Uskon elämässä aina vahvasti siihen. Kaiken tarkoitusta ei heti ymmärrä, mutta yleensä jälkeenpäin tarkoituksen oivaltaa. Ei toki jokaisen asian kohdalla, mutta usein niin käy.
Niin kävi myös silloin ku meidän vanhempi neiti oli kolme vuotta sitten 10-päiväisellä karkureissullaan. Sen karkureissun vuoksi/aikana tutustuin erääseen ihmiseen, joka on tänä päivänä yksi läheisimmistä ja rakkaimmista ystävistäni <3.
Neitin karkureissu toi silloin tämän ihanan ystävän elämääni, joten nyt mietinkin, mikä on tämän reissun tarkoitus? Milloin se selviää? Mitä mun täytyy oivaltaa ennen ku kisu kotiin saadaan?
Pidinkö normaalia arkea liian itsestäänselvyytenä ja kaipasin jotain lisää?
Miks en ajoissa ymmärtäny et kaikki oli ihan täydellistä ku oltiin koko perhe koossa.
Mitä muuta voi enää tarvita!
Auttaako jos oivallan nää asiat nyt... Vai onko liian myöhäistä...
Jatkuvasti mielialat vaihtelee...
Jonain hetkenä oon varma että se on kuollu. Toisena hetkenä oon varma että se seikkailee, koska sen luonne on semmonen. Nyt ku mietin taaksepäin, sillä on aina ollu kaikenmoisia päähänpistoja, semmonen hiukan arvaamaton liikkeissään.
Nauttinu aina meidän yhteisistä lenkeistä suunnattoman paljon, sama mikä kaupunki! Aina ku sanon sille et mennään ulos, voi sitä onnellista pientä naamaa! Se naukaisee aivan ku kysyäkseen et otathan varmasti mut mukaan, lupaatko!
Aina oon uskaltanu päästää neidin vapaaksi, tiedän että se seuraa mua kuuliaisesti ja tulee heti luo ku vihellän. Se rakastaa sitä seikkailu-tunnetta! Juoksee hirveetä vauhtia mun edelle, kiipeää supernopeesti puuhun, härnää mua et ota kiinni mut ei annakaan, tarkkailee suurilla silmillään ympäristöä, häntä viuhtoen ja pieni nenä nuuskuttaen...
Nuorempi kisu taas, sitä en uskalla missä tahansa edes irti päästää! En luota siihen yhtään, kerran se karkas multa ku olin kisujen kaa lenkillä. Olin ihan paniikissa ja itkeä vollotin ja olin varmaan kaks tuntia ettiny kunnes taas menin käymään kotona ja siellä se neiti nökötti kotiportailla :D.
Nuorempi neiti alkaa heti pitää valitus-nau'untaa ku kotipihalle on matkaa yli 200 metriä :D.
Jotain kertonee myös se, että aiemmasta kodista vanhempi kisu karkas ominpäin mun vanhempien luo pariinkin otteeseen (matkaa 1,5 km), kun taas nuorempi kisu karkas mun vanhemmilla hoidossa ollessaan kotiin :D. Siinä näkee siis selvästi kisujen luonteiden erot: toinen karkaa kotoa ja toinen kotiin!
Tosiaan mielialat vaihtelee vähän väliä; välillä herää epäilys onko kisu enää hengissä, mut ois kuollut kissakin jo jostain löytynyt!
Ja nälkään/janoon tämä kisu ei kyllä varmasti kuole, niin hyvä saalistaja on kyseessä.
Onko se eksynyt?
Miks muutenkaan se ei jo tulis kotiin?
Miksi se ei jo hakeudu jonku ihmisen luo!!!
Mitä vielä voidaan tehdä..?
Netissä on kuvallisia ilmoituksia, samoin lehdessä.
Kuvallisia ilmoituksia ollaan ripoteltu naapurustoon ja lähialueelle melko tiheään, myös joidenkin postilaatikoihin. Kauppojen ilmoitustauluille...
Ja sit nää meidän etsintäreissut...
