Wednesday, July 20, 2011

Te kysyitte, minä vastaan! (osa II)

Ensimmäisiin kysymyksiinne vastasin tässä postauksessani, nyt (vihdoin) on tämän toisen osan vuoro!


Hei! Täällä jo pitkään blogiasi seurannut kolmekymppinen, joka harvoin vaan kommenttia naputtelee. Minua kiinnostaisi tietää sisustamisesta sellainen juttu, että miten aikanaan innostuit siitä enemmän? Ja milloin tämä tapahtui?
Jollain tapaa mua on aina kiinnostanut sisustaminen, mutta opiskeluvuosina siihen ei juurikaan rahat riittäny. Ja toki vuokra-asunnoissa mahdollisuudet on rajalliset... Voi myös olla että eräässä entisessä kodissani ne mintunvihreät keittiön kaakelit hiukan tappoi sisustusinnokkuutta ;D. Huvittavaa sinänsä kun kyseessä oli 2000-luvulla valmistunut asunto... Siitä muutinkin heti yhden lukuvuoden jälkeen pois, kun löysin aivan unelma-asunnon parvekkeen ja järvinäköalan kera ♥. 
Aivan mahdottoman paljon sisustaminen alkoi kiinnostamaan niillä paikkeilla, kun oltiin miehen kans tavattu ja tulevaisuudensuunnitelmista puhuttu. Talonrakennus kuului suunnitelmiin (miehen puhuttua mut eka ympäri). Alettiin kesästä 2007 lähtien kiertää ahkerasti asuntomessuja ja haaveiltiin ja haaveiltiin... Myöskin ensimmäinen yhteinen kotimme (joka oli se rivitalokaksio ennen tätä taloa) oli ensimmäinen, jonka sisustukseen enemmän panostin. Vuokra-asunto oli sekin, mutta värejä oli käytetty hillitysti ;). Keittiö valko-harmaa, seinät maalatut maalarinvalkoiset jne.  


Onko sisustustyylisi muuttunut paljon vuosien varrella ja osaatko sanoa mitkä asiat tähän ovat vaikuttaneet? Itsellä on ihan nuoresta lähtien ollut esim. musta-valkoinen tyyli, joka on oikeastaan vain vuosien myötä selkeytynyt entisestään ja muuttunut modernimpaan ja yksinkertaisempaan suuntaan.
Hmm... Aika tavalla on tainnu mun sisustustyyli muuttua :). Vuokra-asunnoissa tuli käytettyä tosi paljon värejä! Ehkä tästä kertoo sekin, että edellisen kotimme olohuoneeseen ostimme kirkkaanpunaiset sohvat :D. On ne meillä kyllä edelleen ja tykkäämme niistä vieläkin!


Mitkä asiat tähän tyylin muutoksen on saattanu sit vaikuttaa... Mä luulen et ihan sisustuslehtien selailu, sisustusohjelmien katseleminen, asuntomessuilla vierailu... Niiden avulla oon löytäny oman tyylini. Ku oon nähny paljon erilaisia vaihtoehtoja yms., ni kyllä sieltä vaan lopulta poimii ne omat jutut :)

Ihailen jollain tapaa niitä ihmisiä, joiden sisustustyyli on pysynyt samana jo esim. 20-vuotiaasta lähtien! Olisinpa ikionnellinen jos mun sisustustyyli silloin 19-vuotiaana kotoa poismuuttaessa ois ollu nykypäivän kaltainen, voi mitä aarteita varmasti omistaisinkaan ja paljon!
Se ajattomuushan tuossa on se avainsana; monet design-klassikot kestää aikaa eikä sisustusta tarvi olla uusimassa jatkuvasti, niin se vain on.


Myös teidän talonrakennusprojekti kiinnostaa eli osaatko kertoa suunnitteluvaiheesta tarkemmin? Sellaisen kuvan olen saanut, että itse olette olleet hyvin aktiivisesti mukana suunnittelussa eli miten pohjapiirros ja erilaiset sisustusratkaisut esimerkiksi keittiössä ja kodinhoitohuoneessa tapahtuivat? Teillä on mielestäni upeita ja äärimmäisen käytännöllisiä oivalluksia, joista näkee että asioita on oikeasti mietitty teidän näkökulmasta. 
Kiitos tosi paljon kehuista, otamme kaiken kunnian itsellemme pohjaratkaisua koskien :D. Eli itse suunnittelimme kotimme pohjapiirroksen, tutulle ammattilaiselle veimme paperit ainoastaan puhtaaksipiirrettäviksi, että saimme rakennuslupapaperit eteenpäin. 
Kipinän talonrakentamiseen saimme tosiaan Hämeenlinnan asuntomessuilta -07, siellä kiertelimme taloja "sillä silmällä" katsoen. Siis lähinnä kiinnitimme tuolloin huomiota talojen pohjaratkaisuihin ja painoimme mieleen ne osat, joihin tykästyimme. 


