Tuesday, July 19, 2011

Mennään kissatarhaan eikä ikinä pois, mennään kissatarhaan!

Mies ehti eilen tekemään kissatarhan valmiiksi asti ja heti päästettiin kisut koekäyttämään se! Menin ite mukana, tottakai, tunteroisen verran vietin aikaa kissatarhassa :D. 
Munalukko on oveen vielä ostettava, sillä haluan aina lukita tarhan ku en ite oo pihalla ettei vaan kukaan lapsi tms. mene päästämään kisuja vapaaksi. 
Tarhan sisustus on vielä täysin vaiheessa. Tasoja tehdään ja osittainen katto, että tarhassa voi olla myös sateen sattuessa. Ajattelin myöskin yhden tason ja katon väliin taustaseinää, sillä kisut tuntee olevansa turvassa jos selän takana on umpiseinä. Vanhat torkkupeitot ja tyynyt pääsee tarhaan sisustuselementeiksi, "pehmentämään sisustusta" :D.
Mies ajatteli laittaa jonkin laudan kiertämään tarhassa, sillä neidit voi sit käppäillä ja tähystellä hieman korkeammalta omaa pihapiiriään. 

Mä päätin tarhan sijainnin ja koon, loput on täysin miehen ideoimaa. Tykkään kovasti noista valkoisista kehyksistä :)). Ne on meidän ylijääneitä räystäänaluslautoja. 

Ensimmäisiä sekunteja tarhassa; nuoremman kisun ilme on aika paljonpuhuva :D

Kieli rullalla joutu olla välillä, niin jännää oli!

mami mami mami minkä teit!

kyllä täältä varmasti jostain ulos pääsee...

ääh, luovuta jo! täällä ollaan ja pysytään!

en luovuta, tuolta näkyy taivaskin!

täytyy vaan kiivetä!

hei tätä kauttahan mä sinne pääsen!

katos ny, katos ny...

toinen on hiukan ketterämpi ku toinen ;D

Kaksikkoa kuvatessa mietin et onko meillä kissatarha vai apinatarha...

Yksi puu saatiin tarhan sisään ja voi miten sitä eilen jo raavittiin vimmatusti kieli ulkona!

Nuoremman neidin taidonnäyte:

Kaikesta kiipeilystä ja raapimisesta ja haistelemisesta tuli yllättävä väsy et oli ihan pakko laittaa maate!

Tämän vuoksi kiikutin tarhaan illalla viltin ku vein kisut toista kertaa tarhailemaan. Nuorempi meni heti nukkumaan viltin päälle :)
Näyttääkö muuten kärsivältä kissalta?

Vanhempi neiti kelpuutti omaksi paikakseen tämän raksatuolin tyynyineen :)

Kuvista saattaa päätellä että nuorempi otti tarhailun paljon lunkimmin kuin vanhempi, mutta ei pidä paikkaansa... Karkuri ei ollu ensimmäisten minuuttien jälkeen moksiskaan kun taas nuorempi neiti alkoi vimmatusti etsiä pakoreittiä... 

eikö täällä tarhassa oo mitään murkinaa?

Palvelusväki kiikutti äkkiä sisältä kuivamuonaa ja niin unohtu pakoreittien etsiminen ku seinään!

Poski vasten poskea pum pum!

Ja tarhanrakentaja riippukeinussa :)

Ensimmäisen tarhailureissun jälkeen, joka kesti kaksi tuntia, vietiin kisut sisälle syömään. Normaalisti ruuan jälkeen aletaan naukumaan vaativasti ulos. Tällä kertaa molemmat kipitti nukkumaan ja nukkuivat monta tuntia :D.
Uupuneita kissoja tarhapäivän jälkeen!

Illalla vietiin kisut toistamiseen tarhailemaan ja seurattiin tilannetta vähän väliä olkkarin ikkunoista. Kisut alko lähes heti nukkumaan siellä, joten ne taitaa luulla että paikka on pelkästään nukkumista varten, haha!


Yhteislenkitykset pidetään ohjelmassa tarhasta huolimatta, tänä aamuna kävin jo vanhemman neidin kans puolen tunnin nuuskuttelureissun :). 


P.S. Vielä ehtii...

35 comments:

  1. Voi miten nää kissatarinat mitä laittelet sun kateista saa hyvälle tuulelle, itsekkin nauroin noita kuvia katsellessa:) On ne niin sulosia!

    ReplyDelete
  2. Voi miten kivan näköistä tarhassa on;)
    Nyt on kissojen turvallista ulkoilla.
    Varmasti siulle itsellesikin on kiva, kun ei tartte sydän kylmänä miettiä, et missä "Karkuri" on!

