Tuesday, January 4, 2011

My Year 2010, part I

2010

Tammikuu
Tammikuussa oli meneillään takan muuraus ja sitä seurasi takan ihailua mennen tullen, jota on kestänyt aina tähän päivään saakka ;).


Tammikuussa oli myös aikaa muistella siihenastista raksaelämää... Näin kirjoitin tammikuussa 2010 raksablogiini:


"Tänään ennen töihin lähtöä oli hetki aikaa muistella tätä raksaelämää :). Ajatukset lähti liikkeelle siitä, ku aluks tuskastuneena, mutta pian huvittuneena kattelin ympärilleni kotona... Alkaa olla uuden kodin tavaraa jo niin paljo etteivät mahu varastoon. Myöskään kaikkea ei voi viedä autotalliinkaan, koska varmasti likaantuisivat siellä. Ja autotallissa pyritään säilyttään enimmäkseen sellasta tavaraa, mitä tarvii rakentamisen aikana... Toki sinne hätätapauksessa voi viedä muutaki, mut hyvin pakattuna (kuten se divaani). Meidän vaatehuonekin on niin täynnä!!! Se ovi menee just ja just kiinni enkä halua avata sitä ees etten nää sitä kauheeta tavaramäärää... Siellä on kirppiskamaakin valmiina pahvilaatikoissa... Kissatki on hokannu et siellä on jotain erilaista, ovat jatkuvasti pyrkimässä vaatehuoneeseen sisälle :D. Esimerkkinä voisin mainita et meidän eteisen hyllyn päällä on meidän tulevan kodin kaks hanaa :D, tosin pahvilaatikoissa, mut silti. En vaan jaksa ettiä niille paikkaa ku tiiän et kaikki kaapit on niiiiiin täynnä. Eiköhän ne nyt muutaman kuukauden säily noin... Alan sit keväämmällä pikkuhiljaa roudata niitä raksalle ;).

Mutta siis raksamuistoihin:
Oi kuinka viime kesänä vasta tärytettiin talon pohjaa... Ilta-aurinko paisto tontille niin kauniisti...Kuinka monta päivää/iltaa oon viettänytkään appivanhempien autotallissa maalaillen ulkoverhous-/räystäänaluslautoja... Ja kuinka kivaa oli niinä harvoina kertoina, ku mies oli mun seurana maalaamassa. Kuinka se kerran alko neuvoon mua maalaamisessa ja heti osoitin sen neuvot huonoiksi. Nauroin katketakseni ku se vastas mulle "oi anteeks, mestari". Siitä sain tittelin "maalarimestari". Appiukon 60-vuotissynttäreille tuli hänen veljet perheineen ja me vaan maalattiin :D. Hetkeks aikaa maltettiin vaihtaa vaatteet ja käydä kaffittelemassa, sit takas maalaamaan! (Mehän oltiin jo juhlittu synttäreitä perhepiirissä kylpyläviikonlopun merkeissä.)
Veljestäni sain muutamana kertana myös mukavaa maalausseuraa. Ihana velikulta ei kertaakaan kesälomansa aikana kieltäytyny maalauksista.
Kuinka anoppi aina teki mulle välipaloja maalauspäivinä... Aina oli valmiina voileipiä & teetä tai mansikoita & jätskiä... Pöydällä oli aina myöskin pino sisustuslehtiä, joita lueskeltiin ja samalla haaveiltiin & ideoitiin... Ja niin paussit aina venyi ja venyi... ;)
Kuinka monesti äiti onkaan ollu mun seurana ja apuna siivoilemassa raksalla, ne siivouspäivätkin oli mukavia ku sain äitistä seuraa. Ja iskä haalarit päällä aina apuna rakentamassa meille kotia... Ja kuinka aina on ollu niin ilahduttavaa saada vieraita raksalle :), ystäviä & sukulaisia.

Kuinka kerran haettiin mummuni käymään raksalla. Mummuun ei niinkään talo tehny vaikutusta, vaan meidän ikivanha väliaikainen pääovemme... :D. Mutta kyllä talokin kehuja sai paluumatkalla :).Tämä on ollu kyllä ikimuistoista elämää. Toivotaan, että sujuu yhtä mukavasti loppuun asti."

Tällaisia mietteitä siis vuosi sitten tammikuussa.

Helmikuu
Helmikuussa pähkäiltiin hanoja & wc-istuimia.

Tämä Alessin ihanuus päätyikin meidän veskiin :). (Il Bagno Alessi Dot by Oras)

Helmikuussa oli eräs tosi merkityksellinen päivä; vein kisut käymään raksalla, tulevassa kodissa, ensimmäistä kertaa!

