Monday, April 23, 2012

Muutto edessä

Nyt on koittanut hetki, jolloin saan kertoa teille jotain, jonka kertomista olen jo hyvän tovin odottanut! Tällaisen asian salaaminen on ollut ihmiselle, jolle ei juurikaan ole kärsivällisyyttä suotu, ajoittain hiukan haasteellista ;)
Oon miettiny tätä asiaa niiiiin monta kertaa ja ennen kaikkea miettiny sitä, miten tämän teille kertoisin! Mutta ei se auta kuin kertoa päräyttää, suoraan ja rehellisesti :)
Ajattelin, että tämä maanantai 23.4. on sopiva päivä kertomiseen, sillä huomenna asiasta tulee julkisempaa ja haluan, että kuulette tästä ensimmäisenä minulta itseltäni. 
Kyseessä on siis blogini muutto. Blogini koti muuttuu Bloggerista Wordpressiin, siellä uuteen pian lanseerattavaan portaaliin, jonka nimi on Bella-blogit.


Kyseessä on siis uusi blogiportaali, joka lanseerataan 3.5.2012 eli ensi viikolla.
Bella-blogeille on jo perustettu sivut Facebookiin, voit halutessasi käydä tykkäämässä niistä täällä. Esim. tällä viikolla siellä esitellään joka päivä uusi blogi, joka liittyy Bella-blogeihin! Lisätietoa Bellasta on saatavilla lanseerauspäivän jälkeen.

Tämän postaukseni tarkoitus on kertoa tästä asiasta vain näin yleisesti, että tällaista on siis luvassa, teknisistä seikoista (miten voitte jatkossa seurata blogiani yms.) kerron lähempänä muuttoa omassa postauksessaan. Koko blogini vanhoine postauksineen ja kommentteineen tulee siirtymään uuteen osoitteeseen.

Mulle tarjottiin tätä mahdollisuutta jo kuukausia sitten, muutaman viikon harkitsin asiaa ja nyt olen tästä päätöksestäni enemmän kuin innoissani! Tämä tarjoaa mielestäni loistavan mahdollisuuden oppia lisää bloggaamisesta ja blogimaailmasta ylipäätään, joten suhtaudun erittäin avoimin mielin tulevaan. Mielestäni on hienoa, miten Suomessakin aletaan yhä enemmän ja enemmän huomata blogien mahdollisuus! 
Ja ehkä kaikkein parasta tässä on se, että minua ja blogiani pyydettiin mukaan ihan tällaisenaan; määrään jatkossakin itse 100 % blogini sisällöstä, mitään ei siis tarvitse muuttaa! :))
Teidän lukijoiden kannalta mitään suurempia muutoksia ei ole luvassa. Konkreettisin teille näkyvä muutos on osoiterivin muutos, niin ja luonnollisesti hieman muuttuu blogin ulkoasukin kun kyseessä on eri blogipohja. Silti sielläkin pyrin pitämään blogini ulkoasun mahdollisimman simppelinä, blogissa tällä hetkellä oleva tuttu bannerikin kissoineen päivineen siirtyy Bellan puolelle.


Blogini aihepiiri pysyy samana mitä se on tämän vuoden ja yhdeksän kuukaudenkin ajan ollut; kirjoittelen edelleen omana itsenäni kun en muutakaan osaa. Luvassa on siis jatkossakin sisustusaihetta, kissojen kuulumisia (ilman muuta!), arkipäivän juttuja, lukijoiden kotiesittelyitä ja toki näin kesän nurkilla piha- ja terassielämääkin! Monenlaista maan ja taivaan väliltä, omaa elämääni sivuavia juttuja, kuten tähänkin asti :). Ja edelleen tulen toteuttamaan niitä teidän postaustoiveitakin aina sopivin aikavälein!

En millään malta olla lisäämättä tekstiini muutamaa linkkiä; linkkiä pariin blogiin, joissa tämänkaltaisista asioista on kirjoitettu erittäin viisaasti! Joten jos suinkin aikaa, kehotan lukaisemaan jutut läpi :). Tässä linkit sekä White trash disease että Nelliinan vaatehuone -blogien kyseisiin postauksiin.