Esim. tässä kohteessa ihastuimme siihen, miten terassi ja ruokailutila oli yhdistetty ja tämäntyylisen ratkaisun toteutimme omaan kotiimmekin:


Kotona messujen jälkeen alkoi vimmattu suunnitteleminen ja piirtäminen!
Aivan ensimmäiseksi haaveilimme Kannustalon Onnela-talomallista, joka nyt suorastaan naurattaa :D. Ei siksi että talossa olisi jotain vikaa, ei missään nimessä! Ihan pelkästään siksi, että on suorastaan pelottavaa miten oma maku voikaan muuttua ja melko lyhyessä ajassa aika radikaalistikin! 
Kiertelimme kotikaupungissa Onnela-taloja ihastellen ja ideoita poimien, talon väriksi oli päätetty siniharmaa :D. Olin jo mielessäni sisustanut tulevan Onnelamme lähes valmiiksi, kun yhtäkkiä (en muista miksi) maku alkoi muuttua modernimpaan suuntaan...





Mitä nyt muistan, niin lähtökohtia silloin oli nämä:
- yksikerroksinen, modernin tyylin talo
- pulpettikatto, isoja ikkunoita
- ei tuulikaappia
- ei yhtenäistä keittiö-olohuone -tilaa (halusin keittiön erilleen olohuoneesta)
- takka keskeiselle paikalle (varaava takka -> lämpöhyöty)
- makuuhuoneet keskitetysti omalle puolelleen taloa, mieluiten pohjoisen puolelle
- olohuoneesta ei käyntiä makuuhuoneeseen!
- vaatehuoneesta kulku kodinhoitohuoneeseen ja päämakuuhuoneeseen
- panostaminen yhteisiin tiloihin kuten olohuoneeeseen, ruokailutilaan & keittiöön (ei ylimääräisiä neliöitä makuuhuoneisiin)



Katselimme valmiitakin talomalleja, lähes väkisin yritin tykästyä erääseenkin pohjaratkaisuun, mutta ei. Aina ne omat suunnitelmat palas mieleen kummittelemaan... Mielessä oli koko ajan se yksi pohja, joka vaati vielä hiontaa, mutta jossa oli miljoona pientä aivan ihastuttavaa yksityiskohtaa...
Sitä päätettiin alkaa sitten hiomaan ja lopputuloksen tiedättekin.

Eli oliko sinulla joku oma "niksikirja", jota olit jo vuosien ajan koonnut vai miten homma eteni? 
Mulla oli sellanen lehtiö, mihin tosiaan liimailin lehtileikkeitä/-kuvia ja tein muistiinpanoja. Mielestäni se on tosi hyvä idea kaikille, ihan harrastusmielessä, vaikka ei mitään taloa rakentamaan alkaisikaan. Sehän on ihana haaveilla kauniista asioista, haaveilu ei maksa mitään! 


Tässä muutama palanen ideakansiostani:




Mulle oli kertyny valtavasti sisustuslehtiä, joita aina muuttaessa uskollisesti mukana raahasin, joten hankkiuduin suurimmasta osasta niistä eroon ja poimin kivat jutut lehtiööni!
Oi miten monet syys-/talvi-illat vietin edellisen kodin keittiön pöydän ääressä pöytävalaisimen valaistuksessa lehtiötäni täydentäen. Aina välillä piti hihkua miehelle jos tuli uusi idea ja mies oli heti mukana jutun ytimessä :).




Nyt ku tätä ideakansiotani postausta varten selailin ja kuvasin, löytyi sieltä jotain yllättävää...


Mun kolmen vuoden takaiset kylppärisuunnitelmat :D. No niistä toteutui tuo "seinälle valkoinen iso laatta vaakaan" ;)


... sekä koskettavaa;


Mummuni minulle rakennusaikana lähettämä tsemppaus-kirje:


Se oli ihanaa aikaa, suunnitella ja haaveilla yhdessä yhteisestä omasta kodista ♥. Niissä merkeissä meillä tais siihen aikaan kaikki viikonloputkin vierähtää :D.
Niille, joilla tämä aika on ajankohtaista, tahdon sanoa että
nauttikaa hetkestä .
Niistä suunnitteluhetkistäkin jää ihanat muistot :).


