Monday, February 27, 2012

Meidän uusi valaisin?

Siis nyt mä sen keksin!
Muistatte varmaan miten jo pieni ikuisuus sitten (lokakuussa) mietiskelin meidän olohuoneeseen uutta kattovalaisinta... No mähän en sitä vieläkään ole ostanut, koska en ole osannut päättää, minkä haluan enkä halua ostaa hetken mielijohteesta jotain, mitä vuoden päästä kadun. Valaisimet on sellaisia, joihin mielelläni hiukan panostan (sekä mietintäajassa että rahassa), jolloin saan sellaisen kuin haluan ja jaksan sitten katsella sitä pitkään :)


No, nyt mun mielessä on jo hyvän aikaa ollut eräs valaisin, jota olen parissa blogissakin silloin tällöin ihastellut, mutta johon en silti missään nimessä ole päässyt kyllästymään. Päinvastoin! 
Mun täytyy aina hyvän aikaa makustella eri hankintoja ennen ostopäätöstä, sillä kyllästyn melko helposti, vaikka aluksi innostuisinkin ihan valtavasti.
Tämä on toki hyvä tiedostaa, jolloin sen voi välttää!



No nämähän ne mun mielessä vaeltaa!
Kyseessä siis Kartellin Fly <3

Upeita sävyjä on saatavilla, tässä esim. tosi herkku kokonaisuus:



Mutta koska tunnen itseni niin valitsisin mm. sen kyllästymisen ja myöskin yhdisteltävyyden vuoksi tutusti ja turvallisesti joko mustan, valkoisen tai harmaan.

Musta vois olla ihanan erottuva, mutta hyppäiskö se meidän kodissa jopa liikaa silmille? Lisäksi mustassa on aina se pöly-näkökohta...


Harmaa olisi kaunis myös, mutta ehkä näistä kolmesta sävystä kuitenkin vähiten itseäni miellyttävä vaihtoehto...



Valkoinen olisi tosi ihana :P
Ja helppo valinta, meillä kun valkoista on vähän jossain muuallakin ;)


Kuvat Googlen kuvahaku

Nyt tullaankin sitten tämän bloggaamisen yhteen erittäin hyödylliseen puoleen!
Teidän mielipiteisiin :))
Lukekaahan tarkasti, vaihtoehtoja on muutamia:


Minkäsävyisen Flyn valitsisitte meidän kotiin; valkoisen, mustan vai harmaan?


Entä sijoittaisitteko sen olohuoneeseen vai mahdollisesti ruokailutilaan ruokapöydän yläpuolelle, jolloin Solero-kruunu siirtyisi olohuoneeseen?


Tähän asti Solero on siis ollut ruokailutilassa:


Tupsahti tuossa mieleen sellainen superidea, että näiden kahden valaisimen paikkaahan vois aina välillä vaihdella, sitten muistin kuka sen vaihdon joutuisi näihin vinoihin ja korkeisiin sisäkattoihin suorittamaan... Hmm... Ehkä laitamme sen kerralla paikoilleen ja mies kiittää ;). Vaihtoa vois toki jo ens vuonna sitten harkita!

Nyt apuja kiitos, jään innolla odottelemaan! :)

68 comments:

  1. Musta, olohuoneeseen! Lyhyesti ja ytimekkäästi ;)

    -aNo

    ReplyDelete
  2. Vau, olisi kyllä kovasti minunkin mieleeni tuo valkoinen Fly.

    Ja ehkä sopivan "neutraalikin", M-kokoinen TuplaKuplani kun herättää jo aika paljon huomiota...

    Hmm, raaskisinkohan...? ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. raaskit raaskit!!! ;D
      mun mielestä ton hinta ei ollu paha, pelkäsin siis pahempaa, joten taidan ehdottomasti sen meille kotiuttaa ;)
      se on niin ihanan yksinkertaisen kaunis, etten varmasti ikinä kyllästy <3

      Delete
  3. Kyllä tuo valkoinen on aivan ihana ja itse sijoittaisin sen ehdottomasti ruokapöytänne yläpuolelle :) Koska valaisin olisi valkoinen, niin väriä voisi tuoda kukkien, kulhojen ja pöytätablettien muodossa (kuten jo nyt teet). Aivan ihastuttava valaisin!