    ReplyDelete
  3. Ihana postaus taas, sai makoisat naurut :) Nauroin jo eilen fb:n puolella tota kiipeilykuvaa, nuorempi neiti yrittää kammeta ittensä puunrungolle, kun toinen on jo katonrajassa ;D Ja mitkä ilmeet nuoremmalla neidillä!

    Mut ihan kivasti kuitenkin jo ekalla kerralla näyttivät neidit suhtautautuvat tarhaan ja varmasti ajan kanssa tottuvat siihen ja alkavat nauttia siellä olostaan!

    -I-

    ReplyDelete
  4. Tarha näyttää oikein lupaavalta. Varmasti kisut tottuvat oleskelemaan siellä :) Ihania tilannekuvia <3

    ReplyDelete
  5. Tosi hieno tarha! Ja näyttää kisut viihtyvän siellä hyvin! :) Meidänkin tarhaan suunnitellaan samanlaisia kiipeilyjuttuja ja muita "sisusteita" kunhan vain ehdittäisiin toteuttaa ne. :)

    ReplyDelete
  6. Ihana postaus! Vaikka olen enemmän koiraihminen, niin nou problem! Kissat näyttivat nauttivan ja saivat aivan uudenlaista puuhaa ja touhua. Seurasin myös kissasi karkureissua ja onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.
    Rapsutuksia kisuillesi ja mukavia tarhapäiviä <3

    ReplyDelete
  7. Linda: voi kiitos Linda, ihana kuulla että tää sai sut hyvälle tuulelle :)

    Enkeli fani: kiitti! ja juu toki :)

    I: :D joo nauroin niin vedet silmissä eilen noille kuville et huh huh, onneks oli kamera mukana :D. joo siis ihmeen hyvin olivat jo ekana päivänä tarhassa, olin positiivisesti yllättyny ja ihmeissäni. toki vielä tullaan varmasti kuulemaan vastalauseita, mut pikkuhiljaa...

    Päm: kiva kuulla :). juu eiköhän ne pikkuhiljaa totu.

    Hanna: kiitos Hanna :). joo töitä on vaikka muille jakaa, huh huh mikä ikuisuusprojekti :D

    Tarja S: kiva että tykkäsit! kyllähän eläinrakas ihminen tykkää kaikista eläimistä, niin minäkin koirista :).
    kiitos Tarja, rapsut menee perille ja mukavaa viikon jatkoa sulle!

    ReplyDelete
  8. Oiii! <3 Ihania nuo teidän kisuliinit!<3 Mulla on aivan kauhea kissakuume kun katselen näitä kuvia!:) Kissatarhakin on huippu kiva! Ja ihanaa kun kadoksissa ollut kisu löytyi!:)

    Mukavia päiviä sinne!

    ReplyDelete
  9. Hienon tarhan saanu kisuneidit.

    Meillä tuo pikkunen kiipeilee hyttysikkunoissa samalla innolla ötököiden saalistustoivossa ;)

    ReplyDelete
  10. Onnea tarhan alkuun, teillä se alkoi syksyn tarhalaisia huomattavasti aiemmin:) Siinä murjottaessaan kisuli näytti muuten jopa omaavan jotain Karvis-kissankin ilmeistä...(Se alkukuva, kissa yksin, olit laittanut kuvan teksttin jotain että on paras alkaa tottumaaan)...hauskaa. Muutenkin kuvat tarhasta kertoi paljon - on niillä siellä ihan hyvä. Ei ne kuitenkaan näyttäneet kovin vakuuttuneilta!!!:)Vielä. Söpöjä nenut vastakkain....

    ReplyDelete
  11. Tarha on tosi hieno! Ja sitten kun saavat sinne enemman kiipeilyjuttuja viela, niin varmaan viihtyvat hyvin!

    Nuoremman kisun ilme on kylla niin paljonpuhuva... :-D
    Hauskoja kuvia!

    Paras on tuo, missa vanhempi neiti on jo melkein katossa asti ja nuorempi vasta yrittaa kiiveta pikku puuta ylos. Vois kuvitella, etta miettii "apua, jainkohan ma nyt jumiin tahan". :-D

    ReplyDelete
  12. Tuo FB:ssäkin oleva kuva on niin paras, hihittelin sille varmaan puoli tuntia :D Toinen koittaa niin kovasti pungertaa ylös ja toinen on niin vikkelänä ja uteliaana jo ylhäällä ja niin kissa että ;D

    Voi kun pikkuiset ovat söpösiä poski poskea vasten. Taitaa heilläkin tosin tuollainen keskinäinen hellyydenosoitus olla aika harvinaista, niin kuin meidänkin mirreillä.

