Sunday, September 5, 2010

Pyynnöstä: pohjapiirros!

Tervetuloa virtuaalikierrokselle meidän kotiin!
:)

Heti alkuun haluan mainita, että pohjapiirros EI täysin vastaa todellisuutta. Tarkoitan muutamaa väliseinää sekä kiintokalusteita keittiön ja kodinhoitohuoneen osalta. Pääsuunnittelijamme ei oikein ollut selvillä meidän kalustesuunnitelmista (emme itsekään kunnolla niin alkuvaiheessa), hän vain pyynnöstä piirsi meille pohjakuvat puhtaaksi rakennuslupaa varten.
Palaan huonekohtaisesti näihin asioihin, jotka EIVÄT vastaa todellisuutta :).

Talomme on siis 160-neliöinen puutalo. Ulkoverhous on suurimmaksi osaksi valkoiseksi rapattua betonilevyä, mutta tehosteena käytimme tummanharmaata lautaverhousta.

Pohjapiirros on tässä siten kun se näkyy tielle eli kuvan alalaidassa menee tie. Meillä on siis etupiha (tien puolen) pienempi ja takapiha suurempi :). Latasin muuten eka kertaa Bloggeriin kuvan eri tavalla, sillä Blogger on alkanu pottuilemaan ja julkaisee melko pieniä kuvia, vaikka kuvakokona on SUURI. Saapa nähdä minkäkokoinen tästä pohjakuvasta tuli :P.


Mutta käydään sisään! ;)