Ajaessa taustapeilin kautta otettu kuva, ei saa tehdä näin!!!

"Jahas ja täältä pääsee sitte saunaan..."

Maaliskuu
Maaliskuussa laatoitukset oli hyvällä mallilla, ihasteltiin kylpyhuonettamme monia kertoja ♥.


Maaliskuussa seinät sai pohjamaalin ja uusi koti alko hahmottumaan entistä enemmän ja varsinkin entistä valkoisempana! :)


Maaliskuussa käynnissä oli myöskin kovat tapettifuntsinnat! Huh niitä valinnan vaikeuksia...

Huhtikuu
Huhtikuussa tapetoitiin ja listoitettiin vimmatusti.

Tietokonehuone


Vierashuone

WC

 Huhtikuun aikana koti sai sisäkaton! Oi sitä valkeutta! :)


Ja miljoonien raksa-ajatusten lomassa pyöri mm. laminaattilattia; mikä näistä ois paras meidän kotiin..?


Toukokuu
Toukokuussa asennettiin kalusteita ja tehtiin valaisinhankintoja.


Toukokuussa kotimme sai myös laminaattilattian!
Näytti jo aika hyvältä :).


Toukokuun jännittävin seikka oli tämä, mistä kirjoitin raksablogiini 31.5.2010:

"VUOKRASOPIMUS IRTISANOTTU!
Elämässä pitää sitte vissii ottaa riskejä ;)"

Kesäkuu
Kesäkuu juhannukseen saakka oli yhtä hullunmyllyä, sitä ehkä kuvastaa hiukan tämä blogikirjoitukseni 13.6.:

"Meidän pääovi on tänään päässyt omalle paikalleen!!! Ihanaa!!! En malta oottaa et nään sen huomenna :). Otan kuvia sitten, luonnollisesti :). Myöskin kaikki talon altaat ja hanat on paikoillaan. Ja pikkuvessakin on saanu seinämallin wc-istuimen paikoilleen! Ainoastaan huuhtelupainike tuosta Idon Seven D -istuimesta puuttuu, haen sen huomenna Ahlsellilta. Mulla on huomiselle 4 lapun mittainen to do -lista... Laput ei onneks oo A4-kokosia, mut melkeen!!! Mut eipä tässä oo muutenkaan viimisen vuoden aikana normivapaapäiviä vietelty... Niin ja ne to do -hommathan pitäs olla tehtynä iltapäivään mennessä... Saapa nähä ehinkö kaikkialle!Mulla on tän illan jälkeen enää 3 työpäivää ja sit alkaa kesäloman eka pätkä :). Ens viikonlopulle oon suunnitellu ikkunoiden pesua, meidän kodissa, ei nykyisessä asunnossa... Niin... ei tuo kyllä vielä omalta kodilta tuo meidän rakentama talo tunnu, mut ehkä pian. Viimeistään sit ku kisumisut saadaan sinne, sanoin niille eilen et ne on arvokkain muuttokuorma! :)

Kissat tekee kodin <3."

Vain pari päivää ennen muuttoa otin tämän kuvan, kun sähkäri oli saanu seinävalaisimetkin kytkettyä. Muistan, kuinka sinä hetkenä, ku näin ruokailutilan kokonaan valaistuna, tajusin et nyt me oikeesti muutetaan! Tästä tulee meidän koti!


Muuttotunnelmissa:


Juhannukseksi muutettiin ja juhannusaattona vietimme myös ensimmäisiä illanistujaisia uudessa kodissa! 


24.6.2010
"Kaks yötä ollaan nyt oltu uudessa osoitteessa. Kisut on ottanu asian aika lunkisti. Eka iltana kiertelivät ja haistelivat uutta kotia ahkerasti ja nauttivat matalista ikkunoista ja pihanäkymistä :). Oltiin oltu tunti talolla ku nuorempi kisu heitti kyljelleen maate keittiön uudelle pöydälle :D. Sit ne molemmat makoili mun VALKOISELLA divaanilla, jättäen puolet turkeistaan siihen (niinhän kisut tekee jännittävissä/pelottavissa tilanteissa) ja sit vielä rentouduttuaan mäikkäsivät siinä et harmaat karvapallerot vaan lensi..." 


"Siis mikä toi on??? Ota mun ruokakuppi pois tuolta laatikosta ja äkkiä tai mä en syö mitään!"

Hyvin on murkinat maistunu sokkelilaatikostakin käsin, paino on molemmilla jopa hieman noussut, hups!

Part II tulee piakkoin :).

