sisällä :)


Kuten kuvasta näkyy, ovatkin kesällä lähestulkoon samaa tilaa, vain "ikkunaseinä" välissä:

Tuosta ruokailutilan seinästä tulikin mieleeni eräs muisto rakennusajalta... Oli todella helteinen kesäpäivä, siivoilin siinä pihaa ja mies, noh mies rakensi taloa :D. Taloon oli vasta pystytetty ulkoseinäpiirat ja se alkoi pikkuhiljaa hahmottua. Tuossa ruokailutilan seinässä oli valtava aukko isolle ikkunalle ja sen vieressä lasiparioville. Mies tokaisi hämmästyneenä siis meillehän tulee tuo seinä lähes kokonaan ikkunaa!
Se oli yksi hauska oivallus niiden satojen raksa-ajan oivallusten joukossa ;)




Olen silloin tällöin saanut kysymyksiä kiiltovalkoisen pöydän naarmuuntumisesta. Sehän on selvä, että pöytä kuin pöytä naarmuuntuu. Ja aina kiiltävästä pinnasta naarmut erottuu paremmin kuin mattapinnasta. Vaikka tabletit jonkun verran pöydän pintaa suojaavatkin, koen aina tuossa maaliskuun tienoilla sen ääh apua -tunteen, kun kevätaurinko tulee niin kauniisti sisään paljastaen ihan kaiken. Tuolloin pöydän naarmut ihan hyppää silmille. Pari päivää saatan hiukan harmistella, mutta sitten silmä tottuu. Asia on loppujen lopuksi melkoisen pieni ja ehkä turhamainenkin, joten se korjaantuu muuttamalla ajatusmaailmaa :D. Sitten kun meidän pöydän pinta alkaa olla enemmän ja oikeasti häiritsevästi naarmuilla, viemme sen valmistusliikkeeseen hiottavaksi ja uudelleenmaalattavaksi; näin pöytämme on muutamalla kympillä taas kuin uusi.
Puupöydät on mielestäni asia erikseen: niitä naarmut ja kolhut ja elämisen jäljet vain kaunistaa!


Ihanaa & aurinkoista lauantaita! :)

Thursday, April 26, 2012

Uutukainen

Meille muutti tällä viikolla tämä:


Aluks kokeiltiin sitä yhteen makuuhuoneeseen ja sitten tähän toiseen (kiva mies kun jaksoi testailla <3). Tänään upea Le Klint lähti kuitenkin takaisin sinne mistä tulikin. 172A oli liian pieni meidän tarkoitukseen, näytti hassulta katossa. Siispä vaihtarina tulee seuraava koko: 172B. Nyt odotellaan sitten sitä. Mutta mikäs tässä on odotellessa, kun ei ole mihinkään kiire.

Makuuhuoneessa on kesäisemmät verhotkin nyt; liekö se syynä että mies heräsi aamulla jo klo 5.30 eikä saanut enää unta... Koki myös tarpeellisena infota minuakin tuolloin asiasta, joten nyt hieman väsyttää ja päätäkin särkee :/. Siivotakin pitäis ettei viikonloppua tarvi siihen tuhlata... Ehkä ihan joku pikaputsi ;)



Niinpä nyt alankin tekemään ruokaa ja sitten ehkä pitkät pienet päikkärit..?
Jonain toisena päivänä parempaa kuvaa makuuhuoneen verhoista, jotka ajattelin kyllä alunperin ruokailutilaan, mutta olkoon nyt pari viikkoa makkarissa :)
Torstain jatkoja sinne ruudun toiselle puolelle!

Wednesday, April 25, 2012

Vaaleanpunainen väripilkku

Oho! *Pitkä hiljaisuus...* Siis onko tää vaaleanpunainen?


