Tuesday, February 21, 2012

Viime vuoden suosituimmat

Sain Suvilta kivan postausidean; koota yhteen vuoden 2011 suosituimmat blogipostaukset! Viime vuoden suosituimmista löytyi kyllä muutama vuoden 2010 postauskin, mutta jätin ne laskuista pois ja tein top kympin vain vuonna 2011 julkaisemistani postauksista.
Näiden top kymppiin yltäneiden postausten suosio ei mitenkään yllättänyt, sillä tiedän että sisustukseen liittyvät jutut on varmasti valtaosan mielestä ne blogini mielenkiintoisimmat (yhtään kissaneitikaksikkoa väheksymättä <3). Ja ainahan yleensä blogissa kuin blogissa ne bloggaajan oman kodin kuvat on niitä kiinnostavimpia :). 
Blogini äärellä liikkuu myös suuri joukko rakentajia/remontoijia ja olenkin iloinen, että olen voinut jakaa omia vinkkejäni myös teille! Rakennusaikana olisin itsekin kaipaillut blogeja hyvine vinkkeineen, olisi päässyt paljon helpommalla ja vähemmällä pähkäilyllä!, kaikenlaista päätettävää ja uutta asiaa kun tuli vastaan aika lailla päivittäin, mutta silloin blogit ei olleet mulle niin tuttuja kuin tällä hetkellä. Myöskin aikaa oli rakentaessa erittäin rajallisesti ja ylimääräinen aika kuluikin omaa raksablogia päivitellessä. Siitä jäikin meille kiva muisto rakennusvuodesta!


Mutta pitemmittä puheitta, tässä blogini viime vuoden TOP 10 -postaukset!


Postauksessani Keittiömme esittelin keittiötämme hieman tarkemmin: materiaaleja, mekanismeja, valaisinratkaisuja ja raotinpa hiukan kaapinoviakin.




Vinkkejä toimivaan kodinhoitohuoneeseen -aihe oli kovin toivottu ja toteutinkin sen lukijoiden toiveesta. Mikään ammattilaissuunnittelija en ole enkä yritäkään olla, kirjasin vain asioita, joita minun mielestäni kannattaa huomioida ja mitä käytäntö on minulle opettanut.




Keittiösuunnittelun A ja O & S -postaus syntyi aikana, jolloin keittiösuunnittelu kiinnosti kovasti (ja kiinnostaa kyllä edelleen!). Kirjasin taas käytännön minulle opettamia näkökohtia postauksen muotoon ajatellen, että ehkä tästä on höytyä tulevaisuudessa sekä minulle että lukijoille. Ainakin teitä lukijoita näyttää palvelleen, koska kolmosena listoilla keikkuu ;)



Meidän kodin valaisimia -postauksessa esittelin lukijan toiveesta muutaman kotimme valaisimen. Tämä listahan on melko elävä, uusia hankintoja/haaveita on jo mielessä ja muutama pöytävalaisin taitaa lähteä myyntiin...



Meidän kodin huonekalut -postaus oli niin ikään lukijatoive. Saan paljon kyselyjä muutamista huonekaluistamme, varsinkin mittatilaustöinä tehdyistä, joten tässä postauksessa kaikki on kätevästi yhteen koottuna :).



Sain monelta suunnalta toiveita näyttää olohuoneestamme kokonaiskuvia, omasta mielestäni olin niitä jo näyttänytkin, mutta tein niistä vielä ihan oman postauksensa Olohuoneemme KOKONAISkuvia -otsikolla.



Keittiömme kesälookin paljastin kesäkuun ensimmäinen päivä, sopivasti kesän alkajaisiksi, otsikolla Kesäkeittiömme - ei tosikoille! Välitilatarran haluamastani lauseesta meille tarjosi Tarravimma ja välitilauudistus onkin miellyttänyt niin paljon, että jatkanee perään vielä toisenkin kesän ;). Vettä säästäen!