28 comments:

  1. Onko sun raksablogi muuten enään luettavissa? Mietin että missä huoneissa teillä on nuo tapetit, pitäisikö selata postauksia jos olet ne esitellyt :)

    Entäs nuo koti kirjaimet keittiön kaapin päällä, mistä olet ostanut? Ovat hienot :) Itse voisin haluta tollaiset valkoiset.

    ReplyDelete
  2. suvi m: kiva että tykkäsit!! :)

    Sanna: kirjoittelin raksablogia vain lähimmille, joten sitä ei valitettavasti pääse lukemaan. lisäsin tapetteihin, mistä huoneesta ovat :).
    jos on jotain kysyttävää, vastaan mielelläni (jos osaan)!
    kirjaimet olen ostanut Kärkkäiseltä, on myös valkoisina. kirjaimia myydään aika monessa paikassa, myös Stockmannilla, mut siellä tais kyllä olla pienempiä.

    ReplyDelete
  3. Oi sitä raksa-aikaa! <3 :) Omalla tavalla ihanaa ja omalla tavalla rankkaa aikaa. Muistoja ainakin jäi paljon! Oli mukavaa rakentaa teidän kanssa yhtä aikaa ja saada aina niin tärkeää vertaistukea ja mielipiteitä! :)
    Muistan kuin eilispäivän sen ensimmäisen raksakesän aurinkoisine päivineen!

    ReplyDelete
  4. Hanna*: kyllä, ihanaa ja rankkaa! totta, muistoja jäi vaikka millä mitalla. eihän niistä muistais ees puolia jos ei ois raksablogia, missä muistella <3.
    ja aivan samat sanat, te kuulutte niin oleellisena osana mun raksamuistoihin! en osaa kuvitellakaan rakentamista ilman teitä, oli niin korvaamatonta ku joku aina tiesi tasan tarkkaan miltä sillon tuntu: jako onnistumiset ja jako epäonnistumiset ja TIESI miltä ne tuntuu! parhaimpia hetkiä oli ne, ku te kävitte meidän raksalla ja me teidän <3.
    oli myös niin huippua et osattiin nauraa sille hullulle raksatouhulle, ei otettu liian vakavasti :D

    ReplyDelete
  5. Kiva postaus:) Hauska lukea teidän talon vaiheista! Oisko mahdollista saada teidän talosta joskus sellaista video esittelyä, vähän niinkuin Sisustus ja Sepustus-blogissakin oli kerran.

    ReplyDelete
  6. Anonyymi: kiva et oli kiva :)
    nooh, en heti lupaa mut en heti tyrmääkään ehdotustasi :). en tiiä miten sen saisin tehtyä ku aivan varmasti hihittelisin ja nauraisin koko ajan kuvatessani :D. mut kiitti ehdotuksesta, harkitsen asiaa :)

    ReplyDelete
  7. en ole seurannut raksablogiasi kun muutama kk sitten löysin tämän valkoisen blogin. kiva oli nähdä ''pika''katsaus kuluneeseen vuoteen. :) ei auta ollenkaan omaa talo/asuntokuumetta. halutaan pois vuokrakämpästä..pian! :D

    ReplyDelete
  8. Voi kun oli mukavaa lukea näitä sun raksamuistoja <3

    Tekstistä ja kuvista välittyi erittäin hyvin rakennusfiilikset ja kiva oli nähdä/muistella miten teidän kaunis talo rakentui. Odotan innolla osaa II :) Ja kissat todellakin tekevät kodin. Oli jotenkin niin haikea tuo kuva kisusta auton takaikkunalta, vaikka siinä vaiheessa kisuli oli vasta menossa katsomaan raksaa, niin varmaan jo kuitenkin aavisteli että kohta on muutto edessä :)

    ReplyDelete
  9. Uutena lukijana pääsee tällaisista postauksista hyvin kärryille. Tykkään teidän valaistuksesta.

    ReplyDelete
  10. Ihana postaus raksa ajoista! Oispa ollu mukava lukea sun raksablogia :)
    Voi mä muistan kans ku olin nii paljo raksalla mitä pystyin, ison mahani kanssa. Mies, appi ja iskä teki nii paljo ku kerkesivät aina töistä tullessaan. Mummot sit vuorotellen hoiti tyttöä. Oi niitä aikoja, mutta oli se raskasta! Ei tarvinnu miettiä et mitäköhän sitä seuraavaks tekis :D Sillon sanottiin miehen kans et ei enää koskaan rakenneta ite, mut eihän sitä koskaan tiedä ;)

