Monday, May 2, 2011

Kynsiraportti!

Muutama ihminen on jo ehtinytkin kyselemään kynsistäni :). Päästän teidät piinasta nyt suunniteltua aiemmin ja kerron hieman väliaikatietoja.
Kysehän on siis kynsieni geelilakkauksesta, geelilakatut kynteni esittelin tässä postauksessani

Valitsin silloin kynsiini ranskalaisen manikyyrin:

Nooh, kaikki ei menny mun kohdalla ihan toiveiden/odotusten mukaan, sillä tasan viikon kuluttua siitä, kun lakkaus kynsiini laitettiin, olin sitä poistattamassa. Lakkaus alkoi ns. nousta juuresta ja irrota pieninä palasina (harmi ku en hokannu ottaa kuvaa). Ensimmäiselle kynnelle huomasin näin käyneen jo kahden vuorokauden kuluttua, mutta tosiaan viikon päästä kynsistä jo kahdeksalle oli käynyt niin. Ei siis ollu muuta vaihtoehtoa ku poisto, sen verran kurjilta ne näytti. Poisto tehtiin veloituksetta. Lisäksi kosmetologi ystävällisesti ehdotti lakkauksen uusimista, jolloin ehkä selviäisi, mistä moinen johtuu. Vaihtoehtoja on kaksi: joko lakkauksessa on tehty virhe tai sitten kynsieni ph-arvo on sellainen, että se hylkii tätä lakkausta. 

Tässä kynnet geelilakkauksen poiston jälkeen, viikossa omat kynteni ei ehtineet vioittua lakkauksen alla lainkaan.

Vapun ajaksi kynteni pelasti Mavalan Toulouse-sävy, jonka kamerani saa jostain syystä näyttämään hieman oranssilta :o. Oikea sävy on kuitenkin kaunis ja aika räväkkä pinkki.

Ostin kosmetologilta tämän kynsilakanpoistoaineen, kaunis lasipurkki:

Kynsilakanpoistoaine olikin lähes loppu, joten oli aika ostaakin uusi. Houkutti tässä toki myös tuo "white chocolate" maininta :P. Kyllä sen haistaa jos oikein nuuskuttaa!

Ylihuomenna meen siis uudestaan geelilakkaukseen, valitsen tällä kertaa jonkin värillisen lakan. Raporttia seuraa sitten taas, saas nähdä miten tällä kertaa pysyy :).

16 comments:

  1. Toivottavasti lakkaus pysyy nyt paremmin! mulla on itselläni sellaiset kynnet, että esim. geelirakennekynnet eivät oikein pysy. Akryylit vähän paremmin. Mutta tosiaan se voi olla että kaikille se materiaali ei vain sovi. :/

    ReplyDelete
  2. Kiitos kynsiraportista. :) Jotenkin oletan, että mullakaan tuo geeli ei pysyis, joten en taida ainakaan vielä uskaltaa ottaa geelilakkausta. Kerro sitten taas kokemuksiasi tuosta uudesta lakkauksesta! Menetkö siis samaan paikkaan kuin edellisellä kerralla?

    ReplyDelete
  3. Olenkin miettinyt, mitä kysillesi kuuluu ;)
    Toivottavasti uusi lakkaus pysyy paremmin!
    Uutta raporttia odotellessa... :)

    ReplyDelete
  4. Heini: toivotaan :). mä kyllä vahvasti epäilen, et mun kohdalla kyse oli siitä laitosta eikä siitä, että kynteni jotenkin hylkis geelilakkausta. nimittäin kaks kynttä oli aivan hyvännäköiset viikon jälkeen et luulis et neki ois menny huonoiksi... tossa ranskalaisessa manikyyrissä lakka oli kirkasta, joten sitä on varmaan menny kynsinauhojen yli, jolloin lakkaus alkaa nousta juuresta kynnen kasvaessa. eli inhimillinen virhe väritöntä lakkaa käytettäessä; kosmetologi ei nähny tarpeeks tarkkaan et mistä se lakkakerros lähti.. siks koitan nyt värillistä lakkaa ni sais ton virheen eliminoitua :D