Kuvia meidän aulasta -postaus keräsi viime vuonna lukijoita kahdeksanneksi eniten. Esittelin aulamme ja myös siihen liittyvät säilytysratkaisut.



Terassimietteitä alkoi ilmestyä blogiin kesän lähestyessä. Pohdimme kuumeisesti mistä materiaalista terassimme valmistaisimme... Kuvan materiaaliin ja samalla alkuperäissuunnitelmaamme lopulta monien pähkäilyjen jälkeen päädyimme, pähkäilymme näyttää kiinnostaneen kovasti myös lukijoita! Jännä muuten nähdä keväällä, miten terassimateriaali on ensimmäisestä talvestaan selvinnyt ;)



Uusi asukkaamme Soihtu - ei ihme että näin kaunis valaisin kerää katselijoita! Soihtu kotiutui meille vuosi sitten helmikuussa. Kovasti mietin uusia valaisinhankintoja, toivottavasti voin joku päivä esitellä niitä täällä blogissakin :)

***
Jos nyt ihan pilkkua lähdetään viilaamaan, niin täysin realistinenhan tämä top kymppi ei ole, sillä loppuvuoden postaukset eivät lyhyen ikänsä vuoksi ole täysin tasaväkisiä alkuvuoden postauksille ;). Tilastoista jo näkee, miten esimerkiksi sähkösuunnittelupostaukseni viime joulukuulta kasvattaa suosiotaan päivä päivältä. Hieno homma, kyllä sen työstämiseen aikaa kuluikin ;D, joten mukava huomata ettei se ollut turhaa!
Jos unohdetaan pikkutarkkuus, niin kyllä tämä kooste jotain suuntaa kuitenkin antaa ja mielenkiintoistahan se oli noita tilastoja hieman tarkemmin tutkia! Tilastotiedot poimin siis Google Analyticsin avulla.


Jännä nähdä mitä ja millaisia juttuja tämä vuosi 2012 tuo tullessaan... ;) Sitä odotellessa! 
Kiitos kun pysytte mukana ja lämmin tervetulotoivotus uusille lukijoille :)


P.S. Olen tällä hetkellä töissä. Ai niin, tehän tiesittekin sen jo. On tää nykyaika niin ihmeellistä että!: Lukijat tietää pelkästään blogia lukemalla, mitä bloggaaja milloinkin tekee ja etenkin missä hän milloinkin on! Vai mitä sanotte tästä: 

Etkö käy töissä kun olet kokoajan kotona o.O^

:D

36 comments:

  1. Muistan nämä kaikki postaukset ja kiva, kun ne ovat nyt yhden postauksen alla! Tämän postauksen pariin onkin nyt helppoa ja hyödyllistä palata, kun oma raksaprojekti on ihan kulman takana :) Kiitos siis jo etukäteen näistä kaikista sun blogista saaduista loistavista vinkeistä!! Varmaan tulen vielä riesaksi asti kyselemään sulta kaikenlaista matkanvarrella ;D Teillä vaan on moni asia niin fiksusti ymmärretty ajatella jo rakennusvaiheessa!

    Olisinkin kysellyt teidän takan mittoja, että mikä on leveys, korkeus ja syvyys, mukaan laskettuna myös tuo halkosäilytys? Koko näyttää hyvältä, ei liian massiivinen, muttei ihan mikään kirppukaan. Muistanko oikein, että olette itse suunnitelleet takan, vai onko jostain valmiista mallistosta? Pähkäillään omaa tulevaa takkaa, sen kokoa ja sijaintia (sijoittaako seinälle vai keskemmälle huonetta).

    Iloista tiistaita sulle!

    -I-

    ReplyDelete
    Replies
    1. ole hyvä vain, ihanaa että oot saanu vinkkejä! ja tottakai saa kysellä tulevaisuudessakin, autan miten vain voin :). ja kiitti kehuista!
      muurari muuras takan mun piirroksen pohjalta eli oma suunnitelma se on. koko on ihan täydellinen meidän mielestä :)
      korkeus 200 cm, syvyys 85 cm, leveys (puutila mukaan luettuna) 165 cm.
      kiitos samoin sulle!