    ReplyDelete
  11. Kauanko teillä meni siis kokonaisuudessaan talon rakentamisessa? Omakotitalo on ollut aina haaveeni ja on sitä vieläkin. Tuntuu vaan niin kovin kaukaiselta haaveelta..miten ikinä rahat voisivat riittää ja saisiko sitä edes koskaan valmiiksi. :D

    ReplyDelete
  12. Ihana postaus!!! Me eletään nyt juurikin tuota aikaa, olisi voinut olla mun kirjoittamaa tekstiä (ilman noita muutto-juttuja ;) )
    Tavaramäärän paljous, hanoja siellä, vetimiä täällä, loputtomasti TO DO-listoja...
    Täällä syttyi toivonkipinä että kyllä mekin vielä omaan kotiin päästään, kiitos siitä!!

    ReplyDelete
  13. Mielenkiintoinen, tosi mukava postaus! Ja hauskaa, että kissukat ovat olleet mukana raksailemassa melkein alusta asti. :)

    ReplyDelete
  14. Ai että miten ihana postaus, mainiosti välittyy fiilikset ja tunnelmat:)) Vähän siitä sinun raksa-kuvakirjasta tulee huippu;)

    ReplyDelete
  15. Ihania raksamuistoja, on varmasti tosi mieletöntä nähdä talo vihdoin muuttovalmiina.

    ReplyDelete
  16. Ihana katsella näitä teidän raksa-ajankin juttuja :)
    Nyt kun meillä mennään noissa samoissa vaiheissa. Harmittaa vähän kun ite en alkanut kirjoittaa ylös tunnelmia heti sillon kun meidän projekti alkoi.
    Meille tulee myös tuollainen vino sisäkatto ja uppovalot kattoon. Onko teidän uppovalot himmennettävät? Kun ledivaloja ei saa himmennettävinä (tai kai löytyy joku yksi malli joka on tosi kallis) ja meillä ainakin nyt sellainen ongelma katon kanssa kun norm. uppovaloissa pitää olla se 10cm tilaa katossa ja kun on vino sisäkatto niin tila on tosi ahdas. Kai ne valot meillekkin jotenkin saadaan mutta on kuulemma aikas hankalaa ja työlästä.. Tiedätkö miten teillä on? (tulipas vaikea selkoinen sepustus, toivottavasti ymmärrät. :) )
    Niin, ja vieläkin himottaa se teidän muutaman päivän takainen persikka-suklaa-jätski jälkkäri! :D Joutuu ehkä vielä kauppaan lähteen... :D

    -A-

    ReplyDelete
  17. Rekku: mun raksablogi oli suljettu; vain lähimpien luettavissa :).
    ei varmaan auta kuumetta kyllä, mut jos koitat poimia sieltä ne negatiivisimmat asiat ni ehkä sit helpottaa hetkellisesti :D

    Marika: ihana et tykkäsit!
    ja voi minkä huomion teit kisusta, alko aivan itkettää :(. aivan totta, jotenki huomaan sen haikeuden tossa kuvassa nyt... mut onneks kisut on onnellisia uudessa kodissa, ainakin vaikuttais siltä :).

    Anttis: oli kyllä kiva fiilistellä, tuli roppakaupalla muistoja mieleen :).

    Nannas: kiva juttu!! :)
    ja kiva kuulla et tykkäät valaistuksesta, ite se suunniteltiin :))

    J: :) joo rakennusvuotena ei kyllä tarvinu miettiä mitä millonki tekis! AINA löyty tekemistä. rankkaa se oli, pirun rankkaa välillä, mut kyllähän sen tiesi mihin ryhty, ainaki melkee :D.
    me ei olla sanottu et ikinä ei enää rakenneta, välillä jopa puhutaan seuraavasta talosta, en tosin tiiä kuinka tosissamme ollaan :D. aika näyttää... seuraavassa ei myöskään tehä ite läheskään näin paljo, siitä oon varma tai seuraavaa ei tuu! :)

    Nanna: meillä kesti päivälleen 13 kuukautta. tehtiin siis pitkästä tavarasta ja ite lähes kaikki. toki oli talkooapua!
    voi haaveita pitää olla aina eikä niistä tarvi luopua! pankit on sitä varten, ei kai kellään oo tilillä valmiina talon rakentamiseen tarvittavia rahoja :D. ei ainakaa normi-ihmisillä.. meitä hirvitti maksaa vuokraa, siinä rahat menee hukkaan! se mitä maksat vuokraa, voisit kuukausittain lyhentää lainaa eikä rahat tosiaan mee hukkaan! ;)
    jokaisella on tietysti se itelleen sopivin asumismuoto ja niin pitää ollakin :). mut huoli siitä ettei talo valmistu ikinä, on turha. kyllä se varmasti joka päivä eteenpäin menis :)

    ReplyDelete
  18. "Muiston mukavan taskuun taputan..." Kiva postaus!