    ReplyDelete
  4. On kyllä upea valaisin! :) Minä lähtisin ehkä kuitenkin siihen valkoiseen, mutta se harmaakaan ei ole yhtään hassumpi :) Kaikki värit ihania, mutta itse oon niin värikammonen sisustuksessa että en uskaltaisi lähteä esim. keltaiseen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo mulla sama, keltaista voin ihastella sitten vain kuvista, se riittää :)

      Delete
  5. Voi, mä oon myös joskus haaveillu noista Fly-valaisimista. Itselle ainakin tulee tuosta mallista mieleen keittiövalaisin ja juuri ruokapöydän päälle sitä olen mielikuvissani mallaillu :) Musta voisi olla kyllä kiva kontrastia luomaan, mutta kuinkahan hyvin se oikeasti valaisee... valkoinen on aina varma valinta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. hmph, totta! mustassa eniten tökkii se miten siinä näkyy pöly enkä jaksa koko ajan olla pyyhkimässä :P

      Delete
  6. Hei, hoksasin juuri äsken että olet Kokkolan seudulta kuten myös minäkin! :) Järjestätkö sisustusiltoja? Voisin olla innostunut niiden järjestämisestä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. jei mahtava homma tavata saman kaupungin mimmejä! kävin sun blogissa ja löysin monta juttua, mistä itsekin pidän erittäin paljon eli monessa asiassa näytti meillä olevan sama maku :)).
      järjestän sisustusiltoja! laita mulle vaikka meiliä ni puhutaan enemmän :)
      allyouneediswhite@hotmail.com

      Delete
  7. Ihana blogi sinulla! :) Olen itsekin uusi bloggailija, joten kiva törmätä tällaisiin uusiin kivoihin tuttavuuksiin.

    Meillä on ihan sama pohdinta menossa kyseisen lampun suhteen, joka on tulossa ruokailutilaan. Tosin minä haluaisin kirkkaan ja mies mustan.. Teille minun mielestäni voisi passata parhaiten musta lamppu! Mutta kaikki on varmasti upeita, mihin sitten päädytkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kuule ihan samat sanat sinullekin :))
      kiitos vain! ja kyllä tässä alkaa päätöskin tuosta valaisimesta hahmottumaan ;)

      Delete
  8. Moi!

    Ottaisin teidän kotiin ehdottomasti valkoisen. Sijoittaisin sen ruokailutilaan ja siirtäisin kruunun olohuoneeseen tai sitten valaisimen pitäisi olla olkkarissa suoraan sohvapöydän päällä matalalla ollessaan luonteeltaan ns. kohdevalaisimen mallinen.

    ReplyDelete
  9. Upea valaisin ja ehdottomasti tuo valkoinen:) Tuo Solero-kruunu vois olla kiva teidän olkkarissa ja siitä sain idean itsellekin kun olen suunnitellut ostavani Solero-kruunun meidän rakenteilla olevaan Espoon talon ruokailutilaan mutta sain idean jos sijoittaisinkin sen meidän korkeaan olohuoneeseen:)

    -Vakkarilukija

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo mua alko nyt kans niiiiin paljo kiinnostaan, miltä tuo näyttäis meidän olkkarissa! ei se auta ku kokeilla tässä lähiaikoina, sais vaan jotku tikkaat... autotallissa on kuulemma vain niin likaisia tikkaita :/

      Delete
  10. Harmaa!! Ja Kartell <3 Itselläni on Bourgie.

    Solero voisi matkustaa olohuoneeseen. Sun täytyy testata, että miltä ne näyttävät olohuoneessa ja keittiössä.

    Valaisimet ovat niin ihania!