Mulla on ollut lähes alusta alkaen jonkinmoisia toiveita (tai ehkä ne on enemmänkin olleet haaveita) blogini tulevaisuuden suhteen... Nyt voin sydämestäni sanoa, että yksi iso niistä on käymässä toteen!
Pyrin elämään elämää päivä kerrallaan ja ennen kaikkea pyrin elämään hetkessä. Nyt tällä hetkellä iloitsen suuresti tästä asiasta ja toivon, että te lukijat ja blogiystäväni voitte yhtyä ilooni, sillä jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Jos heräsi jotain kysyttävää tai jokin jäi epäselväksi, kysy ihmeessä! Olen varannut tänään reilusti aikaa tälle asialle ja mahdollisille kysymyksillenne :)
Hui, nytpä sain sen kerrottua! 
Toivottavasti tapaamme uuden osoitteen alla ensi kuussa :) 
(Siihen asti jatketaan täällä!)


Just to let you all know, that my blog will be having a new address next week. All you need is White will be found on Bella-blogit site later on, the exact date and details I will tell you later! 

I really hope you'll join me there :))

95 comments:

  1. En ole koskaan ollut blogien lukija, mutta törmäsin blogiisi ja ihastuin siihen!! Selailen uudelleen ja uudelleen kivoja kuvia ja juttuja ja saan inspiraatiota omaan sisustukseeni tästä myös. Talomme valmistuu kesäkuussa ja sitä odotellessa on ihana paneutua sisustuksen maailmaan :)

    Kiitos siis tästä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos ihanasta viestistäsi Petra! on mahtavaa kuulla, että täältä saa inspiraatiota, kiitos kun kerroit ja voimia raksailun loppumetreille! :)

      Delete
  2. Hieno juttu -oikein isosti onnea!! Olet tämän ansainnut ja tosi hienoa, että ihana blogisi on saanut tällaisen hienon mahdollisuuden! Ja todella kiva, että saat säilyttää blogisi ihan entisenlaisena, sun bloggailutyylisihän/aiheet ne meitä lukijoita pitkälti tänne kerta toisensa jälkeen uudelleen vetävät :)

    -I-

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos ihanainen <3 ilahdutti kovasti kuulla, että olen mielestäsi ansainnut tämän! ja kyllä blogi pysyy tällaisena, se on osa minua :)

      Delete
  3. Ensinnäkin onnea!!! Ihania uutisia, mahtavaa päästä etenemään etenkin bloggaajana. :) Tiedä vaikka mitä uutta opii itsestään ja blogistaan kun uskaltaa kokeilla uusia asioita. Onnea siis vielä :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jenna kiitos! <3 oon täysin samaa mieltä ja odotan enemmän kuin innoissani tulevaa! ihana että iloitset mukanani :))

      Delete
  4. Onnea uudelle tielle...♥
    Aion jatkossakin pysyä lukijana. Kävinkin tykkäämässä Bella-blogit sivua FB:sa! Aurinkoista viikkoa!♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos Titti! <3 onnea aina tarvitaan, joka asiassa elämässä :)
      kiva että pysyt mukana ja aurinkoista viikkoa sinullekin!

      Delete
  5. Paljon onnea! Tämä on tosi kiva ja hieno juttu! :)
    Ilman muuta seuraan jatkossakin blogiasi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos ihanuus ja kiitos että oot iloinnu mun kans jo etukäteenkin tätä <3

      Delete
  6. Hieno juttu! Olenkin jo aavistellut tätä, sillä blogisi on niin "ammattimainen" jos niin voi sanoa :) Blogin siirtyminen jonkin isomman alle on ihan luonnollista kehittymistä ja hienoa että saat pitää oman linjasi jatkossa :) Toivon kaikkea hyvää ja aijon seurata blogiasi, missä osoitteessa se ikinä onkaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi miten ihanasti sanottu, kiitos M! :)
      itse en näe blogiani ammattimaisena, mutta mielenkiintoista ja mukavaa että sinä näet (toivottavasti vain hyvällä tavalla ammattimaisena :)). kiitos että pysyt mukana! <3