    Hanna: lue vastaus minkä kirjoitin Heinille :). eli uskon siinä olevan ongelman, mut siitä saamme selvyyden myöhemmin, varmaan jopa ens viikon aikana! :) ja meen samaan paikkaan, käsitin et saan uuden lakkauksen ilmaseks :o (oletan niin, sillä uskon vian olleen kosmetologissa)

    Mia: heh :) joo toivotaan et pysyy, jännä nähä ja ihan kiva selvittää mikä on syynä, siks meen uudestaan!

    ReplyDelete
  5. Uskoisin, että on vain ollut lakkaajasta kiinni. Mulla pysyi geelit tosi hyvin, kun ammattilainen ne teki ja itse kun laitan, lähtevät lohkeilemaan todella nopeasti ja korjailla pitää harva se päivä. :)

    ReplyDelete
  6. Sääli, että lakkaus ei kestänyt. Onneksi sait korvauksen ja toivottavasti seuraava lakkaus kestää paremmin.

    ReplyDelete
  7. No olipas harmillinen juttu! Toivottavasti uudet kynnet kestävät sitten paremmin. Kyllähän sun täytyy se uusi lakkaus kokonaan ilmaiseksi saada kun se eka meni niin pieleen.

    ReplyDelete
  8. Pipsa: siis mullahan ei ollu geelikynnet, vaan geelilakkaus omiin kynsiini :). mut toivotaan et seuraava lakkaus kestää!

    Anttis: juuh, mut hyvä mennä laittaan uudestaan ni selviää mistä toi johtu :)

    Marika: joo ei mua ees ihan hirveesti harmita vaikka kesti vaan viikon, nätit ne oli kuitenki ja nyt saan sit samaan hintaan toisenlaiset kynnet ;)

    ReplyDelete
  9. Ompas herkullisen näköinen toi kynsilakan poistoaine pullo (onkohan se yhdyssana, kynsilakanpoistoainepullo, melkoinen sanahirviö ainenkin olisi)

    ReplyDelete
  10. Hanna: eikö! ja on se yhdyssana, kauhee sana tosiaan :D kynsilakanpoistoainepullo :DD

    ReplyDelete
  11. Onpas harmillista, että eka lakkaus ei pysynyt toivotulla tavalla. Toivottavasti toinen lakkaus pysyy paremmin ja saat nauttia kauniista kynsistä monta viikkoa :) Kaunis on muuten tuo kynsilakanpoistoaineputelikin :) Uutta kynsiraporttia odotellessa :D

    ReplyDelete
  12. Niina: juuh, aluks harmitti mut ei enää niin paljo. huomenna meen uuteen lakkaukseen, sit nähään miten sen käy :)

    ReplyDelete
  13. Miten lakkaus tällä kertaa sujui? Toivottavasti nyt on pysynyt kynnet kauniina pidempään!

    Terv. Kape

    ReplyDelete
  14. Kape: moi Kape :)
    huomenna tulee viikko uuden lakkauksen laitosta, paremmin on pysyny mitä viimeks. silti nytkin parin kynnen juuressä näkyy tota irtilähtöä... myöskin kasvurajaa tullu viikossa hieman, luonnollisesti. tosin sitä ei näy koska lakan sävy on tosi hempeän vaaleanpunainen.

    ReplyDelete
  15. Kiva kuulla!
    Kasvurajan vuoksi pitäisi itsekin taas tehdä huolto, mutta mista aika ja innostus tuohon työhön? Jospa sitten sunnuntaina tarttuisin toimeen... :o)

    Terv. Kape

    ReplyDelete
  16. Kape: siis onko sulla rakennekynnet vai mitä huoltoa tarkoitat? huoltomotivaatiota lähetän :)

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S