    ReplyDelete
    Replies
    1. niin täytyy, tosin helpommin sanottu ku tehty :D

      Delete
  11. Moi! Kivan näköinen lamppu ja varmasti sopii kotiinne :-) Ja siis valkoisena tietenkin ;-) Paikan valinta onkin varmaan vaikeaa, kun toi Solerokin on kaunis. Jos pakko valita jompikumpi niin ehkä uusi valaisin keittiöön.
    PS: onko tänään satuhääilta, hih :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. on Satuhäät-ilta jeeeee!!!!!!!!!!!!! hyvä ku muistutit Hanna! :)

      Delete
  12. Valkoinen on mielestäni ihan paras ja sijoittaisin sen ruokapöydän yläpuolelle, tosin se varmasti sopii kivasti muuallekkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. valkoisesta pidän minäkin enemmän :)

      Delete
  13. Minusta tuo ois ihan nappi valinta teijän ruokailutilaan ja valkoisena ehdottomasti!!! Solero sopisi hyvin olohuoneeseen. Oi että mä rupesin nyt haluamaan tuollaista Soleroa itelle...paha nää blogit!:):):)

    ReplyDelete
    Replies
    1. nää blogit on kyllä niin vaarallisia, huh huh miten monesti tuntunu lompsassa :D

      Delete
  14. Pistitpä pahan! Ensimmäiseksi tuli mieleen, että valkoinen keittiön pöydän päälle ja Solero olkkariin. No sitten kävi mielessä sekin, että mustakin keittiön pöydän päällä vois sopia teille huipusti:) Eli kaksi minua miellyttävää vaihtoehtoa saat ja molemmissa minun mielestäni Solero olkkarissa ja Kartellin Fly ruokapöydän päällä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä mä laittaisin teille valkoisen version ja ruokapöydän päälle ;) Mulla on juuri pari valaisinta jotka on ihaaaaaaan hirveet, mutta oli muutossa vaan laitettava jotkut että sai valoa...onneksi olkkarissa voi ihailla le klinttiä ;) Mä ostan sitten uusia valaisimia ,kun saan idean mitkä haluan (ei joka huoneeseen voi klinttiä laittaa ;D ) T: Niina ja 4kisua

      Delete
    2. Soile: hyvin samoja ajatuksia meillä, mut eipä se yllätä ollenkaan ;)

      Niina ja 4kisua: oih, Le Klint on kyllä yks hurmaavimmista valaisimista maailmassa! :))

      Delete
  15. Kiva valaisin ja ehdottomasti valitsisin teille valkoisen ja ruokailutilaan se sopisi täydellisesti!

    ReplyDelete
  16. Minun mielestäni solero olkkariin ja tuo uusi kartell keittiöön ruokaryhmän ylle :) upeita valaisimia molemmat, itsekin etsiskelen tähän uuteen asuntoon ruokaryhmän ylle valaisinta, ei vaan ole vielä löytynyt mieleistä.. tosin, virvatulella on ihania valaisimia, ainakin SuperRetro :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos kommentista Anna! ootko käyny kattoon Stockmannin verkkokaupassa valaisimia, vielä huomenna sieltä saa -20 %! mä kävin jo ostoksilla :P
      piti googlettaa tuo SuperRetro ja se olikin tutunnäköinen, kaunis :)

      Delete
  17. ehdottomasti uusi valaisin ruokailutilaan ja solero olohuoneeseen. Uuden valaisimen itse ehkä ottaisin harmaana mutta valkoinenkin on hyvä. Itselläni hyvin samat värit sisustuksessa, paljon valkoista, harmaata ja mustaa. Sitten ripaus kauden värejä tekstiileissä ym. Talomme valmistuu huhtikuussa, ai että odotan jo uuden kodin sisustamista! Sisustaminen on IHANAA!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi muistan tuon tunteen vielä niin selvästi!! ihania aikoja elätte, tsemppiä viimeisiin viikkoihin :))

      Delete
  18. Samaa mieltä kuin moni muu, että valkoinen fly ruokapöydän päälle. Mustassa ja harmaassa pöly näkyy todella helposti. Valkoinen on ehdottomasti armollisempi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. oon samaa mieltä tuosta väristä!

