Showing posts with label eteinen ja aula. Show all posts
Showing posts with label eteinen ja aula. Show all posts

Wednesday, April 11, 2012

Eteinen

Nyt pitkästä aikaa sisustushaastetta eteenpäin!



Meidän eteinen on kooltaan 2 metriä x 1,5 metriä; ei liian pieni tai suuri vaan juuri sopiva. Perinteistä tuulikaappia emme halunneet, joten jätimme oven pois eteisen ja aulan välistä. Käytäntö on osoittanut päätöksen oikein hyväksi. 
Eteiseen mahtuu kenkäkaappi, tuoli ja seinäkoukut, joihin vieraat voivat ripustaa takkinsa, jos eivät halua varsinaista liukuovien takaa löytyvää vaatesäilytystä aulan puolella käyttää. Useimmiten seinäkoukussa keikkuu kuitenkin mun kulloisellakin hetkellä eniten käyttämä käsilaukku, viime aikoina koukussa on näkynyt eniten Longchampin Roseau


Ostin laukun synttäriminilomallamme Oulussa enkä ole katunut. Upea tilaihme ja niin laadukas! Säilyttää jämäkän muotonsa paikassa kuin paikassa, joka helpottaa myös tavaroiden etsimistä laukusta. Monet laukut (joita mullakin on kymmeniä ja jotka odottaa karsimista) on sellaisia myttykasoja, varsinkin kun ne laittaa tuolille tms. Roseaun kanssa ei ole sitä ongelmaa, vaan se (tai oikeastaan hän :D) säilyttää ryhdikkyytensä aina.


Tuesday, August 30, 2011

Kivat eteiset

Pienet eteiset on useissa kodeissa haasteellisia: niistä pitäis saada sekä mahdollisimman toimivia että mahdollisimman viihtyisiä. 
Kokosin tähän muutamia mun silmää miellyttäviä eteistiloja, nämä taitaa tosin olla kaikki kerrostaloasunnoista, mutta ehkä kykenevä poimii näistä vinkkejä omaan kotiinsakin; oli se sitten omakotitalo, rivitalo tai paritalo!

Tässä mua viehättää tuo kaistale tiiliseinää, hurmaava!

Tässä on kiva tyyny (tai varsinkin sen teksti) :)

Hyvin käytetty tila seinätiloineen kaikkineen! Liitutauluun on kiva raapustaa viestejä :)

Ihanaa valkoista, johon musta väri peilin kehysten sekä liitutaulumaalilla maalatun oven muodossa tuo sopivasti särmää!

Tässä huomio kiinnittyi tuohon ihanaan vaaleanpunaiseen Acnen kassiin ;D

Tässä eteistilassa ihastuttaa väripilkut!

Tässä kuvassa on mielestäni kiva tunnelma!

Tämä eteistila on hillitty ja yksinkertaisuudessaan kaunis:

Näistäkin kuvista huomaa valkoisen värin vaikutuksen :)

Monday, May 16, 2011

Lipaston päällä



Ihana kesämuistokuva vihdoin Villa Stockmann -kehyksissä. Valaisin on löytö Jyskistä, just oikean kokoinen lipaston päälle eikä peitä peiliä!

Tosin ei tuota valaisinta näin kesällä tarvi, mut hämärtyvinä syysiltoina... Ootan jo sitä ihanaa syystunnelmaa, taidan olla vähä hullu ;). Toki ootan toooosi paljon myös aurinkoisia kesäpäiviä ja varsinkin niitä aurinkoisia kesäiltoja ja linnunlaulua :).


Ihanaa alkavaa, toivottavasti oikein kesäistä viikkoa ♥


Kiva että tykkäsitte eilen käynnistyneestä arvonnastani, sehän löytyy tuolta alempaa.
Mukava lukea viestejänne ja tervetuloa uudet lukijat, kyllä tänne mahtuu! :))


Mites siellä on juhlittu kiekkokultaa?
Täällä mies oli valmistanu mudcakea (tai ottanu pakkasesta sulaan), jota sit herkuteltiin yöllä pelin jälkeen vaniljajäden kera :P

Friday, May 13, 2011

Terkkuja eteisestä!

Monen kodin eteisessä on tällanen kiva suuuuri valkoinen taulu, kuulostaa hyvältä vai mitä... 
Mut kyseessä onkin sähkötaulu :/.
Nooh, onneks ne voi nykyään upottaa pitkälti seinän sisään, jolloin ovat ees hiukan huomaamattomammat! Ja onneks ne on valkoisia eikä vaikka oransseja ;D. 
Nyt meidän valkoista sähkötaulun ovea koristaa musta puhekupla!
Liitutaulupuhekuplasisustustarra, ihanaa suomen kieltä <3.