Tämä mun ideakansioni jäi kyllä pahasti kesken, semmosella tohinalla tätä taloa rakentamaan ryhdyimme :D.
Pähkinänkuoressa:
2009 tammi- ja helmikuussa kiertelimme asuntoesittelyjä, suunnittelimme vakavissamme rivitalokolmion ostoa. 
(Suunnitelmissa oli siis ensin ostaa rivarikolmio, rempata se, asua pari-kolme vuotta, myydä hyvään hintaan ja alkaa rakentamaan omakotitaloa.) 
Yhteen rivarikolmioon olin jo aivan ihastunut ja sen täysin uusiksi mielessäni rempannut, kunnes eräs läheisemme lausui maagiset sanat 
"tämän asunnon ostohinnalla ois omakotitalo jo pitkällä". 


Siitä se sitte lähti! Maaliskuussa päät höyryten tonttia etsimään, oi oi mikä homma!!! Ei meinannu löytyä sopivaa, ei millään. Joko ilmansuunnat ei natsannu, alue ei napannu tai kaupunki laitto hanttiin... Yksityisiltä tontin ostaminen muodostui mahdottomuudeksi; yksityiset olisivat kyllä olleet innokkaita myymään mut kaupungintalolla oltiin eri mieltä, joka kerta :/. Eräänä maaliskuun lopun iltana autolla ajellessamme the tontti kuitenkin löytyi ja asiat lähti rullaamaan. Järrrrjetön paperisota rakennusluvan kans, ajattelin silloin et huh, sit ku tää paperisota on ohi, ni on yks iso etappi takanapäin! Little did I know...
Se ehkä just ja just oli alkua tälle projektille ;D.
(Tsemppiä vaan rakentajat...)


Ja muistitteko/tajusitteko tehdä kaiken mitä pitikin vai onko joku asia jäänyt mietityttämään, että olisikin pitänyt tehdä toisella tavalla? 
Hmm... Tosi hyvä kysymys, jota ollaan silloin tällöin itekki mietitty! 
Talon pohjaratkaisu on osoittautunut ihan loistavaksi ratkaisuksi, siihen ei olla keksitty mitään muutoksia. 
Mut jos joskus vielä rakennettaisiin, ois oman työn osuus huomattavasti pienempi. Tämän talonrakennuksen aikana kysyin useaan otteeseen "kuka sen tulee tekeen?", vastaus oli aina "ite...
Että se on se, mihin tulis muutos, sillä kyllä sille oman työn osuudellekin joku rahallinen arvo pitää laskea. Mekin vielä päivätöidemme päälle tätä rakennettiin, että helpolla ei talo noussu. Yks timpuri palkattiin, hän oli töissä siihen asti kunnes vesikatto oli päällä. Sit oltiin oman onnemme nojassa :D. Onneks perhepiiristä löytyi monta paria auttavia käsiä, osaamista ja kullanarvoista kokemusta <3.
Sit vielä sellanen seikka et jos nyt tällaset hellekesät on Suomeen tullu jäädäkseen, ni oishan se ilmastointi tosi hyvä juttu! (Nyt meillä on ainoastaan koneellinen ilmanvaihto.)


Ja sitten tietysti pakko kysyä vielä se, että kuinka paljon kaverinne tai perheenne kyselevät sinulta sisustusvinkkejä? (Varmasti paljon!:)) Mukavaa ja aurinkoista kesää!
Heh, eivät kysy paljon :) kiva kysymys :)


Mukavaa ja aurinkoista kesän jatkoa teille kaikille lukijoillekin <3

Ja hei, tuosta mainitsemastani kirjeestä puheenollen, sovitaankos et soitetaan kaikki tänään isovanhemmillemme! Tai mahdollisesti omille vanhemmillemme! (Tai vaikka molemmille jos mahdollista!)
Vielä parempi ois tietysti mennä käymään, mut jos se ei juuri nyt järjesty, soittokin merkitsee ikäihmisille paljon. 
Oman mummuni päivää soitto ainakin piristää kovasti; riittää et sanon "S täällä hei" ni tarinaa alkaa tulla eikä loppua näy <3
:)