      Delete
  19. Valkoinen tai musta ja ruokapöydän päälle. Itsekin ihailin kyseistä meidän olkkariin, muista ottaa huomioon, että Fly on yllättävän iso, kuvat hiukan hämäävät ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo eilen sitä mittanauhan kans kuvittelinkin :D ja tänään kävin paikan päällä liikkeessä katsastamassa, kotiin tultuani laitoin tilaukseen :P

      Delete
  20. Valkoinen ruokapöydän päälle. Sopisi hyvin selkeisiin linjoihin joita kodissanne on. Voih...nyt haluan meillekin tuon valkoisena :D
    -Pipsa-

    ReplyDelete
    Replies
    1. hyvä mielipide :)) näistä blogeista tarttuu aina kaikenmoisia himotuksia matkaan :P

      Delete
  21. Oijoi tuo on ihana! i-ha-na! Heti ekana mietin että tottakai valkoinen ja tuohon just ruokapöydän päälle. Mutta, tuo musta tuo kyllä ihanasti särmää... vaikka siinä tosiaan on se pölyongelma. Harmaa ei nyt napannut tuosta kuvasta, ehkä olisi livenä eri fiilis... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo tuo harmaa näyttää silmissäni hiukan sinertävältä, kaunis kyllä sellaisenakin! mutta kyllä tuo yks väri on yli muiden ;)

      Delete
  22. Olen samaa mieltä kuin suurin osa aikaisemmista kommentoijista, että Solero olkkariin ja valkoinen (tai musta) Fly ruokailutilaan. Jotenkin miellän tuon Fly:n keittiövalaisimeksi kuten Lokinkin. Värien puolesta ruokailutilaanne sopisi sekä musta että valkoinen, kun samoja värejä löytyy keittiön puoleltakin. Mustassa toki näkyy helpommin pöly, mutta toisaalta se voisi olla kivakin kun erottuu helpommin muuten vaaleasta ympäristöstä. Tuosta harmaasta mietin, että taittaakohan luonnossa miten paljon sinertävään...Mitenköhän paljon muuten valkoinen tai varsinkaan musta antavat valoa muuten kuin suoraan alaspäin? Sekin seikka puhuisi enemmän ruokailutilan kuin olkkarin puolesta. Olkkari teillä on sen verran iso, että sinne tuo Solero varmaan sopisi muotonsakin puolesta, kun ei ole iso eikä pieni.

    -I-

    ReplyDelete
    Replies
    1. kyllä tuo harmaa ainakin mun silmissä hiukan sinertää ja alempana on lukijakommenttiakin siitä sävystä :)
      nyt on valaisin tilattu, ei tarvi enää pähkäillä sävyvaihtoehtoja :D

      Delete
  23. Meillä valkoinen FL/Y ruokapöydän päällä ja tykkään kyllä kovasti. Teilläkin laittaisin varmaan kattokruunun olohuoneeseen ja Kartellin ruokailutilaan, toinen mikä voi teille kans sopia niin Kartellin Ge. Tuossa valkoisessa Fl/y:ssäkin näkyy kyllä pöly muttei varmaan niin häiritsevästi kuin mustassa.
    Sikkuriina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ge on kyllä kaunis, mut Fly vie voiton ;) mun mielestä se sopii meille paremmin ja se on jo matkalla kotiin, jei! :D

      Delete
  24. Valitsisin teille harmaan keittiöön ruokailutilaan ja laittaisin soleron olohuoneeseen :) Usko pois, hyvä tulee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kuulostaa tosi hyvältä, mut väri meni pikkasen pieleen ;)

      Delete
  25. Mä laittaisin teille valkoisen FL/Y:n keittiön pöydän päälle ja siirtäisin tuon nykyisen keittiönlampun olkkariin. Mun mielestä ne olis niinpäin paremmat :) Ja valkoinen ehdottomasti, sopisi teille kuin nenä päähän :)

    p.s. http://my-fantazya.blogspot.com/2012/02/ruukut.html :))) Kiitos ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. mun päässä täysin identtinen mielipide :D
      ihanaa et sait jo ruukut!