      Delete
    2. Ehdottomasti hyvällä tavalla! Ihana on blogisi :)

      Delete
  7. Onnittelut =)

    Tavataan uudessakin osoitteessa! =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos paljon <3 ihanaa että sinäkin pitkäaikainen lukijani luet juttujani edelleen :))

      Delete
  8. Hieno juttu!! :) olen kauheasti tykännyt blogistasi vaikka sisustusmakumme on usein kovin erilainen, mutta olen saanut inspiraatioita ja ideoita täältä silti.

    annemi

    http://www.lily.fi/palsta/52-weeks-deliciousness

    ReplyDelete
    Replies
    1. se onkin ihan oma taitolajinsa poimia ideoita erilaisesta sisustuksesta omaan kotiinsa :)

      Delete
  9. Hieno juttu tosiaan! Innolla odottelen uuden portaalin aukeamista.

    Hassua kun luulin otsikon perusteella aluksi että te olette muuttamassa teidän ihanasta talosta pois. Hassu minä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. oikein kiva kuulla Reetta! ja niin minäkin :))
      heh, jos nyt eka muutetaan blogi ja katotaan talo-asiaa hieman myöhemmin ;D

      Delete
  10. Onnittelut!

    Uudessa osoitteessa tavataan :)

    ReplyDelete
  11. Vau, hieno juttu, onnea oikein kovasti! Hurjaa vauhtia tuntuu nyt syntyvän uusia blogiportaaleja :) Ja tervetuloa wordpressin ihmeelliseen maailmaan... ;) Hetki meni opetellessa sitä käyttämään mutta nyt sujuu jo ihan hyvin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos Marja! :))
      jaa niinkö, mä oon ihan pimennossa sitten ku en tiedä muista uusista portaaleista :D
      sormet jo syyhyää uuden opetteluun, tällä viikolla pääsen jo Wordpressin saloihin tutustumaan :)

      Delete
    2. Lähinnä tarkoitin noita lehtien blogisivustoja, ja Lilykin on mulle miltei uusi tuttavuus :) Samoin Bonnierille tulossa uusi lehti (Costume) ja varmaankin myös nettisivusto blogeineen.

      Delete
    3. aah, niin joo! Costume on mulle ihan uusi juttu, mielenkiintoista! kiva kun tulit kertomaan vielä lisää :))

      Delete
  12. Minäkin luulin, että muutatte toiseen talooon. :) Paljon Onnea ja uudessa blogi osoitteessa tavataan siis. :)
    http://torkkujat.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos paljon Torkkuja ja kiva tavata sielläkin :)

      Delete
  13. Minä ehdin myös ajatella, että mihin te nyt teidän upeasta kodista muutatte ;) Voi suuresti onnea, nähdään uudessa osoitteessa!

    ReplyDelete
  14. Hieno juttu! Jatkan lukijana uudessa osoitteessa ehdottomasti :)

    ReplyDelete
  15. Mukana tullaa, mihin sitten menettekin :) ♥
    Eihän sun blogia ilmankaan voi olla :) Eli onnea !

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos ihana! ilman sun lämpimiä kommenttejakaan ei osaa olla :)

      Delete
  16. Paljon Onnea S ♥ Sä oot tämän ansainnut.
    Mukana ollaan :) Mä oon tosi iloinen sun puolesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos kovasti J <3 ihana kuulla! on hieno piirre osata iloita toisen puolesta. kiva että pysyt mukana, ollaan "tunnettu" toisemme niin kauan :)

      Delete
  17. Oikein paljon onnea!! Ihan huippua, että juuri Sinua ja blogiasi pyydettiin mukaan. Olen pitänyt tästä blogista juuri tälläisenään, Sinun haaveiden toteutuminen ja eteenpäin meneminen ei pitämistä varmasti muuksi muuta. Vilpittömästi iloitsen puolestasi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi miten ihana ihminen olet! <3 kiitos tosi paljon ystävällisyydestäsi ja mielenkiinnostasi blogiani kohtaan! ilo tosiaan tuplaantuu teidän ansiosta :))