Kuului makuuhuoneen ovelta yks päivä ku mies näki makuuhuoneessa päiväpeittona vaaleanpunaisen torkkupeiton! Miesten tokaisut on kyllä joskus niin hauskoja, ne tulee niin sydämestä :D. Tosin olihan tuo aika yllättävä näky noinkin suurena vaaleanpunaisena palana...


Torkkupeittoja on kiva käyttää myös päiväpeittoina, saa helposti makuuhuoneeseen eri ilmeen. Ja ne vie huomattavasti vähemmän säilytystilaa kuin varsinaiset päiväpeitot! Ja onhan ne myös päiväpeittoja edullisempia :)


Kokonaisen päivän ajan se sai olla päiväpeittona, seuraavana päivänä palasin jo tutumpaan tyyliini:

Ja murmelit! Ketkäs muut! (Huomaa turvaväli!)

Tänään vihdoin ajattelin puuhastella makuuhuoneeseen keväisempää ilmettä ja ehkäpä jo ensi viikolla Bellan puolella näette makuuhuoneemme raikkaan kesälookin ;)

Pehmoisen leppoisaa keskiviikon jatkoa! :)

Saturday, April 14, 2012

Sisustustyynyt


Sateisen lauantain kunniaksi vielä toinenkin sisustushaasteen sana, kovin on mustavalkoista tänään blogissa :)
Löysin nämä tyynyt viime kesänä Ikean poistopisteestä ja hyvä niin! Tällaisen mustavalkoisen ja raitafanin silmät laajeni moisesta näystä ja nappasin ihanuudet äkkiä ostoskärryyn. Viime kesänä tyynyt koristi terassia, tällä hetkellä rentoiluhuoneen valkoista sohvaa, josta ne on kätevä siirtää tyynyksi televisiota katsellessa. Ihanan pehmoiset ja isot tyynyt, jotka on säilyttäny muhkeutensa erittäin hyvin! Hyvä löytö yhdeksän euron kappalehintaan.



Herkuteltiin juuri Subwayssa, räntäsateinen loppuilta kuluukin sisätiloissa! Kova järjestelyvimma päällä, tää täytyis kyllä ehdottomasti hyödyntää! Ehkä keittiön laatikoiden pesua & järjestelyä..? Siinähän oiskin sopivasti actionia lauantai-illalle :D



Friday, April 13, 2012

Nurkkaus

Oon viettäny tänään erittäin tehokasta vapaapäivää, oon ihan fiiliksissä! Sain käytyä läpi niitä varastossa olevia ja meille tarpeettomia tavaroita, nyt niitä on jaoteltuina "myytävät" ja "lahjoitettavat" -pinoihin, jei! Jotain on tänään jo lähtenyt uusiin koteihin ja huomenna lähtee lisää. Huomenna vien myöskin muutaman kassillisen tavaraa hyväntekeväisyyskirppiksille. Tällaisista asioista tulee kyllä niin hyvä mieli ja oon iloinen, et ehdin tehdä tämän ennen kesää (kesällä on ihan omat hulinansa). Silti todennäköisesti jotain jää vielä pihakirppistäkin varten, aikomuksena olisi sellainen taas ystäväporukalla kesällä järjestää. Ne on kivoja tapahtumia ne!

Vielä yksi sana sisustushaastetta eteenpäin tälle illalle!


Tein olohuoneessa pieniä muutoksia joulun jälkeen kun olimme siirtäneet punaiset sohvat sieltä pois. Erotin sohvapöytämme osat toisistaan siten, että matalampi jäi keskelle olohuonetta, mutta korkeampi päätyi nurkkaukseen sohvan jatkeeksi. Nyt on laskutasoa sohvan toisessakin päässä. Olohuoneen kauimmaisesta nurkkauksesta tuli myös mielestäni kiva näin kun pöydällä voi polttaa kynttilää tai pitää kukkia ja nyt viimeisimpänä Block löysi paikkansa täältä. Tuo valaisin onkin etsinyt sopivaa paikkaansa kodissamme jo hyvän aikaa (syksystä lähtien!). En oikein koskaan ollut tyytyväinen sen sijoituspaikkaan, mutta nyt tässä lehti-/kirjapinon päällä pidän siitä erittäin paljon.