Löytöeläinkotiin ja rankkuriin oon ollu säännöllisesti yhteyksissä.
Tuli mieleen et käytetäänkö koiria kissojen etsinnöissä :D
Onkohan se mahdollista... Olisin kyllä valmis maksamaan moisesta vainukoiruudesta.
Osaatteko sanoa tästä mitään..?
Onko mahdollista että se on vielä hengissä tuolla jossain?
Miksi se ei hakeudu ihmisten pariin, jos ei kotiin löydä?
Oottaako se hätääntyneenä ja eksyneenä jossain et haen sen kotiin :(
Kaikista kauheinta on se, miten ihmiset toisensa jälkeen alkaa luopua toivosta. Näen niiden kasvoista että ne uskoo mun pienen kuolleen :(.
Miten on teidän välittävien lukijoiden laita? Uskotteko kisun vielä löytyvän?
Jos kisu löytyy joskus kuukauden kuluttua niin miten ihmeessä jaksan sinne saakka odottaa! Miten tällaisen epätietoisuuden kanssa voi elää...
En kirjoita tänne ketään ärsyttääkseni, tää vaan osaltaan helpottaa mun oloa ainakin hetkellisesti. Siis tämä, ku on joku kanava mihin kirjoitella ja purkaa ajatuksia...
P.S. Täällä oli, ja oikeestaan vähän vieläkin on, ukkosmyräkkää... Keräsin äkkiä terassilla kalustepehmusteet pöydälle, katoksen alle suojaan. Pehmusteita on siinä nyt viisi päällekäin ja arvatkaa mitä sen korkean pinon päällimmäisenä on?
Kisu kotihiirulainen!
Kovaääninen ukkonen ei oo kuulkaas mitään mut viekääpäs mut pois kotipihalta ni johan alan itkemään ja lujaa!
Niin kävi myös silloin ku meidän vanhempi neiti oli kolme vuotta sitten 10-päiväisellä karkureissullaan. Sen karkureissun vuoksi/aikana tutustuin erääseen ihmiseen, joka on tänä päivänä yksi läheisimmistä ja rakkaimmista ystävistäni <3.
Neitin karkureissu toi silloin tämän ihanan ystävän elämääni, joten nyt mietinkin, mikä on tämän reissun tarkoitus? Milloin se selviää? Mitä mun täytyy oivaltaa ennen ku kisu kotiin saadaan?
Pidinkö normaalia arkea liian itsestäänselvyytenä ja kaipasin jotain lisää?
Miks en ajoissa ymmärtäny et kaikki oli ihan täydellistä ku oltiin koko perhe koossa.
Mitä muuta voi enää tarvita!
Auttaako jos oivallan nää asiat nyt... Vai onko liian myöhäistä...
Miks just meidän kissa katosi, se on monelle ihmiselle niin rakas.
Mutta ennen kaikkea mulle ja miehelle.
Ollaan etitty joka päivä monesta paikasta eikä jälkeäkään pienestä. Eilenki oltiin etsimässä yhteen saakka yöllä, lannistuneina taas palasimme kotiin...
Kuinka pitkiä matkoja kissat voi vaeltaa?
Kuinka pitkiä matkoja kissat voi vaeltaa?
Jatkuvasti mielialat vaihtelee...
Jonain hetkenä oon varma että se on kuollu. Toisena hetkenä oon varma että se seikkailee, koska sen luonne on semmonen. Nyt ku mietin taaksepäin, sillä on aina ollu kaikenmoisia päähänpistoja, semmonen hiukan arvaamaton liikkeissään.
Nauttinu aina meidän yhteisistä lenkeistä suunnattoman paljon, sama mikä kaupunki! Aina ku sanon sille et mennään ulos, voi sitä onnellista pientä naamaa! Se naukaisee aivan ku kysyäkseen et otathan varmasti mut mukaan, lupaatko!