    ReplyDelete
  19. Hei! Kiva postaus :) Olen tehnyt viime aikoina ikkunagalluppia, joten kysyn myös sinulta, että minkä kokoiset ovat teidän olohuoneen ikkunat? Tietää sitten itse minkä kokoiset omaan taloon laittaa, sillä ikkunoidenhan pitää olla isot ;)

    Elviira

    ReplyDelete
  20. J&M: voi että ihanaa <3 siis aivan varmasti pääsette, ei epäilystäkään! pieni osio vaan kerrallaan eteenpäin ni ei tunnu niin kauheelta :), niin minä selvisin siitä kaaoksesta :D

    Jenni: voi ku kiva kuulla, pelkäsin et jaksaako tätä postausta kukaan lukea. säälitti tosi usein kisut ku lähestulkoon asuttiin raksalla ja pienet kaksin kotona. joskus mun piti viettää sit kotipäivää pelkästään niidenki takia etteivät aivan kuole yksinäisyyteen. nyt on sit muuton jälkeen annettu huomiota ja rakkautta raksavuodenkin edestä :).

    Piiju: voi jee kuinka kiva et tykkäsit! toivoisin pian saavani aikaa raksakuvakirjan tekoon.. siihen meneekin kauan tällasella perfektionistilla ;D

    Hanna: kyllä se aikamoinen tunne on :). pian teilläkin se on edessä, jei!

    A: hieno homma etten ikävystyttäny teitä tällä! :) ja voi nyt muaki rupes tekeen mieli sitä jälkkäriä taas ku muistutit :D!
    en ehkä aivan ymmärtäny mitä tarkotit, voisit tarkentaa :). mut siis joo, meillä on monessa paikassa himmennettävät halogeenit, upotetut. ne halogeenit on sellasessa peltikotelossa (en muista oikeeta termiä), jossa on tilaa joka suuntaan. meilläkin meinas tulla ongelma ettei halogeenit mahdukaan sinne koteloon! mut sit sähkäri neuvo miestäni ottaan yhden osan halogeenista pois, se oli kuulemma ihan turha, ja siten saatiin se menemään pienempään tilaan sinne katolle. hui mikä sepustus vuorostani multa :D. sarjassa "blondit rakentaa" :D
    mut kysy vaan lisää jos on jotain epäselvää tai mä en tajunnu mitä tarkotit. kysyn mieheltänikin sit jos tarpeen (nyt hän ei oo paikalla) :)

    ReplyDelete
  21. Hanna: indeed! kiitti :)

    Elviira: tottahan toki isot ikkunat pitää olla :). vastaan sun galluppiin et meidän olkkarissa on 4 kpl 10x27 ikkunoita. pystyy vielä lattiatasosta pesemään ilman telineitä, pitkällä varrella :)

    ReplyDelete
  22. Aivan ihana postaus ja meille kohta NIIIIN ajankohtainen. Mulla alkaa myös kohta kaapit pursuaan sisustustavaroita, kun olen niin täpinöissäni... niin kiitos vain ihanan blogisi ;-)

    ReplyDelete
  23. Hanna.A: kiitos sulle kommentista :)). voi mä muistan ton tunteen, oli ihana oottaa et pääsee uuteen kotiin ja saa ne kaikki ihanuudet esille! ja raksavuotta piristi kivasti pienet sisustusostokset sillon tällön ;). paljon voimia loppurutistukseen!!

    Anniina: kiitos kiitos :)

    ReplyDelete
  24. Todellakin blondit rakentaa :D
    Mutta kiitos vastauksesta, hyvin ymmärsit mitä tarkoitit ja ainakin minä ymmärsin vastauksesi. Jotain koteloita meidänkin niihin valoihin pitää tehdä ja täytyykin tutustua meidän ostamiin halogeeneihin paremmin oisko niissäkin jotain ylimääräisiä osia. :)
    Niin ja käytiin muuten sillon hakemassa vielä aineet herkkujälkkäriin ja herkuteltiin sillä, NAM! :)

    -A-

    ReplyDelete
  25. A: sähköliikkeet myy niitä peltisiä halogeenikoteloita :). joo meille tosiaan sähkäri sano et ne osat voi irrottaa, et hänkään ei tapaa niitä laittaa halogeeniasennuksen yhteydessä.
    oi kiva et kävitte, mä saan tänään jotain herkkujälkkäriä ravintolassa :))

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S