Lehtipinossa on sellaisia lehtiä, jotka olen lukenut, mutta joita en halua kuitenkaan hävittää.
Kohta saakin taas perjantai-iltaiseen tapaan alkaa nauttimaan TVOF:sta uudessa paikassa sijaitsevan Blockin tunnelmavalaistuksessa!
Sitten ajoissa nukkumaan, että on aamulla pirteänä töissä. Työntäyteinen viikonloppu luvassa siis!

Wednesday, April 11, 2012

Eteinen

Nyt pitkästä aikaa sisustushaastetta eteenpäin!



Meidän eteinen on kooltaan 2 metriä x 1,5 metriä; ei liian pieni tai suuri vaan juuri sopiva. Perinteistä tuulikaappia emme halunneet, joten jätimme oven pois eteisen ja aulan välistä. Käytäntö on osoittanut päätöksen oikein hyväksi. 
Eteiseen mahtuu kenkäkaappi, tuoli ja seinäkoukut, joihin vieraat voivat ripustaa takkinsa, jos eivät halua varsinaista liukuovien takaa löytyvää vaatesäilytystä aulan puolella käyttää. Useimmiten seinäkoukussa keikkuu kuitenkin mun kulloisellakin hetkellä eniten käyttämä käsilaukku, viime aikoina koukussa on näkynyt eniten Longchampin Roseau


Ostin laukun synttäriminilomallamme Oulussa enkä ole katunut. Upea tilaihme ja niin laadukas! Säilyttää jämäkän muotonsa paikassa kuin paikassa, joka helpottaa myös tavaroiden etsimistä laukusta. Monet laukut (joita mullakin on kymmeniä ja jotka odottaa karsimista) on sellaisia myttykasoja, varsinkin kun ne laittaa tuolille tms. Roseaun kanssa ei ole sitä ongelmaa, vaan se (tai oikeastaan hän :D) säilyttää ryhdikkyytensä aina.


Friday, April 6, 2012

Pitkäperjantai

Huomenta! Onko kukaan muu vielä hereillä...
Taas ennen seiskaa heräsin, vaikka illalla valvoin myöhään; taitaa tulla päikkärit tänään tarpeeseen! Mietin jopa, että leipoisin sämpylöitä heti näin aamutuimaan; meillä on tänään ruokana lohikeittoa, jonka kanssa omatekoiset sämpylät sopii mainiosti!
Meillä ei syödä koskaan mitään perinteisiä pääsiäisruokia, koska ei niistä niin pidetä. Ainoastaan mämmiä löytyy kaapista, mut muuten jääkaapin sisällöstä ei huomaa että on pääsiäinen.
Mitä teidän pääsiäismenuihin kuuluu?


Ostin kolme tulppaanikimppua pääsiäispöytää koristamaan: keltaisia, pinkkejä ja hennon vaaleanpunaisia tulppaaneja. Näin mä tykkään sisustaa: väripilkkuja näinkin pienillä asioilla!

Pääsiäisohrasta ehti tulla näin valtava, vaikka sitä etukäteen hieman epäilin:

Toivottavasti tämä päivä on nimensä veroisesti pitkä, sillä paljon ois tekemistä! Meitä odottaa mm. varaston siivoaminen: kaikki turhat roinat pois! Ajattelin, että nyt pääsiäispyhinä ois loistavasti aikaa uhrata yksi (puolikas) päivä tuolle puuhalle ja paras kai se on aloittaa juuri siitä epämieluisimmasta tämän to do -listani lyhentäminen... 
Unohdin muuten tulevan kesän tehtävälistalta meidän pääsisäänkäynnin portaiden laatoittamisen, voih! Kävin lisäämässä sen vielä listaan ettei sitten kesällä unohdu ;).
Varaston järjestämisen lisäksi aion loihtia makuuhuoneeseen hiukan keväisemmän lookin, aloitin jo eilen tuulettamalla kaiken mitä sieltä voi tuulettaa. Näyttää nimittäin vähän liian raskaalta näin keväällä ku on paljon mustaa (= verhoissa ja päiväpeitossa). 