Aina oon uskaltanu päästää neidin vapaaksi, tiedän että se seuraa mua kuuliaisesti ja tulee heti luo ku vihellän. Se rakastaa sitä seikkailu-tunnetta! Juoksee hirveetä vauhtia mun edelle, kiipeää supernopeesti puuhun, härnää mua et ota kiinni mut ei annakaan, tarkkailee suurilla silmillään ympäristöä, häntä viuhtoen ja pieni nenä nuuskuttaen...
Nuorempi kisu taas, sitä en uskalla missä tahansa edes irti päästää! En luota siihen yhtään, kerran se karkas multa ku olin kisujen kaa lenkillä. Olin ihan paniikissa ja itkeä vollotin ja olin varmaan kaks tuntia ettiny kunnes taas menin käymään kotona ja siellä se neiti nökötti kotiportailla :D.
Nuorempi neiti alkaa heti pitää valitus-nau'untaa ku kotipihalle on matkaa yli 200 metriä :D.
Jotain kertonee myös se, että aiemmasta kodista vanhempi kisu karkas ominpäin mun vanhempien luo pariinkin otteeseen (matkaa 1,5 km), kun taas nuorempi kisu karkas mun vanhemmilla hoidossa ollessaan kotiin :D. Siinä näkee siis selvästi kisujen luonteiden erot: toinen karkaa kotoa ja toinen kotiin!
Tosiaan mielialat vaihtelee vähän väliä; välillä herää epäilys onko kisu enää hengissä, mut ois kuollut kissakin jo jostain löytynyt!
Ja nälkään/janoon tämä kisu ei kyllä varmasti kuole, niin hyvä saalistaja on kyseessä.
Onko se eksynyt?
Miks muutenkaan se ei jo tulis kotiin?
Miksi se ei jo hakeudu jonku ihmisen luo!!!
Mitä vielä voidaan tehdä..?
Netissä on kuvallisia ilmoituksia, samoin lehdessä.
Kuvallisia ilmoituksia ollaan ripoteltu naapurustoon ja lähialueelle melko tiheään, myös joidenkin postilaatikoihin. Kauppojen ilmoitustauluille...
Ja sit nää meidän etsintäreissut...
Löytöeläinkotiin ja rankkuriin oon ollu säännöllisesti yhteyksissä.
Tuli mieleen et käytetäänkö koiria kissojen etsinnöissä :D
Onkohan se mahdollista... Olisin kyllä valmis maksamaan moisesta vainukoiruudesta.
Osaatteko sanoa tästä mitään..?
Onko mahdollista että se on vielä hengissä tuolla jossain?
Miksi se ei hakeudu ihmisten pariin, jos ei kotiin löydä?
Oottaako se hätääntyneenä ja eksyneenä jossain et haen sen kotiin :(
Kaikista kauheinta on se, miten ihmiset toisensa jälkeen alkaa luopua toivosta. Näen niiden kasvoista että ne uskoo mun pienen kuolleen :(.
Miten on teidän välittävien lukijoiden laita? Uskotteko kisun vielä löytyvän?
Jos kisu löytyy joskus kuukauden kuluttua niin miten ihmeessä jaksan sinne saakka odottaa! Miten tällaisen epätietoisuuden kanssa voi elää...
En kirjoita tänne ketään ärsyttääkseni, tää vaan osaltaan helpottaa mun oloa ainakin hetkellisesti. Siis tämä, ku on joku kanava mihin kirjoitella ja purkaa ajatuksia...
P.S. Täällä oli, ja oikeestaan vähän vieläkin on, ukkosmyräkkää... Keräsin äkkiä terassilla kalustepehmusteet pöydälle, katoksen alle suojaan. Pehmusteita on siinä nyt viisi päällekäin ja arvatkaa mitä sen korkean pinon päällimmäisenä on?
Kisu kotihiirulainen!
Kovaääninen ukkonen ei oo kuulkaas mitään mut viekääpäs mut pois kotipihalta ni johan alan itkemään ja lujaa!
