Tuesday, December 13, 2011

Lahjapaja

Eilen paketoin ensimmäisen erän joululahjoista kynttilöiden loisteessa, joulumusiikin soidessa taustalla.
Itse lahjapaperiin käärimisestä en pidä, mutta paketin koristeleminen erilaisin yksityiskohdin on mun mieleen! Parasta se on tietysti silloin, kun ei ole kiire. Sen takia hankin lahjat mieluiten ajoissa, jotta paketoimiselle jää hyvin aikaa ja siitä voi tehdä kivan rituaalin rentoutuen ja fiilistellen, suoden lämpimiä ajatuksia lahjojen saajille. 



Lahjojen parissa puuhasteluun vierähti reilu tunti, kuvista näkee hyvin miten päivänvalo väheni kun ulkona alkoi jo hämärtyä. Joku varmaan jo huomasikin, että nämä kuvat on otettu järkkärillä; Canon EOS 500D -kameralla, jonka lainasin iskältä :). Antakaa amatöörille armoa!

Veli tykkää sinisestä, joten sinistä nauhaa veljen pakettiin ja toki myös helmiä, sillä onhan mun veli ihan helmi <3

Mitään kovin lapsekasta tai kirjavaa lahjapaperia meiltä ei tänä vuonna löydy, joten kummilasten lahjat saa tällaisen kääreen:

Lahjapakettien koristukset löysin askarteluboxistani, siellä on pussillinen nauhoja ja vaikka mitä!


Oma aikansa meni tietysti siihen ku sai yrittää kiskoa tätä tuolilla muka viattomasti kyyhöttävää naruista irti... Myöskin lahjapaperirullat sai kyytiä ja ylleen persoonallisia hampaanjälkiä!
Että terkkuja lahjansaajille ;) se en ollut minä!


Kivan päivän kruunasi vielä ilta-aika hierojalle, sitä olin odottanut! Kireys hartioista on taas poissa, mutta pientä tulehdusta on vielä jäljellä. Hieroja antoi hyvän vinkin poistaa tulehdus merisuolan avulla, täytyy ehdottomasti testata! 

Jokos siellä on lahjapajat täydessä vauhdissa?

25 comments:

  1. Tosi kauniita paketteja! Varmasti lahjansaajat ilahtuvat noista kovin! :)

    ReplyDelete
  2. Heh, just kirjotin ku puolet lahjoista vielä ostamatta..eli ei oo vielä joulupaja käynnissä :) Toivottavasti ois ens viikonloppuna.

    Kauniita tuli sun paketeista ♥

    PS. Arvaa vaan ku täällä kissat ja lapset haluaa kaikki osallistua sit paketointiin! Mitähän siitä tulee :) Huh.

    ReplyDelete
  3. Täällä on paja käynnissä! Lahjojen paketointi on ihan superhauskaa, ja mitä kummallisemman muotoinen esine, sitä jännempi homma :D

    ReplyDelete
  4. Olet kyllä tehnyt tosi nätit paketit :) Täälläkin osa lahjoista on jo kääriytynyt erilaisiin paketteihin, mutta suurinosa lahjoista vielä hankkimatta. Pikkuhiljaa alkaa stressiäkin pukkaamaan.

    Mutta voi kun teillä on ihanan tunnelmallisen näköistä <3

    ReplyDelete
  5. Upeita paketteja! Omista näpeistäni ei synny noin kaunista jälkeä, mutta silti rakastan paketoimista. =)
    Pari juttua olisi vielä ostoslistalla ja sitten on joululahjat hankittu.

    ReplyDelete
  6. Kauniita paketteja olet tehnyt! Ihanat apulaiset mukana touhuissa. Meillakin aina kovasti autetaan.... :-)

    Suomeen lahetettavat lahjat jo matkalla, muut viela paketoimatta ja osa ostamattakin... Taas ihan viime tipassa!! Joulujutut tulee kauppoihin jo syyskuussa, jolloin ne ei viela kiinnosta yhtaan ja sitten yht'akkia onkin kiire. :-D

    ReplyDelete
  7. kai se pitäis pian ne kääriä pakettiin kun lapset yhden menivät jo löytämään ja se oli mun mielestä vaikein piilo! :) tykkään myös paketoida ajatuksen kanssa mutta aina siihen ei ole sopivaa saumaa.