      Delete
  26. valkoinen,valkoinen,valkoinen...AINA varma valinta!!!;) minusta kans teille sopis tuo Ge valaisin myös.mieti sitäkin vaihtoehtoa,niin on vielä vähän vaikeampaa valita...;) ja varmasti kaikessa näkyy pöly.:) ainakin meillä,ainakin näin keväällä!kivaa kevättä.tiitu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ge ei sytytä niin paljon, kiitos kuitenkin :) nyt on valaisin matkalla kotiin! joo en oota hirveesti sitä kevätaurinkoa tänne sisätiloihin ;D
      kiitos samoin!

      Delete
  27. Valkoisen sijoittaisin ruokailutilaan. Harmaa vaihtoehtokin olisi aika kiva. Musta ehkä hyppäisi liikaa silmille.

    ReplyDelete
  28. Ehdottomasti valkoinen ja ruokailutilaan! Käy teille parhaiten. Itse varmaan ottaisin tuon harmaan, kirkkaan taikka sitten valkoisen, jotenkin musta valaisin on mielestäni varsinkin kesällä jotenkin tunkkainen, mutta makuasioitahan nämä vaan on :) Ja tuo solero on varmasti tosi hyvänäköinen olkkarissa jossa on sille hyvästi tilaa päästä oikeuksiinsa.
    -Nekku

    ReplyDelete
    Replies
    1. hmm, niin voi kyllä olla ton mustan kaa! ja Solerosta oon täysin samaa mieltä :))

      Delete
  29. Ehdottomasti valkoinen, saattaisi musta olla liian silmään pistävä :) Ovat muuten Stockmannin verkkokaupassa -20% kuun loppuun, eli huomiseen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. niinpä! suuret kiitokset vinkistä, huomasin sen kyllä eilen tuosta sivupalkin mainoksesta, mut enhän mä mitään muista... nyt heti sun kommentin luettuani menin ostoksille ja the valaisin on matkalla kotiin :))
      eli kiitos Hanna!

      Delete
    2. Eipä mitään :)
      Jostain tuo tarjous muistui yhtäkkiä eilen mieleeni ja kun näin postauksesi oli pakko "muistuttaa" siltä varalta, ettet ole huomannut tarjousta tai sen huomista päättymistä :)

      Delete
  30. Valkoinen tai harmaa ruokailupöydän päälle ja Solero olohuoneeseen? :)

    ReplyDelete
  31. Heippa! Pikku huomiona tuo harmaalta näyttävä on oikeasti vedensiniseen taittuva, sävy täytyy nähdä luonnossa. Meillä on nimittäin kaksi kyseistä valaisinta. IHANAT tietysti :)

    ReplyDelete
  32. Vielä vähän; tuo mustakaan ei ole musta valaisimen ollessa päällä, vaan miten sen nyt kuvailisi - punaiseen taittuva. Ihmettelin asiaa juuri ystävän kanssa lomaillessa Prahan 987Hotel Desing hotellissa.


    Sävyjen suhteen voi tulla helposti pettymyksiä siis,
    tarkkana ihmisenä itse ainakin pettyisin.
    Ota valkoinen.

    Ps. pölyjen pyhintä ei ole ongelma. Kuiva liina kerran vkon, max kaks minaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo niin ajattelinkin et sinertää hiukan, siltä se näyttää mun silmissä tuossa kuvassakin :)
      ahaa, mielenkiitoinen huomio tuosta mustasta versiosta! erittäin olennainen tieto, jos sitä harkitsee ostavansa. tilasin valaisimen tänään, pian saan sen huippua :))

      Delete
  33. Valkoinen tai musta.. Musta tois kontrastia kivasti, mutta sitte taas tuo valkoinen on niin hieno.. että ehkä kuitenkin se ja samaa mieltä monien kanssa siitä, että ruokailutilaan uusi lamppu ja solero olkkariin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo ajattelen niin et mustaan voisin pian kyllästyä jossain vaiheessa... sen vuoksi päädyin valkoiseen :)

      Delete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S