Tiedän miltä tuntuu kun kissa on kadoksissa...meidän maailman ihanin 8kk vanha poikakissa katosi huhtikuussa. Se oli leikattukkin, mutta jokin sai sen lähtemään reissuun pihasta pidemmälle. Jaoimme lappuja postilaatikoihin, tutkimme tienvarsien ojat ja huutelimme ympäriinsä. Eräänä päivänä lehdessä oli yleisönosastolla tekstari että kissa on jäänyt auton alle ja poliisi on käynyt sen lopettamassa. Kävimme poliisilaitoksella kysymässä ja se oli tapahtunut 500m päässä kodistamme :( Toisaalta oli helpottavaa tietää ettei kissa haahuile eksyksissä ties missä, mutta auton alle jääminen on jotain niin kamalaa, että en olisi halunnut tietää sitä...voin vain toivoa ettei se ole joutunut kärsimään pahasti.Itku tulee vieläkin ja ikävä on kova. Tiedän tuskasi ja epätoivon tunteen, toivon että teidän kissa löytäisi takaisin kotiin <3
ReplyDeleteEnsin meni kylmät väreet ja sitte tul itku, sen jälkke, en osannutkaan kirjoittaa hetkeen mittään! Ja mulla on kyl sana ain hallus! Aistin kirjoitukses välityksel sen pelon, surun, ikävän ja kauhun, joka o ny päällimmäisenä arjessanne! Kirjoita tuntojas niinpal ko sitä jaksat kirjoittaa, see helpottaa, toivottavast ainaki piirun verran! Mää vakaast uskon ja toivon jot Kisuli tulsis reisult kotio ja niin hän tulee, ko on valmis, see et hän nyy tuottaa pahast syränsurui perheelleen, ei ain siin lomal muistu miäleen jot mite see aika kuluu! Mää kaukohalin suo ja lähetän tuulen mukan paljon voimia, olen tääl henkes mukana! <3
ReplyDeletePäivi: voi että, oon pahoillani teidän pienen kohtalosta :(. meidänki kisu on leikattu, mut näköjään seikkailuhaluja leikkauskaan ei kaikilta poista...
ReplyDeletemä mieluiten haluisin tietää mitä on tapahtunu, mun pahin pelko on että tämä jää mysteeriksi ja vietän loppuelämäni miettien, mitä mun pienelle rakkaalle kävi... tää epätietoisuus on kaikista pahinta! että mun mielestä on hyvä että saitte tietää, vaikka kuolema järkyttävää aina onkin.
voimia teille <3
Toivotaan että kissa löytää tiensä kotiin! Mä ainakin uskon että löytyy vielä!
ReplyDeleteMeillä katosi koira, siitä on kyllä jo yli 10 vuotta. Etsittiin joka paikasta, eikä löytynyt mistään, ikinä :( Tuli monet itkut itkettyä, pahinta oli se epätietoisuus :(
Adolfina: kiitos kauniista kannustuskommentista, lämmittää mieltä <3. oon kyllä melko varma että kisu on eksyny, olin heti alkupäivistä lähtien, joten ihmisten avulla kisu kotiin saadaan... ei varmasti enää ite kotiin löydä.
ReplyDeleteHanna: kiitos Hanna <3. niin totta, se epätietoisuus on kamalan raastavaa ja kuluttavaa!! jos vaan sais tietää et onko kuollu, vois alkaa surra ja sais tän jutun päätökseen jonain päivänä.
Voisiko kissa olla jossain lähistön löytöeläinkodissa?
ReplyDeletetoivottavasti palaa pian takaisin kotiin!
Oletko kokeillut paikallisradioita? Jos siellä mainitsisivat kadonneesta kisusta vielä?
ReplyDeleteTsemppiä etsintöihin. Toivotaan, että kisuliini löytää pian kotiin! <3
Luulin jo pahimman tapahtuneen otsikon luettuani.. :( Sitä rupeaa lukemaan jo rivien välistä kaikenlaista, huh..
ReplyDeleteJaksamista, S!