16 comments:

  1. Ihana tuo mummun kirje! <3 Voi että! :)

    Oli tosi mukava lukea tätä postausta. Opin taas uutta! En tiennyt teidän Onnela-suunnitelmista tai siniharmaasta talon väristä. :D

    Ja minä ainakin oon kysellyt sisustusneuvoja ja kysyn varmaan vieläkin! ;)

    ReplyDelete
  2. Tosi hieno ja kattava postaus! Mä oon kanssa pitäny leikekirjaa ennen nettiä. Oli tylsää säästää lehtiä joidenkin tiettyjen kuvien takia. Vieläkin keräilen joitakin lehtileikkeitä. Ja muistojenlaatikko on myös olemassa.

    ReplyDelete
  3. Aivan ihana postaus <3

    ReplyDelete
  4. Oi että oli ihana lukea teidän talon suunnitelmista ja vaiheista! Samaa mieltä siitä, että se suunnitteluaikakin oli ihanaa, varsinkin kun mielipiteet ja ideat tuntui menevän aina yksiin ja toinen jatkoi suunnitelmia eteenpäin siitä mihin oma pää jumahti :D ♥
    Ja ihana juttu sun mummusta ♥

    ReplyDelete
  5. Heippa!

    Teemme keittiöremonttia ja olen imenyt tekstisi tuosta välitilalevystä. Nyt kuitenkin jäin miettimään sitä että kuinka 100% silikonit ovat kosteuden poispitämiselle. Mietiskelin eilen että olisiko sinne fiksua vetää kosteussulku väliin. Miten teillä on tehty?

    ReplyDelete
  6. Sulla on kyllä niin inspiroiva tyyli kirjoittaa! Oon tässä nyt lueskellu vanhoja postauksiasi ja oon huomannu alkavani haaveilemaan kans omakotitaloasumisesta! Vaikka tähän asti mielessä on ollu lähinnä rivari, mutta olisi se kyllä poikaa suunnitella juuri sellainen koti kuin itse haluaa.

    Täällä on myös käytössä leikekirja, nyt lähinnä haaveiluun, kun kerrostalon vuokrakämpässä toteutusmahdollisuudet ovat vähän rajalliset.. Itse tykkään juuri tällaisesta valkoisesta modernista, mutta toisaalta myös hieman maalaisromanttisesta, siinä esittelemässäsi asuntomessukohteessa oli kyllä hienosti yhdistetty molempia, odotan kyllä kovaa kun pääsen sen kans näkemään. :)

    ReplyDelete
  7. kiva postaus! :)
    piti heti mennä soittamaan mummolle, joka asuu kauempana, sitä jotenkin vain siirtää sitä aina.. :(
    rapsutukset kisuleille!

    lavisa

    ReplyDelete
  8. Kiitos kun jaksoit vastata noihin kaikkiin kysymyksiin! On aina mielenkiintoista saada selville, kuinka muut ovat edenneet kohti unelmaansa. Tämä postaus valotti paljon suunnitteluprosessia yms.

    ReplyDelete
  9. Hanna: onpa kiva kuulla että tykkäsit lukea :) ja saat toki kysyä <3

    Anne: kiitos Anne! ideakansiot on kivoja, hauska seurata niistäkin miten maku muuttuu :)

    Anonyymi: voi kiitos, ilostutti kuulla :))

    Sirja: oi kiva et tykkäsit :). no sepä siinä juuri olikin ihanaa ku maut oli niin samat ettei mistään tarvinnu kinata! päinvastoin aina toisen ideoista innostu lisää :). jos on täysin erilaiset maut, on tää kyllä paljo haasteellisempaa ja siinä toinen aina joutuu tekemään kompromissin... tosin mitä pitemmällä projekti eteni, sitä enemmän mä sain päätäntävaltaa talon sisustukseen liittyvissä asioissa, mies keskitty rakentamiseen :)

    Lissu: moi Lissu :) hmm kosteussulku tohon seinään vai, lasilevyn taakse? vai siis mihin, en oikeen ymmärtäny, sori. meillä ei oo kosteussulkua eikä silikonia, meillä ei hanasta ja altaasta johtuen sinne vettä roisku. väritön silikoni vedetään lasin alareunaan, jos alkaa tuntua et se on tarpeellinen.
    eihän liika varovaisuus koskaan pahasta ole :)