    Tarhasta tuli tosi kiva ja kissat varmasti tykkäävät siitä. Nopeasti saitte sen rakennettua, meillä olisi varmaankin mennyt puoli vuotta suunnitteluun, mutta onhan teillä muutenkin jo tuota raksakokemusta tietysti :)

    ReplyDelete
  13. Ihana tarha kissukoilla!<3 Hauskoja kuvia, varsinkin ihana tilannekuva tuo missä toinen jo eellä menny ja toinen punnertaa itseään perässä:) Kyllä nyt kisujen kelpaa tarhassa nautiskella! Vielä vähä niitä lautoja, joita pitkin kävellä katon rajassa ja joku mökki, niin ovat siellä mielellään!

    ReplyDelete
  14. Voi vitsit miten ihanat onnelliset kisulaiset siellä!:) Kyllä nyt kelpaa!! <3
    Hieno tuli tarhasta!!Meillä oli hyvin samanlainen ja kokoinenkin!
    Meillä kans mentiin raskaan pihapäivän jälkeen pitkille unille!Eihän tarhassa voinu nukkua kun piti tarkkailla!:D

    ReplyDelete
  15. Voi noita söpöläisiä :)
    Hyvinhän ne näyttivät tarhassa viihtyvän, kunnon apinameininki :D

    ReplyDelete
  16. Onpas taas kerran oikein mainiot kuvat ja kuvatekstit :D Sun postauksia on tosi hauska lukea :) Hienon tarhan on miehesi rakentanut! Todella upea :) Ja neiditkin näyttävät tykkäävän <3

    ReplyDelete
  17. Vitsit näistä sun kissajutuista tulee aina hyvälle mielelle! Kissat näyttävät viihtyvän hyvin kissatarhassa. :) Hyvä idis!

    ReplyDelete
  18. sarppa: voi kiitos Sarppa <3 :) kissakuumeeseen auttaa vain yksi asia ;).
    kiitos, sinnekin ihania kesäpäiviä!

    Onnenkyynel: eikö! juu ötökät on hitti meidänki nuoremman mielestä :)

    gone to the beach: joo niin alko, hehe :D. ihan totta, meidän nuorempi kisu näyttää usein Karviselta, samanmoisia hassuja ilmeitä :D. kisut on nytki tarhassa, nukkumassa...

    Rags: tänään kisut sai tarhaan pari tasoa ja katoksen, jossa nuorempi tällä hetkellä nukkuu viltin päällä :). vanhempi näyttää nukkuvan maassa :D
    joo tuo kuva on tosi hauska ku toiselle on haastetta jo tossa pikkupuussakin :D

    Marika: no niinpä :D. nuoremmalle neitille oli jo tuossa puussa hiukan haastetta, raasu <3. mutta kyllä hänki verkossa kiipeili oikein innostuttuaan ;). juu tommonen läheisyys tapahtuu vain ja ainoastaan ruuan kyseessäollessa ku molemmat yrittää saada osansa :D.
    tänään tarha sai pari tasoa ja lankun ja katoksen, ihan kiva!

    Aikku: juu tosi kiva tarha on ja jos tulee tarvetta, on se helposti laajennettavissakin! (mut ei sanota sitä vielä miehelle :D) tänään mies laittoi katoksen tarhaan (osaan tarhaa) ja pari tasoa. vähä semmonen pesämäinen tuli toisesta tasosta, jossa nuorempi neiti tällä hetkellä kuorsaa :). myöskin lankku menee tasolta toiselle.

    Niina: kiva kuulla että näyttää kivalta tarhalta :). kisut on siellä nyt päikkäreillä, laitettiin tänään sinne pari tasoa ja katos. nuorempi kisu nukkuu semmosessa majan tapaisessa tällä hetkellä :D. juu eikä nuokaan varmasti kovin syviä unia tuolla ota, kuhan torkkuvat :)

    Satu: apinameininki todellakin :D toinen enemmän apina, toinen vähemmän apina :D

    Niina: heh, kiva! kiitti Niina! mies kiittää kehuista myös :)

    ReplyDelete
  19. Kuvat pisti kyllä hymyilemään :)
    Kissat on välillä kuin apinoita. Meidän kissat on välillä apina ja possu :)
    Eipähän tarvi monenlaisia lemmikkejä, kun kissoista on vaikka mihin :)

    ReplyDelete
  20. Suvi: kiitos ihana <3. mahtava kuulla!!

    Sirutuuli: jei, tosi mukava juttu :). hei meilläkin on usein possu = nuorempi neiti! usein kutsunki häntä possuksi :D. kissat on kyllä käteviä ku muuntautuvat niin moneksi :))

    ReplyDelete
  21. Voi kuinka kivan häkin killit ovat saaneet :).-Pilvi

    ReplyDelete
  22. Meidänki häkkiin pitäis jostain saaha jotain puuta! Mut ehkä se jää vaan haaveeks. Jotain tasoja kyl ois hyvä rakentaa. Onneks siellä on alunperin ollu jo koirankoppi ni on katto jolle pääsee ja koppiin suojaan sateelta tai nukkumaan.