1. Pääsisäänkäynnistä päästään luonnollisesti eteiseen, jonka seinänpätkä on piirroksessa väärällä puolella! Seinänpätkänä toimii satiinilasitiilet. Ovelle jätimme kuitenkin riittävästi tilaa (1,3 metriä) jos katsomme joskus oven lisäämisen tarpeelliseksi.
2. Aula on mielestämme hyvänkokoinen ja aulasta pääsee sekä päävessaan että kaikkiin kolmeen makuuhuoneeseen.
3. Vaatesäilytys meillä on vessan seinän levyisesti eli liukuovikaappeja löytyy kolme metriä leveästi, liukuovet ulottuvat kattoon asti. Kaappien sisuksen olen koonnut tarpeen mukaan vaatetangoista, avohyllyistä sekä lankakoreista. Ensimmäisen liukuoven taakse vieraat jättävät takkinsa :). Tällainen vaatesäilytysjärjestelmä on kätevä, jos ei halua tukkia yleensä suht pientä eteistä. Eteisessä on kyllä pari koukkua, joihin voi ripustaa esim. käsilaukun :). Eteisestä löytyy myös kenkäkaappi.
4. Pääwc. Reilunkokoinen: 6 neliötä :). Hyvin säilytystilaa alalaatikoiden muodossa.
5. Tämä makuuhuone on lähinnä tietokonehuoneena, täällä yleensä päiväsaikaan pöytäkoneelta bloggailen :). Iltaisin bloggailen olkkarista, koska en uskalla olla yksin toisessa päässä taloa, tulikohan tehtyä liian iso talo ;D. Täällä makuuhuoneessa teen myös kaikki koulutehtävät :).
6. Tästä makuuhuoneesta puhumme vierashuoneena. Näistäkin makuuhuoneista laitan kuvia, kunhan ne on esittelykunnossa. Esim. vierashuoneessa on tällä hetkellä "muutamia" muuttolaatikoita, jotka odottavat piharakennuksessa sijaitsevan varaston tyhjennystä raksakamoista ja sen jälkeen hyllyjen asentamista :). Tämän vierashuoneen ovi ei ole kuten pohjakuvassa! Ovi on viistosti aulaan nähden ja täytyy sanoa, että tuo oli yksi parhaista päätöksistä mikä kesken rakentamisen syntyi :).
Tämä hyvä puoli on myös itse rakentamisessa; voi kesken kaiken edistymisen nähtyään hiukan muuttaa suunnitelmia ;).
7. Meidän makuuhuone, josta on kuvia nähty jo muutamaan kertaan :). Makuuhuoneen ja vaatehuoneen välissä on liukuovi.
Makuuhuoneissa halusin kaikki ikkunat nurkkiin, jolloin huoneiden kalustaminen myös tulevaisuudessa olisi helpompaa ja ehjiä seinäpintoja olisi mahdollisimman paljon.
8. Vaatehuone, jonka sijainti tässä kodinhoitohuoneen ja makuuhuoneen välissä on osoittautunut äärimmäisen erinomaiseksi :). Molemmat vaatehuoneen ovet ovat liukuovia, kodinhoitohuoneen puoleinen liukuovi liukuu seinän sisään. Näin se ei ole vaatehuoneen/khh:n kaappien/hyllyjen edessä.
9. Kodinhoitohuone. Täällä on kalusteet L-muotoisesti, vaatehuoneen puoleisella seinällä on myös yläkaapit. Kodinhoitohuoneesta on myös kulku ulos, sivupihalle.
10. Pikkuwc. Tämä onkin erittäin pieni wc :). Vessassa on onneksi seinämallin wc-istuin, joka säästää tilaa. Päävessaan mies ei antanut lupaa laittaa tällaista wc-istuinta... Pikkuvessassa ei ole ovea (kuten piirroksessa), vaan ajattelin teettää oven tilalle verhon. Vessa kun on lähinnä omaan käyttöömme tarkoitettu :).
11. Kodinhoitohuoneesta pääsemme kylpyhuoneeseen. Vasemmalla poreamme ja suoraan edessä suihku, tosin piirroksesta poiketen suihkumme on viistosti kulmassa.
12. Sauna, jonka lauteiden valmistumista kuumeisesti odotamme. Toiveena on et pääsisimme Sardiniasta palattuamme eka kertaa omaan saunaan :).
Sit hipsitään takaisin kodinhoitohuoneen poikki väliovesta olohuoneen puolelle!
13. Olohuone, jossa on korotettu & vino sisäkatto. Katon korkein kohta taitaa olla 4 metrin paikkeilla... Olohuoneessa on täälläkin ikkunat kulmassa, ikkunoiden korkeus lähes kolme metriä. Tämän korkuiset ikkunat pesee vielä helposti lattialla/maassa seisten :).
14. Takka, joka ei ole ollenkaan sitä miltä kuvassa näyttää :). Tästäkin on nähty kuvia. Takan kulmaluukku antaa näkymää sekä olohuoneeseen että ruokailutilaan.
15. Ruokailutila, jossa on myöskin korotettu & vino sisäkatto. Lasipariovista ja isosta ikkunasta on hyvä näköyhteys takapihalle.
16. Sitten keittiön puolelle, missä huonekorkeus laskee 2,7 metriin. Korotettu sisäkatto siis ainoastaan olohuoneen ja ruokailutilan kohdalla. Keittiössä on kalusteet U-muodossa. Kaikki kalustenurkat jyrkkiä, ei tuollaisia kuten piirroksen yksi nurkka ikkunanurkkauksen kohdalla. Keittiön ja ruokailutilan välissä on saareke, jossa on mm. liesitaso & -tuuletin. Saarekkeen ruokailutilan puolella on myöskin riittävästi tasoa nauttia esim. aamiaista :).
17. Tämä seinämä erottaa keittiön eteisen vaatesäilytysjärjestelmästä. Tämän seinän sisään laitoimme mikron, uunin, apteekkikaapin, jääkaapin sekä pakastimen. Tilaa jäi hiukan myös säilytykselle (muutama kaappi).
18. Ruokailutilasta pääsemme pääterassille, joka valmistuu täysin ensi kesänä. Pääterassi on katettu ja tänne on hakusessa joku modernihko ruokailuryhmä.
19. Pääterassi jatkuu pationa, joka myöskin valmistuu myöhemmin :). Patiolle oon suunnitellu mustavalkoista polyrottinkisohvaryhmää. Patiolle oon jo ostanu valkoisen jättiaurinkovarjon ;). Tähän paistaa aurinko aamupäivästä pitkälle iltapäivään.
20. Täältä löytyy meidän saunaterassi, jota olen pikkuhiljaa hahmotellut ja piirrellyt. Luvassa on katettu osuus ja pienimuotoinen patio tännekin :). Saunaterassille paistaa ilta-aurinko! Ilmansuuntien huomioonottaminen rakentamisessa onkin kaiken A ja O, sitä ei voi kyllä tarpeeksi korostaa :).


HUH, mikä sepustus, jaksoikohan kukaan lukea koko juttua..? Toivottavasti, sillä tähän meni aikaa! :D
Mitäs piditte, tällasten amatöörien suunnittelemaks taloks? :)
Olipa kiva tehdä tämmönen esittely, kiitos siis niille lukijoille, jotka tätä ehdotti!
Jos heräs kysymyksiä tms., vastaan mielelläni parhaani mukaan!