    Liinu: voi miten nätisti sanottu, kiitos, ihana et oot tuota mieltä!
    onhan tässä omakotitaloasumisessa puolensa, mut niin on myös rivariasumisessakin. valintoja, valintoja ;) ainahan voi koittaa eka sitä rivariasumista ja jos se ei riitä, vaihtaa omakotitaloon!
    heh, mä kävin tänään taas asuntomessuilla, tällä kertaa miehen kans ja Villa White piti katsastaa toistamiseen :P

    lavisa: kiitti :) ja ihana että soitit <3
    kisut oli tänään piiiitkän päivän tarhassa, nyt näyttää uni taas maistuvan sisätiloissakin :D

    Paula: hienoa! ja kiva että oli mielenkiintoista luettavaa enkä nähny turhaa vaivaa postausta tehdessäni :).

    ReplyDelete
  10. Mielenkiintoista! Oon aina ajatellut, etta jos me rakennettaisiin talo, miten osaisin valita juuri oikeanlaisen layoutin ja sisustuksen, kun tykkaan niin monista erilaisista jutuista ja tyyleista.

    Mulla on myos kauhea kasa lehtileikkeita, ja iso pino lehtia odottaa lapikaymista, kun kaikkia ei todellakaan voi saastaa.

    Teilla on tainnut aika moni unelma leikekirjastasi toteutuakin! Kiva kun on varma maku!

    Nyt menen soittamaan aidilleni ja sitten lehtien pariin! :-)
    Ihana Mummusi, kun kirjoittelee kirjeita. Niista jaa mukavat muistot. <3

    Rags

    ReplyDelete
  11. PS. Loytyiko pihakivet?

    Rags

    ReplyDelete
  12. Olipas kiva postaus :)

    ReplyDelete
  13. Olipa kiva lueskella vastauksia kysymyksiin. Pitääkin laittaa tämä postaus muistiin tulevaisuutta varten :)

    Parasta aikaa olen käymässä vanhemmillani ja toinen mummu asuu 50 metrin päässä, joten sielläkin on tänään jo kertaalleen vierailtu.

    ReplyDelete
  14. Rags: joo mäki tykkään monista erilaisista jutuista, mut kaikkea ei voi ehkä yhteen taloon toteuttaa :D. sisustustyylistäni oon nykyään kyllä varma, tää tuntuu niin omalta :). toki aina maku voi muuttua, sitähän ei voi tietää, mut aika kauan tämä on jo mua miellyttäny.
    ja the pihakivi löytyi!!!! laitan juttua joku päivä kunhan ehdin :)

    Anonyymi: kiitos, tosi mukava kuulla että tykkäsit :)

    Satu: kiva että tykkäsit lukea!! ja laitahan ihmeessä :)

    ReplyDelete
  15. Voi miten kiva postaus :) ! Olipa mielenkiintoista lukea teidän kotinne alkuvaiheista. Taidan itsekin ryhtyä napsimaan ideoita systemaattisesti talteen - nyt niitä on suloisessa kaaoksessa niin omassa päässä, tietokoneella muutamassa tiedostossa, kasassa lehtiä... Joku leikekirja olisi varmasti kätevä. Pohjaratkaisuja olen jo pidemmän aikaa keräillyt talteen ja huomaan, että mitä enemmän niitä käy läpi, sitä enemmän omat ajatukset selkiintyvät :) . Kiire ei vielä ole, mutta ei kai tämä suunnittelu pari vuotta ennen mahdollisen rakennusprojektin alkua liian aikaistakaan voi olla... Kun todennäköisesti raksa-aikana joutuu päätöksiä tekemään ihan oikeasti nopeallakin aikataululla, eikä ole aikaa perehtyä asioihin yhtä tarkasti kuin nyt :) .

    ReplyDelete
  16. Kähmäräpälä: mukava että oli mieluisaa luettavaa :)
    hei meilläkin alkoi suunnittelu paria vuotta ennen toteutusta, joten hyvä että olette hyvissä ajoin liikkeellä! kuten kirjoitin, meilläkin se maku ehti tuossa ajassa muuttua. ajatteles jos suunnitteluvaihe ois lyhyempi ja ehtis rakentaa talon, mitä ihan ekana mietti! joutus heti perään tehdä toisen, enemmän oman maun kaltaisen :D. ja totta, nyt sitä aikaa juuri on ja varsinki energiaa ja halua keskittyä kaikenmoisiin juttuihin. raksa-aikana niitä päätöksiä tulee joka tapauksessa päivittäin...

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S