Wednesday, April 11, 2012

Eteinen

Nyt pitkästä aikaa sisustushaastetta eteenpäin!



Meidän eteinen on kooltaan 2 metriä x 1,5 metriä; ei liian pieni tai suuri vaan juuri sopiva. Perinteistä tuulikaappia emme halunneet, joten jätimme oven pois eteisen ja aulan välistä. Käytäntö on osoittanut päätöksen oikein hyväksi. 
Eteiseen mahtuu kenkäkaappi, tuoli ja seinäkoukut, joihin vieraat voivat ripustaa takkinsa, jos eivät halua varsinaista liukuovien takaa löytyvää vaatesäilytystä aulan puolella käyttää. Useimmiten seinäkoukussa keikkuu kuitenkin mun kulloisellakin hetkellä eniten käyttämä käsilaukku, viime aikoina koukussa on näkynyt eniten Longchampin Roseau


Ostin laukun synttäriminilomallamme Oulussa enkä ole katunut. Upea tilaihme ja niin laadukas! Säilyttää jämäkän muotonsa paikassa kuin paikassa, joka helpottaa myös tavaroiden etsimistä laukusta. Monet laukut (joita mullakin on kymmeniä ja jotka odottaa karsimista) on sellaisia myttykasoja, varsinkin kun ne laittaa tuolille tms. Roseaun kanssa ei ole sitä ongelmaa, vaan se (tai oikeastaan hän :D) säilyttää ryhdikkyytensä aina.


22 comments:

  1. Replies
    1. :) muistin että toivoit siitä kuvaa aiemmin, joten se tuli nyt tässä samalla.

      Delete
  2. Replies
    1. joo, sellaiseksi on kyllä osoittautunut :)

      Delete
  3. Ihana laukku! Ja eteinen myos! :-)

    ReplyDelete
  4. Oisko otsikko pitänyt sittenkin olla Roseau? ;) Ei sillä, ihanahan se on :) on omalla haavelistalla yläpäässä. Toimivan kuuloiselta vaikuttaa kyllä eteisennekin..

    ReplyDelete
    Replies
    1. aivan hyvin ois voinu olla :D tässä sisustushaasteessahan pointti on, että noista haasteen sanoista jokainen kirjoittaa mitä haluaa ja meidän eteisessä nyt sattu oleen Roseau ja sehän nyt vie huomion joka paikassa missä tahansa onkin ;D lisäksi muutama lukija on toivonut siitä kuvaa, joten tuli kätevästi tässä samalla :)

      Delete
  5. Ollappa meilläkin noin ihanan valoisa eteinen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos kivoista sanoistasi :) meillä päivänvalo pääsee muuten pimeään tilaan pääoven ikkunan ja oven päällä olevan ikkunan ansiosta.

      Delete
  6. Oih, mikä ihana laukku, tuollaisen kun joskus saisi <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. toivon kovasti että jonain päivänä toiveesi toteutuu <3

      Delete
  7. Osuit naulan kantaan! Mä oon myös niin onnellinen, ettei meillä ole tuulikaappia :D Ja liukuovikaapit haluan seuraavaan asuntooni eteiseen. Meillä kun on takkeja ihan pirusti, niin näyttää tosi törkyiseltä, kun niitä ei saa mihinkään piiloon. Murr :(

    p.s. Laukku on ihanan tyylikäs ja yksinkertainen

    -MariKa-

    ReplyDelete
    Replies
    1. liukuovikaapit on kyllä niin kätevät että! suosittelen lämpimästi Kabinetti-liukuovia, niitä meiltä löytyy aulasta ja vaatehuoneesta. ovat tosi jämäkät, laadukkaat ja äänettömät ovet!

      Delete
  8. Ihanan valoisa :) Meilläkin on kyllä vaan valkoista eteisessä, ja noh tuulikaapissa :D Niin silti jotenki niin pimeää. Todella tyylikästä teillä on silti kaikkialla! Like Like<3 Laukkukin on nätti (:

    Ja aivan varmasti jos joskus muutetaan omakotitaloon, ei siellä tule olemaan tuulikaappia, itekkään en niistä niin pidä. Toki ne silti käytännöllisiäkin on! Esimerkkinä: Juttelet jonkun kanssa ulko-ovella, voit pistää eteisen oven kiinni niin ei koira karkaa :-D

    -aNo

    ReplyDelete
    Replies
    1. meilläkin eteisessä ois kyllä pimeää, koska on keskellä taloa, mut siks halusin oveen lasia ja oven yläpuolelle lisättiin myös ikkuna päivänvaloa tuomaan :)
      kiitos ihana kehuista! ja juu, lemmikkien kans tuulikaapin ovi on kyllä aika kätevä ;)

      Delete
  9. Meilläkään ei ole tuulikaappia. Tosin nyt olen alkanut toivoa, että olisi.. nimittäin pikkutiikeri on karkaillut ulos (lue: naapurin ovelle ja tielle) ja tuulikaapin ovella sen saisi kätevästi estettyä. Odottaa oven takana, kun joku tulee ulkoa ja tunkee pikkupäänsä salamana pihalle.. eikä antaudu kiinni millään.
    Liukuovikaapit löytyy, mutta vaihtaisin ne mieluusti normaaleihin avattaviin kaappeihin. Aina on jotain ovien välissä, etteivät pääse liukumaan ja vaatteet ottaa aina kiinni oviin. Joko kaappi ei ole tarpeeksi syvä tai sit meidän vaatteet on liian leveitä! =D

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo lemmikkien kans tuulikaapin ovi ois kyllä kieltämättä kätevä... mä en kyllä luopuis liukuovikaapeista, en sitten millään! niin kauniitakin ne ovat :D

      Delete
  10. Ihana tyylikäs laukku! :) Ja todella kotoisan oloinen eteinen! Niin valoisa :)

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S