Kylla uskon, etta kisu tulee viela kotiin. Kissathan saattaa seikkailla pitkiakin aikoja. Tuo odottaminen ja epatietoisuus on kamalinta, kovasti jaksamista sulle ja miehellesi! <3
ReplyDeleteRags
Ymmärrän tuntosi niin hyvin rakas ystävä:) (laittaisin tänän muuten sydämen mutta en saa tällä nettikännykällä:) Sitä alkaa todellakin arvostaa omaa elämäänsä ja ihan pikkuasioitakin ihan eri tavalla kun sattuu jotain järkyttävää joka vie elämää tasapainosta. Tunteet nousevat pintaan, ihan kaikenlaiset ja se on tosi hyvä että kirjoittelet tänne ja saat purettua tuntojasi.
ReplyDeleteMinä uskon edelleen että kisu löytyy, olen siitä ihan varma! Se on mitä todennäköisemmin eksynyt, kyllä kuollut kissa olisi löytynyt ja joku olisi siitä ilmoittanut. Tsemppiä tosi paljon kisun etsintään, voimia ja lämmin halaus:)
Luulen, että se tulee. En tunne kissoja ja pitikin tutustua aiheeseen tuolta netistä, että millaisia reissuja ne tekee. Joku kissan kadottanut vinkkasi soittaneensa etsijäkoiraliittoon. Ethän vain ollut sinä...No joku lohdutti että ruokaa on luonnossa, on hyvä myyrävuosi.Vie terassille kisun peitto ja ruokaakin joku ehdotti. Mietin , onko tuo ruoalla mairittelu viisasta - tuoko se pihaan kaupanpäälle muitakin eläimiä.:)Joo, soita paikallisradioon, vie kauppojen ilmoitustauluille ja etua ilmoituksessa on maininta löytöpalkkiosta. Uskon että se vielä tulee.
ReplyDeleteÄlä luovu toivosta, vaan jaksa uskoa niin kyllä se kisuliini vielä löytyy!! Jos haluat koira-apua etsintään niin kyseleppä vaikka joltain koirafoorumilta apuja, joku saattaisi osata auttaa. Toivon sydämestäni että saat vielä pikkukisulin takaisin kotiin! Jaksamisia sinulle; me lukijat myötäeletään tiiviisti kanssasi! <3
ReplyDeleteVoi kun tuli paha mieli tasta postauksesta. Kylla noita kissoja loytyy viela pitkienkin aikojen jalkeen. Ei kai tassa kannata kuin toivoa parasta ja varautua siihen pahimpaan. Virtuaalihalaus ja paljon voimia taalta. Susta mahtaa tuntua ihan kauhealta, kun musta taman seuraaminen blogin valityksella jo tuntuu pahalta.
ReplyDeleteMulla oli kans pari viikkoa sitten huoli sisakissasta. Meidan oranssi Maine Coonin pentu, joka on jo tavallista kotikissaa isompi, saikahti pahemman kerran kun miesystavan sisko perheineen tuli kylaan. Heidan nelivuotias jahtasi katteja, jotka menivat yhteistuumin sangyn alle piiloon. Istuimme aikuiset olohuoneessa nelivuotiaan leikkiessa ympari kamppaa ja kun olimme valmiita tekemaan lahtoa huomasin ulko-oven olevan avoinna: kakaran perkele oli sen saanut auki. Katit meilla valttaa ulko-ovea kuin ruttoa, koska sielta tulee postimies ja pelottavia hajuja, mutta silti paatettiin tarkastaa kissojen sijainnit. Toinen oli viela sangyn alla, mutta Winstonia ei nakynyt missaan. Etsittiin jokainen piilopaikka mita keksittiin ja koitettiin ruoalla houkutella katit luokse, mutta Bombokin oli sangyn alla liian pelokas kun tama herra 4v juoksenteli. Etsittiin kaksi tuntia sisalta ja ulkoa, printattiin kuva kissasta puhelinnumeroineen ja vietiin rappukaytavaan ja lahipuihin laput. Istuttiin kotona ja pohdittiin, etta mita voi tehda seuraavaksi. Asutaan alueella jossa on paljon kaupunkilaiskettuja ja ihmiset pitavat koiria vapaana. Tyhma sisakissa, joka pelkaa postimiesta, tuskin parjaisi kauaa.