      Delete
  2. Kiva postaus!!

    No, etko sa tiennyt... bloggaajilla ei ole muuta elamaa kuin olla vaan blogeissa paivat pitkat... :-D Ja sit jos ei tule paivityksia usein, valitetaan siita... huoh! :-D

    Mukavaa tyopaivaa!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitti!
      joo koko elämä on tosiaan täällä blogissa, istun koneella aamusta iltaan ;D
      mulle tuli kans ensimmäisenä mieleen toi et jos ei postaile usein tai vastaa kommentteihin, tulee mäkätystä. jos postailet usein ja vastailet ystävällisesti jokaiseen kommenttiin, tulee mäkätystä.
      johtopäätös..?
      :D

      Delete
  3. Ihania postauksia. Erityisesti pidän kokonaiskuvista.

    ReplyDelete
  4. Aika hauska loppukevennys :D. Tosiaan, näitä postauksiahan kun ei saa ajastettua, että näähän kirjotetaan aina just hetki ennen julkasua...
    Et haluais tehdä postausta vessoista? Lähinnä siis pinnoista. Meillä menee koko vessa uusiks (kiitos rakentajan joka ei oo laittanu vesieristettä! Ja kyllä, tarkastaja on käyny rakennusvaiheessa...!!), mutta mie en nyt oikeen saa mistään ideasta kiinni :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) niin onhan se varmaan sellaisen vaikea tietää, joka ei itse bloggaa, mut mut ;)
      hmm, mun mielestä on aika yleistä ettei veskissä oo vesieristeitä. se on myös täysin sallittua. mitä ongelmia teillä siitä koitui sitten? vastaa vaikka sähköpostiini jos et täällä halua :)
      voisin ehkä tehdäkin tuollaisen wc-postauksen tässä joku päivä!

      Delete
    2. Jos on lattiakaivo, kuten meillä, on vesieriste oltava. Vessan ja tyttären huoneen välinen seinä on päässyt kastumaan, koska bidee suihkun putkityö oli tehty virheellisesti ja se vuoti salassa kaapiston sokkelin takana :(. Tietenkin vielä sattui niin sopivasti, että tytön huoneessa on kaapit just sillä kohtaa, niin ei huomattu seinän kastumista. Eikä se ikävä kyllä ole ainoa asia mikä on retuperällä tässä talossa, vaan tarkastusten myötä on tullut ilmi monta muutakin seikkaa. Sitä vaan oli niin sinisilmäinen idiootti, että ei tullut mieleenkään teetättää 2004 rakennettuun taloon kuntotarkastusta kun tämän ostimme helmikuussa 2008. No, nyt on opittu kantapään kautta.

      Delete
    3. voi ei!!! eipä sitä aina hokaa et suht uusiinkin kohteiseen tarkastukset kannattaa teettää. mut myyjähän on edelleen vastuussa tuosta kaupasta! tai siis rakentaja rakennusajan virheistä (en tiedä ovatko sama henkilö), eikö se vastuu kestä 10 vuotta?

      Delete
    4. Rakentaja on rakentanu tän myyntiin yksityishenkilönä, on perustanu firmansa vasta tän myynnin jälkeen, joten hänen vastuuaika on 5 vuotta ja nyt pitäs korvaukset nyhtää edellisiltä omistajilta, jotka on kyllä tähän ihan syyttömiä :(. No, asianajaja hoitaa hommaa, katotaan miten käy ja millon päätös asioihin saadaan :/

      Delete
    5. höh :/ tsemppiä teille!! kyllä asiat aina lopulta järjestyy :)