Oon tosi iloinen tästä puhekuplasta! Aluks oli tarkoitus laittaa se keittiön seinään, mut eteisessä se on vielä monikäyttöisempi. Kaikenlaisten toivotusten lisäks siihen voi kirjoittaa muistettavat päivämäärät, kaupasta muistettavat tuotteet yms. 
Vain mielikuvitus on rajana!
Kätevä myös niinä päivinä ku mulla on iltavuoro; silloin ei miehen kans nähdä ollenkaan, joten kätevä jättää viestit puhekuplaan :)



Tarra on peräisin Tarravimmasta. 
Tässä suora linkki Tarravimman liitutaulutarroihin. 


Puhekupla vaikutti tosi kestävältä ja sen kuvauksessa sanotaankin sen olevan laadukasta vinyyliä. Oispa tarran laittajakin ollut laadukas laittaja, multa amatööriltä jäi muutama pieni ilmakupla tarraan :/. Mut ei se haittaa, ei estä kirjoitusta, vähä vaan pistää perfektionistin silmään...




Innolla ootan jos mies joskus tarttuu liituun ja jättää mulle jonku kivan viestin, hih!


Mutta pidemmittä puheitta:


Monday, April 25, 2011

Eteisen & aulan valaistus

Lukijalta tuli jokin aika sitten postaustoive koskien eteisen valaistusta, kiitos toiveesta! :)
Meidän kodin valaisimista voi lukea tästä postauksestani, jossa kirjoitin kotimme valaisimista noin yleensä, en paneutunut kovin tarkasti mihinkään tiettyyn huoneeseen. Et jos semmoselle vielä tän eteisen ja aulan lisäksi on tarvetta, hihkaiskaa!


Eteisessä meillä on yksi pääkattovalaisin:

Aulan puolelle astuttaessa löytyy kattospotteja, joita on tosiaan aulan katossa ja käytävissä.


Aulastahan lähtee käytävät vessan molemmin puolin (wc:n ovi siis kuvassa). Spotteja on näiden käytävien katossa tasaisin välimatkoin.


Myöskin näiden liukuovien sisäpuolelle laitoimme pari spottivalaisinta, kätevät!

Lisäksi aulasta löytyy kolme Cube-seinävalaisinta, jotka onkin meidän aulan eniten käytetyt valaisimet.


Kaikki myös toimii himmentimellä eli sekä kattospotit että seinävalaisimet, suosittelen lämpimästi himmentimiä!

Jos joskus vielä rakennamme, on valaistus kattospottien osalta se, jonka tekisimme toisin. Nyt ollaan nimittäin huomattu et vähempikin määrä spotteja riittäis, ei niitä tarvi olla niin tiheään ;). Me tehtiin ite meidän sähkösuunnitelma (ammattilainen piirsi puhtaaksi), joten vaikea se on paperilla arvioida, kuinka paljon valoa tarvitsee ja mihin. Eikä siinä vaiheessa tietenkään käytännössä tienny kuinka suuri merkitys valkoisilla seinillä on :). Eivätkä valaisinliikkeen "asiantuntijatkaan" kovin asiantuntevilta meidän kokemusten pohjalta vaikuttaneet...
Mutta aina ei voi tietää kaikkea ja tekemällä oppii!

Hyvä sääntö on muistaa tilaan kuin tilaan yleisvalaistus, työ-/siivousvalaistus sekä tunnelmavalaistus.

Loppuun haluan toivottaa kaikki uudet lukijat lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin ja vanhemmille blogitutuille/-lukijoille moikat :)
Kiva että käytte täällä ♥

Saturday, April 16, 2011

Ensimmäinen sisustusostos tulevalle terassille

Näitä varten ostin Kärkkäiseltä nämä lasivaasit, näitä pinkkejä aivan ihania orkideaoksia varten:

Pääsiäismunat siirsin Pentikin maljakkoon:

Varren vois tietty katkasta, mut ajattelin nyt alkuun vaan taitella sen. Kiva harmaa varsi :).

Tosiaan terassin pöydälle näitä ajattelin, siellä ne voi kääntää myös näin ylösalaisin, jolloin pysyvät puhtaina siitepölystä yms. 

Alkuun ne oli tässä eteisen lipaston päällä, mut nyt ovat saaneet jo uuden paikan. Kuvia luvassa myöhemmin!


Hei, muistattekos ku lupasin sen varsinaisen arvonnan 300 kirjautuneen lukijan kunniaksi? Se ois niiiin pienestä kiinni! Ja samoin blogini facebook-seuraajien kohdalla...