      Delete
  18. Wowww!! So happy for you!! Paljon onnea ja menestysta tulevaan!! Olet sen kylla ihan varmasti ansainnut!! Ja ihanaa, etta kuullaan viela kisujenkin touhuista!! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos tosi paljon ihanainen <3 ja ilman muuta kissat muuttaa mukana :D jos heistä en enää kirjoittais tai heitä en enää kuvais, siitä seurais ihan varmasti mielenosoituksia ja sinä varmasti tiedät, millaista on asua mieltään osoittavan kissan kanssa ;D

      Delete
  19. JEEEE!!! Mahtavaa, onnea ihan hirmuisesti. <3

    ReplyDelete
  20. Aivan loistavaa, onnittelut :)

    ReplyDelete
  21. Uudistukset on aina kivoja ja eihän täältä enää pois osaa eikä halua olla :)
    -Nuppu-

    ReplyDelete
    Replies
    1. totta! ja voi miten mukava kuulla, kiitos Nuppu <3

      Delete
  22. Muutoksen tuulet ne puhaltaa.. ihanaista ja niin kevääseen kuuluvaa! <3

    Hyvä sie! Hurjasti onnea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kyllä, uudistukset on kivoja! saa taas uutta virtaa tähän hommaan (tosin sitä oli kyllä jo ennestäänkin ;D)
      kiitos sulle ja kisulle pusu! <3

      Delete
  23. Todella hienoa päästä blogistina eteenpäin! Paljon onnea siis sinulle: )
    Tulen varmasti myös jatkossa seuraamaan blogiasi, olisi osoite mikä hyvänsä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. tuntuu kyllä hienolta, oon tosi innoissani!
      kiitos paljon, ihana että jatkat seurailua L :)

      Delete
  24. Mahtis uutinen! Wow. Onnea uusiin haasteisiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. mahtis uutinen totta tosiaankin! kiitos paljon sulle Sally, onnea aina tarvitaan :))

      Delete
  25. Hieno uutinen, onnittelut! Mielenkiinnolla jään odottelemaan kyllä nyt ensikuuta millainen tämä uusi portaali sitten onkaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos Maria! minäkin odotan innoissani, enää reilu viikko ja odotuksemme palkitaan :)

      Delete
  26. Oikein paljon Onnea uusiin mukaviin haasteisiin:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos Soile <3 sinäkin mukana seuraillut jo raksablogistani lähtien <3

      Delete
  27. Hieno juttu, onnittelut! :) Tulen seuraamaan mukavia juttujasi taatusti myös uudessa osoitteessa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. oi kiitos Ginger! mahtavaa että seurailet mukana edelleen, kiitos siitäkin :)

      Delete
  28. Wau! Olet onnesi, ilosi ja toiveesi toteutumisen ansainnut! Ja ihana, että blogi pysyy edelleen samanlaisena eikä muuksi muutu:) Perässä seurataan minne vaan, sillä eihän sitä osaa olla päivittäin juttujasi lukematta!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos kiitos Aikku! <3 kyllä, samoilla aiheilla jatkuu, elämäni pysyy kuitenkin ihan ennallaan ja sieltähän ne aiheet kumpuaa :)). ihana että aikoinasi löysit blogini pariin ja niiiiin monilla kommenteillasi olet mua ilostuttanut :)

      Delete
  29. Onnea muuttoon! Täytyy kyllä myöntää, että ihmettelin ensin, että mikä muutto?? =D Kyllä minä ainakin pysyn mukana, olipa osoite mikä tahansa. Ja kisuja katsellaan edelleen ahkerasti. =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos Jaana, onnea aina tarvitaan, joka asiassa elämässä :)
      kisujuttuja luvassa vielä tälläkin viikolla <3

      Delete
  30. Onnittelut ystäväiseni <3 Tämä on sinulle hieno mahdollisuus jonka tosiaankin olet ansainnut. Ja ihan varmasti tulen seuraamaan blogiasi niin kuin varmasti kaikki muutkin ja tulet vielä saamaan paljon uusia lukijoita. Hieno homma!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos Marika <3 ihana että oot tuota mieltä! ja kiitos ku oon saanu jakaa tätä iloa sun kanssa jo monet kerrat <3
      :))

      Delete
  31. Onnea uudesta osoitteesta! Toki luen juttujasi jatkossakin... :)
    Kyllä siihen Wordpressiinkin tottuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos Suvi! :)) kiva kuulla että tottuu, mulla ei vielä mitään hajua siitä.