    ReplyDelete
  8. Hanna: kiitos Hanna <3 toivon niin :)

    J: kiitos J :). älä huoli, tää oli mullakin vasta eka erä, vielä on muutamat lahjat hankkimatta ja osa vasta matkalla meille! mut eipä oo kerralla sit niin paljo paketoimista ja kuusen alle sai jo täytettä ;)
    heh, voin kuvitella teidän härdellin :D

    Nina: mä tykkään paketoida vaan suorakulmaisia kovia paketteja :D

    Janet: voi kiitos kovasti kauniista sanoista, tosi mukava kuulla :). on meilläkin lahjoja vielä hankkimatta, mut tämän viikon aikana pyrin kaikki hankkimaan!

    RagDoll: oi kiitos sulle, ihanasti sanottu <3. mäki pyrin tän viikon aikana hankkimaan loput lahjat.

    Rags: kiitos <3 kyllä tässä vielä hyvin ehtii, nou hätä :)
    niin ja kysyit aiemmin siitä olkkarin valaisimesta, unohdin vastata että en oo vielä ostanu uutta ku en oo saanu päätettyä minkälainen se ois... ja oon samaa mieltä siitä Ikean valaisimesta ku sinä :D

    ReplyDelete
  9. myyrä: hih, se lisää vain jännitystä ja joulun odotusta ku onnistuu löytään yhden paketin ;D

    ReplyDelete
  10. Ihanasti oot kyllä paketit koristellut! :)

    ReplyDelete
  11. Tosi kauniit paketit oot jo kääriny :) ja ajatuksella, ko veljellekki sinistä ko tykkää ja helmiä ko on oikia helmi veljeksi <3 Ihania paketteja :)

    Täälä muutama paketoitu, suurin osa vielä paketoimatta :D ja kisut meilläki, haluaa aina olla auttamassa äiskää ja iskää, varsinki sen narun laittamisessa, vaikka vanhuksia ovakki :D Ei taija kisun iällä olla merkitystä ko kyse lahjanarusta :D Meillä narujen laitto-ajankohta on ylleensä silloin ko kisut nukkuu, mutta piru ko niillä on niin hyvä kuulo :D

    Silitysterkkuja teän pikku karva-apulaisille <3

    ReplyDelete
  12. Ihanat paketit olet tehnyt! Mulla on melkein kaikki lahjat ostettu, mutta ei vielä yhtään paketoitu. Tällä viikolla joku ilta laitan joululaulut soimaan ja paketoin lahjat kynttilöiden palaessa! Mun mielestä paketointi on tosi kivaa! Onneksi vielä ens viikolla oon yhdessä kauppakeskuksessa paketoimassa joululahjoja, siinä tulee aina ihana joulufiilis!

    ReplyDelete
  13. Juuri pakkailtiin K:n kanssa lisää paketteja. Paketointi on ihan parasta -ja silloin pitää olla tosiaan aikaa, glögiä ja joululauluja.

    ReplyDelete
  14. Hei, ihana blogi sinulla ja makusi on lähellä sydäntäni! :) En ole aiemmin kommentoinut, vaikka monta kaunista sanaa olisin voinut antaa, juttujasi on mukava lukea ja kotisi on kaunis. Nyt kommentoin, koska kerroit merisuolasta hartiakipuihin avuksi, voisitko kertoa tarkemmin? :D Itsellä hartiat jumissa yöllisistä valmosista ja vauvan kantamisesta, ja kotikonstit olisivat tarpeen. T. Sanna

    ReplyDelete
  15. Hei, nyt heräsi kysymys vähän aiheen vierestä... Mistä olette hankkineet ruokapöytänne? Se on juuri sellainen jota olen etsinyt. Kiitos jo etukäteen vastauksesta :) t. Elli

    ReplyDelete
  16. Inanaa: kiitos kiva :)

    Meän Satu: kiitos kauniista sanoistasi <3. heh, meillä ei kisut nuku jos me häärätään, pakko häärätä mukana koko ajan :D
    miaut teidänkin kaksikolle!

    Lotta: kiitti Lotta! paketoiminen on kivaa ilman kiireitä ja sillon ku siitä tekee mukavan rituaalin :)
    voi varmasti on ihana olla paketoimassa, mä tykkään kans jo pelkästään siitä joulufiiliksestä mikä kaupoissa on :))

    Anttis: joo niin pitää! ilman noita ei tuu mitään :)

    Sanna: voi kiitos Sanna, ihana kuulla ja kiva et nyt jätit viestiä!
    joo eli mulla on hartiaseudulla tulehdusta, jota hieroja käski parantaa merisuolan avulla. varmasti tehoaa jo ennaltaehkäisevästikin eli ilman ku menee niin pahaks et tulehtuu! kahteen litraan vettä 3rkl merisuolaa, kastele pyyhe seoksessa ja aseta kipukohtiin/harteille. märän pyyhkeen päälle kuiva pyyhe ja noin pitäis pitää ainakin tunti, mielellään jopa kaksi jos mahdollista! alle tunnissa suola ei ehdi imeytyä/tehota. toivottavasti löydät avun tästä!