 

23 comments:

  1. Vau; kerrassaan mielenkiintoinen pohja ja erittäin tomiva; varsinkin tuo makuuhuoneen vaatehuoneen sijainti! Sinähän olet aivan loistava pohjapiirrossuunnittelijakin, puhumattakaan sisustajan taidoistasi:)

    ReplyDelete
  2. Ja hyvältä ja toimivalta näyttää luonnossakin (ei siis vain paperilla) tuo talo! :)

    ReplyDelete
  3. Minustakin hyvä pohjaratkaisu ja siitä saa paljon vinkkiä, jos joskus itse suunnittelee taloa. Tuosta kuvan koosta; Soilen avulla saan nykyään SUURIA kuvia, eli mene "Ulkoasu" "Asetukset",rullaa ala ja ruksaa "päivitetty editori" kohtaa. Minulla ainakin alkoi toimia!

    ReplyDelete
  4. Todella looginen ja toimivan oloinen pohja! :) Hyvää työtä.

    ReplyDelete
  5. Soile: kiitos paljon!! toit potkua mun päivään :)

    Hanna: kiitos! kiva kuulla :)

    Marita: toiv. on jollekin hyötyä :). joo mä koitin kerran tuota asetusta, mut siinäki oli joku vika :/

    Anonyymi: hih, kiitos :)

    ReplyDelete
  6. makkarist JA kodarist Hyvä idea liukuovivaatehuoneeseen . muutenkin näppärän JA persoonallisen oloinen .
    ainut hassuus on kautta keskiviikkona vessan oikealle puolelle Jää kapeaa Spot , olisko voinu laittaa kiinni isontaien huoneita ....
    P -

    ReplyDelete
  7. Wau mikä postaus! Olitpas tehnyt melkoisen urakan tämän kanssa! Kiitos hienosta esittelystä!

    Todella toimivalta kokonaisuudelta vaikuttaa teidän talon pohja. Itseäni miellytti erityisesti keittiön sijainti lähellä sisäänkäyntiä eli ei tarvitse kantaa niitä ruokakasseja koko asunnon läpi sekä vaatehuone makuuhuoneen yhteydessä ja sieltä käynti pesutiloihin. Kuvaa ei saa suuremmaksi, joten minkäkokoisia nuo teidän mh:t on?

    ReplyDelete
  8. Anonyymi P- : mitähän tuo kommentti tahtoo sanoa :D
    kiitos mielipiteestäsi! tällasiakin on mukava lukea! tässä mun vastaus:

    ymmärrän että pelkän pohjakuvan perusteella voi syntyä tuollainen ajatus. luonnossa ratkaisu on ehdottomasti paras tällä tavalla. käytävän ois tietysti VOINU jättää tekemättä/laittaa umpeen, jos ois HALUNNU. me ei haluttu ja siihen on monta syytä:
    - suurimpana syynä se, et haluttiin kodistamme valoisa, ilmava ja avara. jos käytävän laittaa umpeen, kärsii nämä asiat.
    - lisäksi olohuoneesta tulis "koppimainen", haluttiin nimenomaan ehdottomasti VÄLTTÄÄ laatikkomaisuutta kodissamme.
    - myöskin ois ollu vaikea rajata olohuoneen, kodinhoitohuoneen & vaatehuoneen kohtaa et missä tarkalleen ne huoneet muuttuu isommiks... näyttämättä tyhmältä ratkaisulta käytännössä siis.
    - myöskin sisääntuloaula olisi kärsinyt tuosta "käytävä umpeen" -toteutuksesta. makkarin ovi ois ollu ihan vessan oven vieressä eikä aulassa ois sitä kivaa ja avaraa tunnelmaa, mistä pidämme. käytävien kautta valo pääsee myös valoisasta olkkarista hyvin aulaan, jossa EI ole ikkunoita tietenkään ku se on keskellä taloa.
    - meillä ei myöskään ollut tarvetta saada makuuhuoneestamme suurempaa kuin 12 neliötä, emme halua sinne muita huonekaluja kuin sängyn ja yöpöydät. makkarissa emme yksinkertaisesti tee turhalla tilalla mitään. vaatehuone on mielestämme ihan reilun kokoinen (reilu 6 neliötä), hyvällä suunnittelulla sinne mahtuu PALJON! :)
    eli kyllä näitä asioita ollaan mietitty ennen ku tontilla aloitettiin kaivamaan ;). tyydyttikö tämä vastaus? vai ootko edelleen sitä mieltä et käytävä on "hassuus"? :)

    Niina: kiva jos tykkäsit! :) meidän mielestä pohja on kyllä erittäin toimiva eikä ainakaan vielä olla huomattu mitään mikä ois pitäny tehdä toisin.
    meidän makkari on 12 neliötä, kaks muuta makkaria n. 10-11 neliötä. ei haluttu ns. tuhlata tilaa makkareihin, vaan haluttiin satsata enemmän yhteisiin oleskelutiloihin. kun suunnittelimme makkareita, piirsin kaikkia mahd. versioita eri kalusteilla (sänky, sohva, nojatuoli, kirjoituspöytä, vaatekaapit jne.) huoneisiin ja kaikki tarpeellinen niihin mahtuu tulevien lasten vauvaiästä teini-ikään :). tätä helpottaa tietysti myös se et ikkunat on nurkissa, jolloin niitä ehjiä kalusteseiniä jää!