Huomiselle onkin sitten taas ihan omat puuhansa ja sunnuntai vierähtää mukavasti vieraiden parissa. Kyllä tästä erittäin hyvä pääsiäinen tulee :))


Happy Easter to each and every one of you!

Thursday, April 5, 2012

Keväisiä sävyjä kotiin

Kiirastorstain huomenta!
Jo aurinkoiseen päivään heräämään tottuneena hiukan kirpaisi, kun ikkunoista avautuikin vitivalkoinen talvimaisema :D Ja lunta sen kuin satelee! Hetken harmitti, ettei varattukaan sitä Euroopan kaupunkilomaa pääsiäisviikonlopuksi... Pienenä lohtuna valikoin tähän postaukseen ihanan aurinkoisia kuvia, jotka otin viime viikonloppuna.

Reilu viikko sitten tein kivan hankinnan kotiin, pääsiäistä ja kevättä silmälläpitäen. Huomaatteko kuvasta mikä se on?



Aurinko hieman häikäisi 8), mutta ostin nämä pöytätabletit kivan limen vihreän sävyssä! Oon tykästyny nyt tällaisiin vinyylitabletteihin: pysyvät loistavasti paikoillaan, eivät rypisty ja helppo pitää puhtaana! Samaa materiaaliahan on myös ne mun Pentikin tabletit.

Meidän tämän pääsiäisen sävyt käy ilmi toisen kuvan Aalto-kulhon suklaamunista: pastellinsävyistä keltaista, limeä ja vaaleanpunaista! Aalto-maljakon neilikatkin ovat saaneet seuraa ja nyt on maljakossakin nuo sävyt edustettuina. Voin ottaa myöhemmin kuvia.

Miehet on kyllä joskus niin suloisen hauskoja mitä tulee sisustusjuttuihin: kun vaihdoin nuo tabletit ruokapöydälle viikonloppuna, mieskin tuumas innostuneena et tulipas raikkaan näköistä! :D
En tiedä oliko oikeasti innostunut vai oliko sitä vain mun mieliksi, kivalta tuntui kuitenkin :)
Täytyypä muistaa kehaista jotain autotallissa ;D




Voi että mä oon oottanu tätä pääsiäislomaa, saan nauttia jopa viisipäiväisestä sellaisesta!
Tänään illalla vielä yhdet sisustuskutsut, mut ei niitä ehkä lasketa työksi ;). Odotan jo huomista, sillä ei olla miehen kans koko viikon aikana nähty toisiamme kuin muutaman kerran vilaukselta, niin ristiin on menny aikataulut. Myöskin siitä syystä vietämme koko pääsiäisen kotona. Kaikenlaista kotipuuhastelua ja vieraitakin saamme hieman kauempaa.
Viime pääsiäisestä muistelen, että meinas tulla aika pitkäksi kaikkien niiden pyhien takia, siispä tälle pääsiäiselle olen kehitellyt jotain pientä kivaa puuhaa joka päivälle!
Miten te aiotte viettää pääsiäisen?


Oikein mukavaa pääsiäisen aloitusta toivottelen teille!
Ja te jotka aiotte reissata pidemmälle, olkaahan varovaisia; voi olla muutama muukin tien päällä :)


Wednesday, April 4, 2012

Matto


Nyt jatketaan taas sisustuskuvahaasteella ja siirryttiinkin jo kolmanteen läpyskään, jossa ensimmäinen sana on matto.


