Perhe koossa

Pieni perheemme on jälleen koossa ja olemme ikionnellisia <3.
Ihanaa että on näin paljon meidän mukana iloitsevia ihmisiä täällä! Aiemmin itkin huolesta ja surusta ku luin koskettavia ja myötätuntoisia kommenttejanne, nyt itken ilosta :D.
 Oon saanu lukuisia pyyntöjä karkuria koskien, haluatte nähdä kuvia yms. niin tässäpäs niitä tulee tämän piiiiitkän postauksen yhteydessä!
***
Mutta alkuun hieman ilmoitusluontoista asiaa...
Sain jo eräältä ihmiseltä kommenttia, miten kissaa ei ole tarkoitettu lemmikiksi vaan se kuuluu luontoon. Kissa ei kuulemma kaipaa huolenpitoa. 
Aivan uskomatonta että aikuinen ihminen on noin sivistymätön ajatellakseen noin! Ehkä satoja vuosia sitten tilanne oli tuo, mutta nyt elämme vuotta 2011 ja nykypäivän kotikissa ei pärjää Suomen luonnossa ominpäin vuoden ympäri. Lemmikit tarvitsevat ja ansaitsevat rakastavan kodin. Myös jokainen kissa. 
Ei saa sekoittaa asioita keskenään!: se että kissa viihtyy luonnossa on täysin eri asia kuin se että kissan pitäisi elää luonnossa. 
Meillä oli kultainennoutaja 13 vuotta ja oi miten hän rakasti viettää aikaa metsissä, mutta hyvänen aika ei koira siellä ois ominpäin kauan pärjännyt! Koirakin viihtyy luonnossa, mutta ei ole tarkoitettu siellä elävän. 
Vaikka kissan luonteeseen kuuluu itsenäisyys ja itsepäisyys, ei se tarkoita että se ei kuulu lemmikiksi! Se on osa kissan viehätystä ja se on yksi seikka, mikä erottaa kissan koirasta. 


Ja se seikka, että kaikki lukijat ei välitä näistä kissajutuista, menee mulla aina mappi ööhön. Ymmärrän että makuja on monia, en pakota kaikkia rakastamaan kissoja ja sillä selvä. Tilanne elämässä/blogimaailmassa ei ole koskaan se, että kaikki pitäisi kaikista/kaikesta. Olen hyväksynyt sen ajat sitten, suosittelen muillekin. 
Ette ehkä tiedä, mutta mun blogi saa osakseen kymmeniä tuhansia vierailuja kuukaudessa, joten näillä mennään. 
Tätä kautta oon saanu elämääni aivan ihania ihmisiä; joidenki kans ollaan tavattu ihan kasvotusten, joidenki kans pidetään yhteyttä sähköpostitse ja/tai facebookin kautta ja joitakin "tapaan" kommenttiboxissa. 
Ilahdun jokaisesta ystävällismielisestä kommentista ja lukijat & vuorovaikutus heidän kanssaan on mulle tärkeää. 
Joku lukee mun blogia pelkkien sisustusjuttujen takia, joku kissajuttujen takia, joku molempien juttujen takia, joku muista syistä, joita en nyt tässä ala sen kummemmin analysoimaan :D (jokainen voi arvata, ihminen kun on pohjimmiltaan niin äärettömän utelias).
Teidän ei tarvitse olla kiinnostuneita kissoista, mutta miksi minä olisin kiinnostunut teidän kissanarinakommenteista? 
Aivan!
Jos ihminen on eläinrakas, se rakastaa eläimiä, kaikkia eläimiä. 
Minä oon eläinrakas henkeen ja vereen ja minä oon myös kissahössö ja oon ylpeä siitä! :D
Niin kauan ku minä tätä blogia kirjoitan, niin kauan täällä on muiden juttujen ohella kissajuttuja. 
Subject closed!
***
Nyt yön yli asiaa miettineenä oon tullu siihen tulokseen, että meidän karkuria on joku pitänyt kotonaan karkureissun ajan! Jos ei koko aikaa, ainakin suurimman osan ajasta... 
Moni seikka selittää sen: 
- panta tallella (ei ollut eka karkureissun jälkeen)
- turkki moitteettomassa kunnossa ja täysin puhdas (ei ollut eka karkureissun jälkeen)
- kissa on tuhdimmassa kunnossa kuin kotoa lähtiessään, näin EI käy jos syö pelkkiä pieneläimiä kuten hiiriä ja päästäisiä (viime reissulla kisu oli laihtunut huomattavasti). Kissa on myöskin leikattu, joten masussa ei valitettavasti ole vauvoja tai se taitaisi olla jo pienimuotoinen ihme... (nähdään siinä tapauksessa Seiskan sivulla :P)
- naukumisääni tallella (viime reissulla ääni mennyt)
- ei järjetön nälkä (viime reissun jälkeen meinas syödä koko ruokakupin)
- kissa pelkää ukkosta ja tämän karkureissun aikana ukkosia oli kaksikin...
- kissan turkki haisee vieraalle kodille :D