    Ja tuo on muuten totta, että kun ne on jonkun aikaa pihalla häkissä niin kyllä uni maistuu!

    ReplyDelete
  23. Voi hyvänen aika:) Hauskoja kuvia! On ne niin vekkuleita nuo teidän kisuliinit!!!
    Tarhastahan tuli oikeen hyvä. Vieläkö tosiaan vähän kiipeilytelineitä ja se katos, niin mikäs tuolla ollessa.:) Mun tuttava rakensi tarhan leikkimökin yhteyteen. Sateen tullessa kissat menevät leikkimökkiin suojaan.

    t.Piia

    ReplyDelete
  24. Onpas hauska postaus :) Kyllä teidän neitejä nyt hemmotellaan hienolla tarhalla, ja hyvä niin!

    ReplyDelete
  25. Pilvi: kiva että oot tuota mieltä :). tarhassa on jo tasoja ja katoskin :)

    Mari: joo laita vaikka jotain pöllejä alkuun jos ei pitempiä puita löydy, siihen on näköjään niin ihana raapia kynsiä :).
    juu meillä oli kisut taas alkuillasta pari tuntia tarhassa ja nyt kuorsataan sohvalla tyynyn päällä! uupuneita tarhalaisia :D

    Piia: heh :D. katos on jo paikoillaan, samoin pari tasoa ja lautaa. leikkimökin yhteyteen tuo oiski tosi kätevä (siis jos meillä ois lapsia :D)

    Olivia: voi kiitos Olivia :))

    ReplyDelete
  26. Ihana paikka kisuille ♥

    ReplyDelete
  27. Ihana kissatarha tuli! :) Taisivat kisut olla ihmeissään ;)

    ReplyDelete
  28. Ihania kuvia! Saivat heti aamusta hyvälle tuulelle :)

    Taru

    ReplyDelete
  29. Anonyymi: kiitos, niin mustakin :)

    Marianne: eikös :) eka tarhakäynnillä piti hiukan riehua, seuraavilla käynneillä tarhassa ollaan lähinnä torkuttu :)

    Taru: kiitos Taru! kiva kuulla, niin oli tarkoituskin :)

    ReplyDelete
  30. Kivan näköinen tarha, puunkarahkat on tosi hyviä kiipeily ja raapimispuita. Kisut sai kyllä hymyn huulille :D Meillä on aidattu koko takapiha kun meitin koiruuksissa on metsästäjää niin kyllä lähtee jos esim. pupun näkee. On se vaan yksi huoli vähemmän kun tietää missä lapsoset on! Sinä jos kuka sen tiedät.

    ReplyDelete
  31. Anne: juu nyt tarha näyttää jo erilaiselta ku mies laitto eilen pari tasoa ja katoksenki :). tasotukina on puita eli lisää raapimismahdollisuuksia :). joo totta, ei oo enää sitä huolta että missä kisut menee! tosin erittäin harvoinhan mitään huolta niistä on ollu, jos kaks kertaa yhdeksän vuoden aikana on hävinny, mut silti. nytpä ei oo sitäkään :)

    ReplyDelete
  32. Kivannäköinen tarha, kisut näyttää nauttivan :) Ja kiva ku tuolla on puitakin ni saavat raapia. Eikö kumpikaan yritä karata ku viet sisälle? Millä muuten viet ja haet kisut?
    Meillä ei onnistus tuo tarha, kumpiki karkais heti ku vain mahdollisuus tulis. Nii jääräpäitä ne on. Sillonki ku asuttiin rivarissa ni AINA yrittivät karata oven raosta ku kotia tultiin. Pari kertaa pääsivätki karkuun ja kauan meni ennenku sain kiinni :)
    Ihana et teidän kisulit sopeutuu tuonne noin hyvin :)

    ReplyDelete
  33. J: me viedään ja haetaan kisut ihan sylissä :D. ja onhan ne aika innokkaina aina ku ovi on raollaan et saa mennä ja tulla tosi varovasti, mut ei ne pahemmin oo yrittäny karkailla. sanon heti tiukasti EI ku meen sinne jos lähestyvät ovea, ne tottelee mamia :D
    tänään kisut oli ennätyskauan tarhassa ku oltiin kaupungilla: 4 tuntia! olin jo aika hermona ku tultiin kotiin ja ryntäsin heti tarhaan, siellä ne makoili "majassa", toinen nojas tyynyyn ihan lötköpötkönä :D

    ReplyDelete
  34. Ihana kirjoitus ja kissat, ne on ylisöpöjä! :)

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S