      Delete
  5. Ihania postauksia kaikki ja muistan kyllä jokaisen :) Toivottavasti teidän terde on kestänyt talven yhtä hyvin kun meillä! Ei ole taipunut suuntaan eikä toiseen, vaikka katolta tiputetaan joka talvi lumetki sen päälle! Teidän terassista tuli muuten upea! Tuo keittiön välitilan kesäilme on aivan mahtava, tulevaan kotiin meilläkin sitten tehdään "vaidettava" välitila, ehdottomasti :) Kisupostaukset on muuten mun henk.koht. top 10 postauksissa ja toivottavasti niitä tulee jatkossakin :) Hassu tuo anon kommentti :D
    ps. valaisimiin liittyvät postaukset on kans lemppareita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos, mahtavaa kuulla :))
      meidän terde on katoksen alla eikä patio-osassa oo lapetta sen suuntaan, joten on säästyny talven aika vähällä lumimäärällä ;)
      kissapostaukset on kyllä tosi suosittuja, mutta luulen että nämä top kympin postaukset on kasvattanu suosiotaan lähinnä googlettelun avulla. ihmiset on ettiny tietoa noihin juttuihin ja sen vuoksi noista on tullu noin luettuja.
      ja lupaan ja vannon, et niin kauan ku minä tätä blogia kirjoitan, juttua kissoista tulee ainakin sen kerran viikkoon! niin paljon tapahtuu näiden neitien elämässä et juttua riittää ;D. mietin jopa et pitäisin sellaisen kissapostausviikon tässä joku kerta ;) harkitaan!
      kiitos sulle M kivasta kommentista :)

      Delete
    2. Ole hyvä vain :) Tuosta terassista meille sanottiin että hullut kun laitatte, ei tuu kestämään, mutta niinpä tuo vaan kestää näköjään ja on kyllä edelleenkin monen vuoden jälkeen kuin uusi ja mikä parasta, huoltovapaa :) Odotan kyllä innolla kissapostausviikkoa, kannatan ehdottomasti! :D

      Delete
    3. ai niinkö sanottiin! me ollaan ihan asennoiduttu et toi on ikuinen (tai ainakin niin kauan kestää ku me tässä asutaan). luotan kyllä siihen ettei oo talven aikana kärsiny :)
      kiva kuulla et kannatusta ois :D

      Delete
  6. " Koiran rukous, Jogurttihimo kun se iskee, kissa kotona...siinä eläinrakkaan blogin seuraajan TOP3 <3 Oikeesti kaikki aiheet on kivoja ja se tapa, miten kirjoitat on hirrrrveen hirrveen mukava ;)
    -Nuppu-

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi ihanuutta mikä kommentti, lämmitti sydäntä kovasti <3 kiitos sinulle :))

      Delete
  7. Aurinkoista tiistaita!

    Tuossa olikin pari mun lemppari postausta :)
    Kissoistanne kertovat kirjoitukset ovat silti lemppareitani, niin söpöjä pikkuisia :)

    Kiva tuo kommentti xD
    ''Oletko varma että olet töissä?''

    -aNo

    *kesä tulisit jo, nähtäisiin pääseekö S terassille ottamaan aurinkoa, vai remontoimaan*

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D toivottavasti arskaa ottamaan!!! ja jos en, niin varokaa vaan UPM ProFi Deckin valmistajat...
      kiitos kovasti sekä minun että mun pikkumurmeleiden puolesta :)). ne on kyllä niin söppäniä höppäniä <3

      Delete
  8. xD Niin paras, niin paras loppuhuipennus! Kiitos taas =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jatkaa vaan samaan malliin, täällä tykätään kovasti ;D T:Niina ja 4 kisua

      Delete
    2. Tanja: :D

      Niina ja 4 kisua: kiitos tosi paljon, ihana et seurailet mukana ja kertoilet nelikon kuulumisia :))

      Delete
  9. Olipa kiva postaus; yhdellä koolla paljon mielenkiintoisia juttuja:) Ja voi hyvää päivää noita anonyymejä kommentteja; siis ne vaan paranee ja paranee ja sieltä voi odottaa näköjään mitä tahansa:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos Soile ja kiva ku jätit viestiä :))
      ja älä muuta sano, pikkasen sai repeillä eilen tolle :D

      Delete
    2. niin ja voin kertoo, etten tosiaan oo koko ajan kotona ja siltä täällä näyttääkin... siivoamaan, anyone?