Mukavaa lauantaita!
:)


Friday, April 8, 2011

Pienesti pääsiäistä

Yleensä mulla ei oo ollu tapana laittaa kotiin pääsiäistä muuten kuin kukkien muodossa. 
Nyt en kuitenkaan voinu vastustaa näitä söpöjä pääsiäismunia, jotka näin Tiimarissa!


Laitoin ne Kärkkäiseltä ostamaani lasivaasiin. Ostin noita vaaseja kaks, tulevaa terassia silmällä pitäen ;).

Kauniit sävyt näissä! Kirkkaankeltainen tai vihreä ku ei ihan oo mun juttu, ni kiva et on vaihtoehtoja!

Rairuohoa & narsisseja tai tulppaaneja, niin ja toki suklaamunia :P
niistä koostuu meidän pääsiäinen!
Mistäs teidän?

Friday, March 18, 2011

Mun synttärilahja mulle!

Sieltä matkahuollosta hain eilen pari ihanaa juttua! Jotain, mitä ostin itelleni synttärilahjaks :). Toimitus kesti yllättävän kauan, mut parempi myöhään ku ei milloinkaan!
Joku saattaa tietää nämä Salkkareiden Isabellan tuoleina ;).

Toinen päätyi nyt alkuun eteisen tuoliksi:


Ja toinen aulan tuoliksi:

Sopii kivasti aulan mustan maton kaveriksi!

Tämän Flower-tuolin istumismukavuus on tosi hyvä mielestäni, tuoli on muovia. 
Selkänoja on hiukan periksiantava. Eli jos työtuoliksi harkitsee, niin nojausasento ei ole kovin ryhdikäs :).
Esim. ruokapöydän tuoleiksi sopivat mainiosti!


Mukavaa viikonlopun alkua!
:)

Thursday, March 3, 2011

Meidän eteinen

Tässä tämä monen toivoma eteispostaus nyt sitten on, sori pieni viive :).
Halusin näyttää kuvat vasta ku eteinen & aula on saanu uudet matot!

Eteisessä meillä on Kodin Ykkösestä ostettu valkoinen kenkäkaappi (mahtuu 16 paria kenkiä) ja kiiltovalkoinen rahi.


Lisäksi pari seinäkoukkua esim. käsilaukuille tai miksei takeillekin. Pääasiassa meillä ulkovaatteet säilytetään kuitenkin Kabinetti-liukuovien takana aulan puolella.

Meidän aulaa esittelin laajemmin postauksessa Kuvia meidän aulasta.

Tämä lasitiiliseinänpätkä erottaa eteisen aulasta, ovea ei ole.

Kun eteisestä astutaan aulaan, on oikealla puolella rivissä kolme makkaria. Tällaisessa aulatilassa kannattaa huomioida ovien aukeamissuunnat! Ei ois kovin kiva jos kaikki nämä kolme ovea ois selällään aulaan päin... Sillä aukihan ne ovet suurimman osan ajasta kuitenkin ovat, ainakin meillä.


Eteisestä oikealla siis makkarit ja vasemmalla yhteiset tilat: keittiö, ruokailutila, olohuone jne.

Kuvassa näkyvä ovi on meidän vessan ovi.

Sitten kuvaa toiseen suuntaan eli keittiö on ihan tuossa eteisen vieressä. (Oven yläpuolella on langaton ovikello, josta on paristot loppumassa ;)).

Rakennusaikana hieman jännitti et tuleeko aulasta pimeä ilman ikkunoita. Pimeyden pelossa lisäsinkin viime hetkellä pääoven päälle ikkunan ja itse pääoveen pystyikkunat. Lisäks ruokailutilan isoista ikkunoista tulee kivasti valoa aulaan, kuten myös makuuhuoneista niiden ovien ollessa auki.

Aivan silmiä häikäisee noi punaiset sohvat :D! Kuten näkyy, siinä makkarissa ei ole mattoa... Varastin sen nimittäin aulaan! Aulan matto Askosta ja eteisen matto Jyskistä (jälkimmäiseen kissat rakastaa kipristellä kynsiään :/).

Matoista vielä...
Nyt mietin et siirrän olohuoneen kaks valkoista mattoa kahteen makkariin, joista siis puuttuu matot ja ostan olohuoneeseen vaaleanharmaat matot! Mutta sen toteutan vasta syksyksi, sillä kesäksi meiltä taitaa taas matot lähteä :). Ainakaan viime kesän helteillä en halunnut edes ajatella mattoja ja joku ennusti kesästä tulevan nyt vieläkin helteisemmän...

Ps. Aulaan on tulossa lähiaikoina pieni muutos, siitä lisää myöhemmin :).