Toivon vain, että sillä, joka meidän kissaa on kotonaan pitänyt, on ollu hyvät aikeet. Kauhistuttaa ajatuskin mistään muusta. 
***
Mutta nyt vihdoinkin niihin kuviin, joita niin moni teistä on jo kauniisti pyydellyt!
Karkulaisen ensimmäinen ilta kotona reissun jälkeen sujui aika lailla näissä merkeissä:

Välillä syötiin ja taas kuorsattiin ja samalla siliteltiin <3. Sit taas tankattiin...
Nuoremman kisun kans haistelivat muutaman sekunnin ajan toisiaan nokat vastakkain, sit nuorempi lähti ruokakupille ja vanhempi sähisi perään. Ei mitään uutta siis :D

Kisun koisatessa ja välillä tankatessa avasimme liian kauan korkkaamattomana odottaneen shampanja-pullon, jonka jälkeen lähdimme vielä yöuinnille! Ukkospäivän jälkeen oli melko vilpoisa ja sumuinen ilma, mut maisemat tajuttoman upeat:

Kuvia napsiessani kello oli 01:45

Kauan ei malttanut uimassa viipyä, ikävä ajoi kisun luo. 
Kotiportailla odotti nuorempi kisu, joka osaltaan juhlisti kaverin paluuta: kynnysmatolla odotti lähes kisun kokoinen (lähes siis) musta myyrä! Njami nam. 


Kuten edellisessä pikapostauksessa hieman jo kerroin, kisun löytyminen oli täysin hyvää tuuria: satuttiin just samaan aikaan samaan paikkaan. Ei muuta. Kohtasimme noin 400 metrin päässä kotoamme. Me oltiin tosiaan autolla kisua etsimässä, koska kiertelimme hiukan kauempana uusia katoamisilmoituksia vieden. Käytiin autolla myös pelloilla ja pysähdeltiin viheltelemään. Oon nauranu katketakseni miehen tokaisulle et me ajetaan mersulla peltoja pitkin ja tää citykissa kävelee vastaan jalkakäytävällä :D. Me jäätiin autolla jopa kiinni yhdelle pellolle :D. Siinä meni ratkaisevia sekunteja sutiessa, nimittäin jos ei oltais jääty kiinni, ei oltais varmaankaan kisua tiellä kohdattu! Onnellisten sattumien summa siis! 

Laiheliini on neiti aina kesäisin, olin varautunut et on aivan täysin ruikku ku kotiin tulee mut ei juuri kummempi ku lähtiessäänkään! Ja tosiaan, näyttää jopa hieman pulleammalta kuin vajaa kaksi viikkoa sitten...
Täysin ennallaan näyttää neiti olevan, punkkejakaan ei löytynyt. Sitä pelkäsin kovasti, koska en ehtiny punkkiampullia ennen kisun kesälomalle lompsausta antaa!
Silti taidamme käydä varmuuden vuoks eläinlääkärisedän vastaanotolla, kunhan ensin ollaan kunnolla kotiuduttu/levätty. 