    Elli: heippa Elli! ruokapöytämme on mittatilaustyö eli puusepän tekemä :)

    ReplyDelete
  17. Voi miten kauniita paketteja! :) Tuollaisia kun saisi... ;) Mistä olet löytänyt valkoista joulupaperia? Vai onko tuo ihan perus A4 papaeria...? :) Ihanaa joulun aikaa valkoiseen taloonne! Anna

    ReplyDelete
  18. Kauniita paketteja olet väsännyt, itselläni ei riitä kärsivällisyys moiseen :) kysyn nyt hiukan aiheen vierestä, mutta oletko tehnyt joskus postausta liittyen talonrakennukseen tyyliin mitä olisit tehnyt toisin, mihin olit erityisen tyytyväinen jne.? Muistan lukeneeni siitä aikaa sitten tai voi olla että sekoitan johonkin toiseen blogiin!
    terkuin eräs anonyymi pitkäaikainen lukijasi :)

    ReplyDelete
  19. Aivan upeita paketteja! Nehän on niin kauniita ettei lahjan saaja henno pakettia avata:)

    Paketoin tänään ekan paketin ja se on kummipojalle. Tuli niin hyvä mieli kun tietää lahjan olevan saajalleen niin mieluinen. Kissat olivat erittäin innoissaan lahjanaruista, piti olla sen kanssa tosi varovainen kun se on kissojen suolistolle niin vaarallista.

    Aivan uskomatonta että jouluun on enää niin vähän aikaa! Itselläni joulutohinat vielä ihan vaiheessa mutta eiköhän sitä vielä ehdi.

    ReplyDelete
  20. onkohan tälläinen oman blogin mainostaminen sopivaa.. noh, mainostan nyt kuitenkin ;)
    saa vierailla osoitteessa: http://deco-m.blogspot.com/
    ihan ensimmäinen blogini ja kaikki vielä hakusessa,eli vinkkejä saa heitellä !

    ReplyDelete
  21. Anna: kiitti Anna! tuo paperi on helmiäisenvalkoista, ostin Stockmannilta :)
    ihanaa joulunaikaa sinullekin!

    Anonyymi: kiitosta! ihme että mulla riitti kärsivällisyys, sitä ku ei oo liiaksi tähän osoitteeseen suotu ;D
    hmm en muista et oisin suoranaisesti pelkästään tuosta aiheesta postauksen tehny, ehkä jonkun muun postauksen (tai useammankin) mukana oon kirjotellu jotain seikkkoja. ja nyt voi olla liian myöhäistä, on jo sen verran raksa-ajoista aikaa kulunu, et aika kullannu muistot ;)

    Marika: voi ihanainen, kiitos <3. joo ajatella et joulu on jo ens viikolla, kääks! joulukortit kirjoittamatta, huomenna korttipajaa siis :D

    ReplyDelete
  22. M: nooh jos nyt tän kerran ;D

    ReplyDelete
  23. Kyllä täälläkin ystävien lahjat saa kisujen hampaat jäljet kun paketoimisesta ei tahdo 4 apulaisen kanssa tulla mitään ;D ja nyt lahjat visusti piilossa kaapissa. Monesti olen pyytänyt pakkaamaan jo liikkeessä lahjan (jos osaavat tehdä kauniita paketteja kuten esim pentikissä) Kisujen lahjat vielä työn alla. Kohta alkaa muutto pakkaaminen niin eiköhän kisuista saa taas hyvät assarit♥;D T:Niina ja 4kisua

    ReplyDelete
  24. Hei mistä löysit tuota hopeista paperia missä tonttu-ukkoja siellä täällä? Mulla oli moista viime vuonna ja tykkäsin niin kovasti että haluan sitä taas.. mutta en muista mistä löysin viimeksi.

    ReplyDelete
  25. Niina ja 4kisua: heh, voin kuvitella :D. meillä kisut saa lahjaks vaan herkkuruokaa, sitä arvostavat eniten :). voimia muuttoon! <3

    Marja: heippa Marja! mäki ostin tuota paperia viime vuonna, sitä vaan oli vielä jääny kaappiin :). en muista mistä ostin, muistelen et Anttilasta tai Prismasta.

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S