      Delete
    3. Sitäpaitsi mullehan tuo kommentti olis oikeastaan hyvin sopinut kolme viikkoa sitten. Kumma, että minä en sitä ole saanut:D
      Nyt muuten alkaa just se aika kun aurinko paistaa ihanasti pölyisille kodin pinnoille paljastaen tosiaankin, että ei ole oltu koko ajan kotona ja vaikka oliskin ja vaikka olis siivonnutkin (tosin en sitä kovin ahkerasti ole tehnyt...) niin näyttää siltä, että ei olis ikinä koti pölyrättiä nähnytkään:/ Onneksi sitä on nyt tosiaankin ne PÄIVÄSAJAT töissä, ettei nää sitä ;) Viikonloppuvapaan aurinkoisia päiviä odotellessa....silloin se totuus paljastuu :D

      Delete
    4. :D
      tiäkkö just tänään mietin et apua, kohta aurinko paljastaa taas kaiken ja varsinkin ikkunat on varmaan kiva näky :P

      Delete
  10. Tosi kiva postaus, kiitos!

    Teidän kotinne on niiin ihana ja raikas, hyvällä maulla sisustettu ja sopii hirrrveen, hirrveen hyvin minunkin makuuni :)
    Tän avulla voi mennä taas ihastelemaan helpommin ja jokunen vinkkikin voi löytyä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos paljon Sari, ihanasti sanottu :))

      Delete
  11. Tuli mieleen tuosta anonyymin "Etkö käy töissä kun olet kokoajan kotona"-kommentista, että olen joskus miettinyt ettei varmaan ole mitään rajaa sillä kuinka älyttömiä ihmiset kommenttiboksissa kyselee.

    Mitenkäs, onkos perheen pikkuväki ulkoillut tarhassa talvella vai onko koko tarha ihan lumen peitossa? Jossain on ennusteltu aikasta kevättä ja tiedä vaikka niin olisikin, meidän pikkuneiti on alkanut pudottaa niinsanotusti talvikuntoa nopeammin kuin muina vuosina. Posket ei ole enää hillomunkit kokoiset (eikä näy (enää)takaapäin) :D

    - elle -

    ReplyDelete
    Replies
    1. jep, voin kertoa että sitä rajaa ei ole ;D nooh, huvinsa kullakin.
      pikkuväen tarha on talviunilla, tulee käyttöön taas keväällä :). tarha on tosiaan lumen peitossa, mies yritti yks päivä ottaa lumia tarhan verkkokaton päältä sillä seurauksella et koko verkkokatto romahti alas :D
      voi ku repesin taas tolle poskihommalle :D. silityksiä hänelle hirmuisesti! :))

      Delete
  12. Kaunis koti teillä! En ole lukenut blogiasi vielä kovin kauaa, joten olit kivasti koonnut vanhoja juttuja ja kuvia. Kodistanne sai siitä kivan käsityksen. Ja tuo Soihtu-valaisin on upea! Sellaista voisin toivoa meillekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos sinulle! ja mukava kuulla suht uuden lukijan näkökanta :)
      Soihtu ihastuttaa kyllä päivästä toiseen, suosittelen :)

      Delete
  13. Täällä yksi uusi innokas lukija! Rakennushommia aloitellaan tänä vuonna ja varmasti tulen selaamaan kaiken mahdollisen siihen liittyvän blogistasi. Näyttää tosi hyvältä! Ja tuo wc/kylpyhuone aihe kiinnostas muakin.. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. heippa, kiva et moikkasit :))
      toiv. saat täältä vinkkejä! intoa ja tsemppiä teille raksailuun :)

      Delete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S