Miesystava meni makuuhuoneesta hakemaan jotain ja kuuli pienen vienon maukaisun vaatekaapin takaa. Sinne se katti oli jaanyt jumiin. En ymmarra miten se oli paassyt siita muutaman sentin raosta kaapin taakse, peloissaan oli vaan ahtautunut. Huoli oli suuri jo sen neljan tunnin vuoksi ja katin loydyttya olo oli todella huojentunut. Toivottavasti sa saat kokea samanlaisen - paljon paljon suuremman - huojennuksen lahipaivina.
Tuli mieleeni siskoni tyttökissa, joka oli viikkoja kadoksissa, kunnes yhtenä päivänä ilmestyi rappusille, eivät olleet tuntea ja uskoa silmiään. Kisu oli "hieman" kolhiintunut, laihtunutkin mutta hengissä. Eli monta onnellista vuotta vielä, ei haitannut vaikka lonkka oli vähän vinossa yms. Kuinkas monta henkeä kissalla onkaan - MONTA! Kysyppäs kotipaikkasi koiraharrastajilta, jospa heillä olisi muutama koira hihnan kanssa laittaa metsiin etsimään kisua, siis omistajan ja hihnan kanssa, ettei kisuli pelästy :)
ReplyDeletet. Äippä
PS. Ja olet kyllä ansainnut sen pressikortin messuille - hieno homma :)
Moikka.
ReplyDeleteTiedän myös tunteen kun kisu on omilla reissuillaan.
Ei oltu vielä kauan asuttu täällä nykyisessä kodissa, kun meidän vanhempi kisu lähti ulos ja sen jälkeen sitä ei sitten hetkeen näkynyt. Etsittiin myös ympäriinsä ja käytiin metsässä huutelemaassa. Asutaan siis n. 20 kilsaa kaupungista ja tämä on ihan kuin maalla olis. Mä en niinkään pelännyt että ois jääny auton alle, vaan että joku kettu ois sen vienyt tai että ois eksynyt kun ei ollut sille vielä kovin tuttuja seutuja. Soitin myös rankkurille ja kerroin missä asuttiin ennen, jos se ois jostain kumman syystä lähtenyt etsimään vanhaa kotia.. Olin jo melkein menettänyt toivoni, kun yksi päivä olin ulkona ja kuulin mielestäni naukaisun.. Sitten näin mielestäni hännän heilasun pusikossa.. Äitini sanoi minun näkevän ja kuulevan omiani. Jäin pihalle huutelemaan kisua ja menin katsomaan pusikon reunalle josko olisin oikeasti nähnyt siellä jotain.. Ja sieltähän se tupsahti, meidän kisu. :) Hieman laihtuneena ja punkki korvassa, mutta muuten hyvin voivana. Kissa kainaloon itku kurkussa ja äkkiä sisälle, ettei se vaan enään karkaa mun käsistä. Ja siis meidän neiti oli reissussa n. 2-3 viikkoa.
Uskon siis että teidänkin kisu varmasti on vielä hengissä ja tulee vielä joku päivä sieltä kotiin. Kissat on vaan just tollasia oman tien kulkijoita välillä ja ei ole niin riippuvaisia ihmisistä kuin esim. koirat. Usko vaan S vielä siihen että kisu palaa vielä kotiin ja sun kainaloon. >3
L
Mä ainakin jaksan uskoa onnellisiin loppuihin. Niin kuin tämänkin asian kanssa. Joka päivä odotan iloisia uutisia teidän kisusta, ja niin tiedän sun surun ja huolen. Mutta tosiaan, olen varma että kaikki päättyy vielä onnellisesti. Jatkakaa vaan sinnikkäästi etsintöjä, kyllä jonkun on täytynyt nähdä jotain...Isot tsemppihalit!