Voi ku tuo neiti ei tiiä yhtään miten sitä ollaan etitty! Varmaan se tossa matolla makoillessaanki nyt miettii et hitto, jäi se mojova hiirikätkö vielä sinne latoon... miten pääsisin siellä käymään ja oih, olipahan elämäni kesis <3.
Mamin kesälomasta ei kannata ees puhua :D. Huomenna töihin!


Vaikka oon äärettömän onnellinen ja helpottunut, en silti voi olla ajattelematta niitä, joilla nämä seikkailut ei oo päättyny yhtä onnekkaasti. Sydäntä särkee sellaisten ihmisten & lemmikkien puolesta, lämpimiä ajatuksia täältä heidän luo <3.


Meillä alkaa nyt uudenlaisen elämän opettelu tämän neiti arvaamattoman kanssa. Lenkkeilemme valvotusti päivittäin, mutta sen sijaan että neiti jäis lenkin jälkeen vielä ominpäin ulos, tulee hän tästä lähtien sisälle. Tarhaa mies alkaa rakentaa huomenna ja huomenna minä käyn valjaskaupoilla. Tai oikeestaan ajattelin ostaa flexin ja ulkoiluttaa pikkuhiljaa narussa, en valjaissa. On niin ärhäkkä pimatsu tämä typy sille päälle sattuessaan että valjaissa olo ois painajainen :D.
Tänään aamupäivällä kävin karkurin kans lenkillä, kierrettiin tämä meidän oma kortteli, kisu oli siis vapaana kuten aina ennenkin. Kuuliaisesti seuras mua kuten etukäteen arvasinkin. Mutta joka nurkka piti nuuskia, myös omalla pihalla, joten tiedän siitä ettei oo hetkeen ollu näillä nurkilla... 
Lenkin alkuvaiheessa puhuin puhelimessa ja sanoin et otan kisun syliin vähä ennen kotia ja vien suoraan sisälle ni neiti päätti toisin: juoksi loppumatkasta mun edelle kovaa vauhtia ja suoraan mun auton alle :D. Pannasta repien sain sen sieltä ähkittyä syliini ja sisälle syömään ja koisaamaan!


Ihanasti eräs lukija kirjoitti:


Aivan upeeta! Ehdin jo miettiä, että niinkö sun energisyys ja pirteys jotka aina postauksistas huokuu olisi muka karkulaisen mukana mennyt... mutta ei. Näin sen pitikin mennä ♥

Välillä harkitsin blogin sulkemista, kurkkua kuristi tulla tänne ja nähdä neidin kuvia... Ei tuntunu blogi enää yhtä hyvältä paikalta ku yks olennainen osa blogiakin puuttui.

Mielessä kaikui erään lukijan viesti: "toivottavasti kisu löytyy, kovasti hän on bloginkin välityksellä ilostuttanut..."

Eilisen etsintäreissun ajan puolestaan pidin mielessäni "minä ainakin jaksan uskoa onnellisiin loppuihin... jatkakaa vain sinnikkäästi etsintöjä!"

Ja paras mahdollinen lopputuloshan sieltä tulikin!


Nyt voin iloisena, onnellisena ja kokonaisella sydämelläni todeta et mä oon back!


Kiitos ku elitte nämä hetket meidän mukana, nöyrät kiitoksemme <3
Kaikkien teidän rapsutukset ja silitykset menee tässä pikkuhiljaa perille :).
En unohda kauniita kommenttejanne & sähköpostiviestejänne koskaan!
Ulkomailta asti, omilta lomiltanne meitä muistitte! Voiko sydämellisempiä ihmisiä maa päällään kantaakaan!


Niin ja jos joku huolehtii nuoremmasta kisusta, ei hätää; neitiä hemmotellaan yhtä lailla ku karkuria <3. Voi olla että kotihiirulainen on jääny pikkasen normaalia vähemmälle huomiolle tässä parin viikon aikana, hyviteltävää siis silläkin suunnalla! Saiskohan sitä jotain lomaa tätä varten :D