      Delete
  32. Sinne tullaan minne blogisikin siirtyy ;) eli lukeminen jatkuu tasan tarkkaan heti kun siirto tapahtuu ;D Onnea ja menestystä tulevaan!! T: Niina ja 4kisua

    ReplyDelete
  33. Wau, upea juttu! Isot onnittelut tulevasta muutosta <3 Upeaa, kun Suomikin hiljalleen oppii tähän blogimaailmaan ja ihanat blogit alkavat menestymään :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos hirmuisesti Celina! <3 munkin mielestä on mahtavaa et Suomikin vihdoin herää blogitodellisuuteen ;) parempi myöhään ku ei milloinkaan!

      Delete
  34. Onnea! Mahtava homma :) Edelleen luen juttujasi, vaikka muutat wordpressiin.

    ReplyDelete
  35. Onnea ihan huisin paljon!!!!!!! :)))) En malta odottaa että porttaali aukeaa:) <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos ihana ilopilleri!!!! <3 ja en minäkään :))))

      Delete
  36. Hienoa! Ja paljon onnea!! Tottakai pysyn lukijana jatkossakin. :)

    -A-

    ReplyDelete
    Replies
    1. ihana kuulla, sitä toivoinkin :) kiitos A!

      Delete
  37. Replies
    1. kiitos Emilia! onneks ei tarvi yksin seikkailla :))

      Delete
  38. Hei!

    Valitettavasti tämä kommentti ei liity mitenkään ylläolevaan postaukseen. Mutta sellaista asiaa oli, että muistelen joskus lukeneeni Sinun blogistasi vinkin itse tehtävään seinäkelloon, enkä enää löydä sitä mistään vaikka yritin selailla postauksiasi :/ Minulla olisi pääsykokeet parin viikon päästä sisustusrakentajapuolelle, ja ajattelin että se olisi ollut sinne hyvä. Se oli sellainen hopea, jossa oli käytetty erimittaisia puutikkuja. Ajattelin että viitsisitkö linkittää jutun minulle vaikka tähän kommenttiboksiin?

    Kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. moi Jasmin! ehdottomasti auttaisin, jos voisin. tuollaista postausta ei kuitenkaan minun blogistani löydy eli kyseessä on joku toinen blogi.
      onnea pääsykokeisiin :)

      Delete
  39. Onnea kovasti, hieno uutinen! :)

    ReplyDelete
  40. Onneksi olkoon, hieno juttu! :)

    ReplyDelete
  41. Mahtava uutinen!!:) oon iloinen sun puolesta ja mukana menossa ehdottomasti jatkossakin!:) <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos tosi paljon ihana blogiystäväni <3

      Delete
  42. Onnea S, hieno juttu! Innolla ootellaan tulevia postauksia! :)

    ReplyDelete
  43. Onnittelut! Olen nyt muutaman kuukauden seurannut blogiasi ja tulen ehdottomasti muutonkin jälkeen sitä lukemaan. Blogissasi käsitellään juuri niitä juttuja, jotka ovat itsellekin sydäntä lähellä. Varsinkin kisu -postaukset saavat aina hyvälle tuulelle ja hymyn huulille :)
    Ja teidän talo on kyllä aivan ihana!

    Kiitokset mukavista postauksista, niitä tulevia mielenkiinnolla odotellen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos, olipa lämmin ja ihana kommentti :))
      muutama päivä vielä täällä Bloggerin puolella ja sitten muutetaan! kiva saada sinut mukaan :)
      iloista viikonloppua!

      Delete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S