Meiltä löytyy mattoja kaikista muista huoneista, paitsi keittiöstä ja ruokailutilasta. En ole koskaan kaivannut mattoa ruokapöydän alle murujen alustaksi. Nykyisessä kodissa siihen auttaa varmasti lattialämmitys; ei kaipaa mattoa koska lattia jalkojen alla on lämmin :)
Lähes kaikki meiltä löytyvät matot on nukkamattoja jo pelkästään siitäkin syystä, että ne on ainoita mattoja, joita meidän kissakaksikko ei rökitä... Eteisessä ja kodinhoitohuoneessa on erilaiset matot ja niihin teroitellaan kynsiä säännöllisesti, siihen materiaaliin vaan uppoaa varpaat kynsineen niin mukavasti et ihan pakko pikkasen raapaista! Raapaisusta lähtee myös mukava ääni, josta meillä saadaan nauttia aika lailla päivittäin (erityisesti nuoremman neidin toimesta) :D
Nukkamatot kelpaa myös kivaksi nukkuma-alustaksi ja kyllä ne myös ihan kivalta ja pehmoisilta näyttää! Yhden maton hankintaa tässä suunnittelen, sillä yhdestä makuuhuoneesta puuttuu tällä hetkellä matto. Eräs Iskun matto on aika ajoin mielessä, ehkä se sieltä siis ;)

Sunday, April 1, 2012

Palmusunnuntai & sisustuskuvahaaste


Palmusunnuntaita! Ja hyvää aprillipäivää myös :))
Mietin tuossa miten teitä aprillaisin, mut en mä keksiny mitään... Oon niin huono huijaamaan kasvotustenkin ku nauran jo ennen ku pääsen tarinan loppuun :D
Täällä heräsin aamuvirkkuna jo seiskalta, vaikka illalla päätin vakaasti että nukun ainakin yhdeksään. Ollaankos siellä jo hereillä? Täällä kaikki muut vielä nukkuu, on ihan hiljaista.
Upea ilma tulossa tänäänkin, jo nuo aikaisen aamun auringonsäteet saa mielen virkeäksi!

Tänään aion kotoilla koko päivän, poistun kotoa ainoastaan ulkoilemaan, muuten aion nauttia kotioloista ja latautua kaikessa rauhassa viimeiseen työviikkoon ennen pääsiäislomaa. 
Ajattelin tänään laittaa kotiin pääsiäistä, loppusilaus sitten vasta viikolla tulppaanien muodossa. Ehkä jotain pientä kotipedikyyrin ja porekylvyn sisältävää hemmottelua vois myös kehitellä illemmalle :). 
Rairuohon (niin oikeastihan meille tulee pääsiäisohraa, mut kutsun sitä rairuohoksi koska sana on tutumpi ja muistuttaa enemmän pääsiäisestä :D) laitoin itämään pari päivää sitten, tätä viime keväistä näkyä odotellessa:





Mutta sitten sisustuskuvahaasteen seuraavaan sanaan, joka on tekstiili!




Valitsin tähän tekstiiliksi yhden lempitorkkupeitoistani (Isku), näitä mulla on kaksi, molemmat lahjaksi saatuja. Valkoinen ja turkoosi, superpehmoisia, sellaisia et nukahtaa ku niihin kietoutuu.
Tämän kuvan otin vain hetki muuton jälkeen kesällä 2010. Koti näytti myös siltä, että oli vasta muutettu ;). Hetken mielijohteesta otettu kuva, josta tulikin mieluinen, vaikka kuvan laatu on vähän niin ja näin. 
Tämä kuva on blogini bannerin eniten käytetyin ja se on myös Google-tilini kuva. 
Varmasti moni lukijakin kuvan tunnistaa :)


Aurinkoa aamuusi!

Wednesday, March 28, 2012

Kukka/kasvi



Tässä syntymäpäivänä lahjaksi saamiani kukkia.
Ensimmäinen on vielä hengissä, vaikka sitä onkin melko ahkerasti maisteltu ja multaa kaivettu...