ReplyDeleteS, oot ihana ja rakas ja niin tärkeä! Ihanaa että olet olemassa! <3 Kiitos kauniista sanoista! <3
ReplyDeleteKaikella tosiaan on tarkoituksensa. Ja kuten kirjoitit, monet tarkoitukset ymmärtää vasta jälkeenpäin.
Minä uskon edelleen, että kisuneiti on hengissä ja toivon sydämestäni, että se löytää pian kotiin!
Ihanasti kuvasit neidin luonnetta tuossa tekstissäsi! <3
Voimia ja halaus!
Toivottavasti kisu löytyy! Meidän 10- vuotias, leikattu tyttökissa katosi viime kesänä mökiltämme reiluksi kuukaudeksi. Kissa, joka ei ole IKINÄ häipynyt sitä pihaa kauemmaksi :) Välillä oli usko koetuksella, mutta niin se vaan palasi takaisin! Onneksi oli hyvä varasto rasvaa ympärillä, ja saalistaminen hallussa - kotiinpalaaja oli vain sutjakassa kunnossa, mutta ei mitenkään nääntynyt.
ReplyDeleteIkinä ei selvinnyt missä se oli ollut, kukaan naapureista ei ollut nähnyt ja ilmoittelukaan ei poikinut yhtään näköhavaintoa. Kyseessä on vielä sen verran epäsosiaalinen yksilö, ettei missään nimessä olisi antanut vieraan koskea itseään.
On noilla karkureissuilla siis onnellisiakin loppuja, peukut pystyyn! :)
Kyllä täällä ainakin vielä uskotaan että teidän kisu vielä kotiin tulee! Joka päivä tulen katsomaan että joko nyt :) Voimia!
ReplyDeleteVoi harmi ettei kisuli ole vieläkään löytänyt tietään kotiin. Kovasti sitä toivon ja odotan sitä onnellista postausta, että seikkailija on palannut. Sitä odotellassa jaksamisia ja uskoa. Reippaalle kissalle tuo ei ole aika eikä mikään.
ReplyDeleteEtsijäkoiraliitolta (http://www.etsijakoiraliitto.fi/) kannattaa kysyä apua! Lisäksi ainakin Tampereella on jonkinlainen etsijäkoirayhdistys joka auttaa kadonneiden eläinten löytymisessä :)
ReplyDeleteOletko jo hommannut loukkuja?
Yleensä karkulaiset saadaan kiinni nimenomaan loukulla, varsinkin kauan poissaolleet kissat kun saattavat olla hyvinkin "metsiintyneitä" (varsinkin jos ovat reissullaan törmänneet ikäviin ihmisiin tai muihin vaaroihin). Tsemppiä ja jaksamista sinulle! Kissamaailmasta (keskustelufoorumi) olen lukenut useampia onnellisia tarinoita siitä, miten jopa viikkoja karkuteillä olleitä retkeilijöitä on saatu loukutettua. Eli toivo ei todellakaan ole menetetty, uskoa ja voimiahan se kysyy, mutta pääasia on että epätietoisuus edes joskus loppuu!
hei te kannustavat ihmiset, taas palautu ainaki hetkeksi usko että miusku voi vielä löytyä <3. jotenki on vaan välillä niin vaikee uskoa ku luulee tuntevansa sen oman kattimatin niin hyvin... ettei se enää kotiin osaa ku on näin kauan jo poissa ollut. kaks ukkostakin jo ollu ja se pelkää ukkosta :(.
ReplyDeleterankkuriin oon säännöllisesti yhteyksissä. löytöeläinkotia ei täällä ole, tai siis löytöeläimet päätyy rankkurille tässä kaupungissa. selvitin asiaa vko sitten.
en oo millään foorumeilla/keskustelupalstoilla vielä tämän asian tiimoilta käynyt. eikä meidän kisun tapauksessa varmasti se ruoka pihalla auttais, se on sen verran kaukana kotoa ettei ominpäin tänne enää löydä. meidän nuorempi neiti vaan menettäis (ei sitä oo kyllä ikinä ollutkaan) tiimalasivartalonsa niistä pihaherkuista :D. ja meillä on tosiaan joka ilmoituksessa maininta löytöpalkkiosta, sellainen maksetaan ilman muuta.