    ReplyDelete
  9. Talon livenä nähneenä voin myös kertoa, että tilat ovat erittäin toimivat ja talo kokonaisuutena on aivan upea. Erityismainintana pää-wc, niin hienoa en varmaan tule koskaan näkemään:)

    ReplyDelete
  10. Marika: voi kiitos kiitos kiitos!!! vai teki veski niin suuren vaikutuksen :D, kiva kuulla!

    ReplyDelete
  11. Selitit niin hyvin että käsitykseni pyörtyi!:)
    sori kirjoitusvirheet(kuumeessa olen)
    P-

    ReplyDelete
  12. P: hih! pikaista paranemista!!! :)

    ReplyDelete
  13. Eksyin jotain kautta tänne sun blogiin ja jäin ihan koukkuun! niiiin IHANA koti teillä!!! :) ja paljon samanlaista mitä itellä suunnitelmissa tulevaan kotiin. Mua jäi kiinnostaan tuo pää-wc kun sitä niin kehuttiin hienoksi... en löytänyt siitä vielä kuvia.. onkohan mahdollista, että sinnekkin kurkistettaisiin joskus? :) Toinen mitä jäin miettiin oli, että kenen valmistajan keittiö teillä mahtaa olla?

    Minna

    ReplyDelete
  14. Minna: kiitos kommentistasi ja kiva et löysit tänne :)). toivottavasti viihdyt blogini parissa jatkossakin! meidän keittiö on ihan paikallisen, yksityisen keittiöfirman valmistama.
    vessa-aiheiset postaukseni löydät, ku klikkaat oikeasta sivupalkista labelin "wc". tässä suora linkki:
    http://allyouneediswhite.blogspot.com/search/label/wc
    pääveskin esittelin kokonaisuudessaan tässä postauksessa:
    http://allyouneediswhite.blogspot.com/2010/09/sisaisen-harmonian-halli_15.html

    ReplyDelete
  15. voi kiitos! kyllä sitä pitääkin olla sokea, noo mitäpä tuosta, kiva että löyty, vaikkakin vaikeamman kautta :) ja täytyy kyllä sanoa että on ihana wc! ihan varmasti viihdyn blogisi parissa jatkossakin :)

    Minna

    ReplyDelete
  16. Minna: kiitos Minna! wc on luonnossa kivempi, ei oikein pääse kuvissa oikeuksiinsa :).
    joo eihän sitä aina kaikkee voi huomata ;)

    ReplyDelete
  17. moikka! mua jäi kiinnostaan, et paljonkohan tässä teidän talossa on neilöitä? on nimittäin niin kivan ja toimivan näkönen pohja, että huh!

    Salla

    ReplyDelete
  18. Salla: moi :) ahaa oonko sen unohtanu postauksesta eli neliöitä on 160. just tätä pohjaa ei pienempiin neliöihin saanu mahtumaan, yritys oli kyllä kova :D

    ReplyDelete
  19. Hei,
    upealta näyttää! Kun olisi itselläkin mahdollisuus suunnitella ja rakentaa oma talo. Meillä se kääntyy rakennuttamiseen ja perinteisempiin kanttitaloihin, budjetilla kun tehdään. Sisustuksestasi tykkään kovasti ja pohjastakin sai kaikenlaisia ideoita kyllä! Kiitos tästä. Nyt jatkan blogisi lueskelua!

    terveisin,
    Asta

    ReplyDelete
  20. Asta: kiitos Asta! kiva että sait ideoita ja tykkäät, mukava kuulla :)

    ReplyDelete
  21. saako tätä teidän pohjapiirrosta käyttää? tai ei siis ihan sellaisenaan, vaan just et ottaa vinkkejä ja joitain kohtia (esim. kodari-vaatehuone-makkari) ja sovittaa niitä sitten omaan suunnitelmaan tulevan kodin pohjapiirustuksesta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. saat ottaa vinkkejä :)
      kohteliasta oli kysyä, kiitos siitä!

      Delete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S