ja totta, kissalla on monta henkeä, toivottavasti tällä neidillä niitä vielä on käyttämättä <3. kiitos ku kerroitte omia onnellisia kissatarinoitanne, ihanaa että ainaki jotku jutut päättyy onnellisesti! meidän kisu vaan oli jo lähtiessään semmonen laiheliini että hirvittää!!!! siitä tulee kesäisin aina semmonen luuranko, talvella kerää hiukan enemmän massaa...
etsijäkoiraliittoon täytyy olla maanantaina yhteyksissä! kiitos vinkistä! loukkuja en oo hommannu, on kyllä ollu mielessä. mut ei oo mitään tietoa mihin niitä sitte veis! ja kauheeta jos/kun sinne joutuu joku vieras kissa :/. siinä kestää kuitenki tovi ennen ku käydään se vapauttamassa...
Voihan surkuuden surkuus... Toivon niin paljon, että kisu löytäisi pian kotiin. Voin vain kuvitella mitkä fiilikset sulla/teillä on!
ReplyDeleteVoimia ja tsemppiä! <3
-heidi
Voi että, miten surulinen olen teidän puolesta, kun epätietoisuuden piina vaan jatkuu! Pura täällä ihan niin paljon tuntojasi kuin on tarpeen!! Sun kirjoituksesta voi niin aistia hädän, pelon, epätoivon ja surun :( Voi miten toivonkaan koko sydämestäni, että pikkuinen löytää tavalla tai toisella pian tiensä kotiin <3
ReplyDeleteMä ainakin uskon, että hän elää vielä ja saatte hänet vielä kotiin! Taisin jossain vaiheessa jo mainitakin, että näin kerran dokumentin, jossa kerrottiin etsiväkoirista, jotka jäljittävät kadoksissa olleita eläimiä ja moni karkulainen saatiin sillä keinoin takaisin kotiin. Yhden loukkuun jääneen kisunkin löysivät. Eli tosiaan tuonne etsijäkoiraliittoon kannattaa olla yhteydessä.
Koittakaa jaksaa -olette ajatuksissa <3
-I-
Käy vielä kysymässä siitä vanhasta kodistasi?
ReplyDeletekiitos ihanat & hyväsydämiset ihmiset!! tiedän että teillä ja hyvillä ajatuksillanne oli osuutta tähän onnelliseen loppuun <3
ReplyDeleteNyt vasta luin tän, näin vaan Kisu kotona-otsikon äsken ku bloggerin aukasin ni en kerenny muuta ku sen tekstin avata innoissani ja lukea et tosiaanki kisu kotona :) Ihanasti kirjoitat, kaikella on tarkoituksensa ja nyt kisun oli tarkoitus tulla kotiin! Satuitte just oikeeseen aikaan oikeeseen paikkaan, etsinnät kannatti!
ReplyDeleteJ: kiitos paljon sulle ihana J <3
ReplyDeleteHei! En ehdi nyt lukea kaikkia kommentteja josko joku jo on tästä maininnut, mutta pakko kertoa että yksi kaveri on koiransa kanssa alkanut harrastamaan sellaista jäljestystä, jossa etsitään nimenomaan toisia kadonneita kotieläimiä. Siinä annetaan haju koiralle esim. etsittävän eläimen kaulapannasta, jonka jälkeen koira etsii kohteen hajun perusteella. Olisiko kyseessä joku tämän tyyppinen yhdistys : http://www.jalkikoirat.net/content/etsinn%C3%A4n-idea-tositilanteessa
ReplyDeleteToivottavasti rakas lemmikkisi löytyy!
-Iitu
Oh, olinpahan hätäinen! Ihanaa, että kisusi on löytyny! :)
ReplyDeleteIitu: juu mun muru tosiaan löytyi lauantai-iltana myöhään <3. heh, eikä se mitään et olit hätäinen, ihana nähdä et ihmiset välittää! mukavaa kesää sulle Iitu! :)
ReplyDelete