Tuesday, November 15, 2011

Lempimusiikkiani Jouluna

Lukija toivoi multa tätä postausta, ihana toive, jonka ilomielin näin joulusta ja musiikista pitävänä toteutan!


Mulla on kolme joululevyä, joita eniten kuuntelen. Kotimaisista levyistä joulusta toiseen miellyttää Vesa-Matti Loirin joululevy "Sydämeeni joulun teen". Tällä taiteilijalla on niin upea ääni ja vahva tulkinta, että usein herkistyy jos oikein pysähtyy hänen joululaulujaan kuuntelemaan. Pari vuotta sitten kävimme hänen joulukonsertissaan ja se kannatti!
Muutenkin mielestäni kotimaiset joululaulut on niitä liikuttavimpia. Niistä muistuu aina mieleen isovanhemmat, omat vanhemmat, lapsuuden joulut jne.
Mielestäni Loirin tulkitsemiin parhaimpiin joululauluihin lukeutuvat Sydämeeni joulun teen, Varpunen jouluaamuna, TonttuTähti tähdistä kirkkain ja voi ois niitä vaikka mitä!

Lisäksi multa löytyy pari muuta joululevyä, jotka toimii myös joulusta toiseen!
Esim. tämä Wanhat Suosikit on erään vuoden hetken mielijohteen pikaostos ja vasta kotona sen soimaan laittaessani hokasin, miksi tuo Wanha on kirjoitettu nimenomaan W-kirjaimella ;). (Ois varmaan voinu lukea tuon levyn alareunan rivinkin, kröhöm...) Eli siis wanhan ajan fiilistä levy pullollaan, tosi kiva nyt kun siihen on korva tottunut!


Hilpeämpään joulufiilikseen mulla on tämä Merry Christmas -levy; tuttuja englanninkielisiä joululauluja, joukossa mm. yksi ehdoton suosikkini: Last Christmas
 

Tämän levyn kaikki kappaleet on sellaisia, et on ihan pakko laulaa mukana!
Tästä levystä tulee tosi hyvä ja iloinen mieli ja tekee mieli pomppia tonttulakki päässä (mitä en ole ainakaan vielä toistaiseksi tehnyt) :))


En oo kuunnellu vielä joululauluja tälle vuodelle, tai no parit kipaleet Youtubesta ;), joten nyt taidan laittaa ensimmäistä kertaa jonkin omista levyistäni soimaan! Onhan se jo marraskuun puoliväli!
Tuikut palamaan ja sohvalle torkkupeiton alle odottamaan joulua ♥
Tai ainakin lumisadetta näin alkuun ;)


Voisinpa lyödä vetoa, että kun asetun tuohon sohvalle, saan seuraa parista karvaisesta lämpöpatterista!
Nuorempi tulee kyljen päälle äänekkäästi kehräten silmät sirrillään, lähtee hetken päästä pienen välimatkan päähän koisaamaan tai sitten parkkeeraa pienenpienelle kerälle tyynyn viereen, aivan siihen pienimpään ja ahtaimpaan ja epämukavimpaan nurkkaan ja aina kun satun katsomaan häntä, puskee nenuaan ja poskiaan mun kasvoihin.
Vanhempi tulee myöskin kyljen päälle (mut ei missään nimessä samaan aikaan nuoremman kans!), etsii hiukan kauemmin hyvää asentoa, nuolaisee leuasta, kehrää hennolla äänellään, ehkä hiukan tassuttaa ja yrittää viestittää mitä kohta seuraa: kellahdus kellahdus!, jolloin liikutan kättäni ja kisulainen tipahtaa selälleen kainalopaikkaan tömähtäen lempeästi pehmeään sohvaan. (Vieraat ei aina hoksaa mistä on kyse ja heidän kanssaan lopputulos onkin hiukan epämukavampi :/...) Kiedon kisunkin torkkupeittoon ja niin hän nukahtaa onnellisena joulumusiikin soidessa hiljaa taustalla. (Ehkä muistellen hurjia kesäisiä seikkailujaan ;D)

Mun murmelit ♥ ♥

33 comments:

  1. Mä en uskalla vielä kaivaa joululevyjä, ettei mies saa slaagia. Tosin, lähdemme parin viikon päästä kolmen viikon reissuun. Aattona vasta palataan ja sillon on liian myöhäistä aloittaa joululaulujen kuunteleminen, joten nyt olisi hyvä syy.. :)

    Kissat ovat kyllä ihania <3 Mulla oli lapsuudessani kolme kisua. Nyt "isona" tahtoisin edes yhden, mutta mies on allerginen. :/

    Maiju

    ReplyDelete
  2. Maiju: ahahahaahaa :DD mun onki hyvä kuunnella nyt ku oon yksin kotona! miehen kuullen vasta kuun lopussa :D.
    matkan takia sulla on kyllä hyvä syy aloittaa kuunteleminen nyt!
    nykyäänhän annetaan siedätyshoitoa allergikoille, voisko sellaista kuvitella miehellesi ni saisitte ehkä oman kisun :)

    ReplyDelete
  3. Mullakin on ollut iät ja ajat LP-levynä tuo Veskun joululevy; se on kyllä ihana!
    Miten minusta tuntuu, että tänä vuonna joulumieli on tullut paljon aikaisemmin kuin ennnen ja lumettomuus ei ole sitä ainakaan vielä häirinnyt :)

    ReplyDelete
  4. Meillä on ollut pari kertaa ystävän kissa hoidossa ja kyllä se miesparka kärsii niin vallan, etten moista uskalla ehdottaa. Tai sitten siinä on vaan takana sama juttu kuin kalassa. Oli lapsena kalalle allerginen ja on olevinaan sitä myös nyt, kun ei vaan tykkää siitä.. :)

    Joululaulujen täytteistä tiistaipäivää sinne.. =)
    Maiju

    ReplyDelete
  5. Ihanat murmelit <3 Meidän murmelit juoksevat täällä kirjaimellisesti pitkin seiniä, kun auringonvalo heijastaa lintujen ym. varjoja ;) Toinen on kiinnostuneempi varjoista kuin ikkunan takana lentävistä aidoista linnuista. Toinen taas istuu ikkunalaudalla ja päivystää kun "paistit" lentelevät ikkunan takana olevan lintulaudan ympärillä :D


    Mä tykkään toki myös kovasti perinteisistä joululauluista, mutta myös Raskaampaa joulua-levy on ollut suosikki monta vuotta. Siinä on perinteisiä joululauluja esitettynä vähän rockimmalla tyylillä, mutta silti kauniisti, esittäjinä suomalaisia, lähinnä mieslaulajia. Suosittelen, jos saat levyn käsiisi! Sitä tuntuu tosin olevan hankala löytää, itsekin poltin sen työkaverilta muutama vuosi sitten, kun hain kaikki mahdolliset kaupat tuloksetta. On muuten joululaululevy miehenkin mieleen :)

    -I-

    ReplyDelete
  6. Voi murmeleita, olispa mullakin edes yksi kisu! Ehkä sitten, kun pääsee kerrostaloasunnosta pois :)

    Joululauluista mun ihan suosikit on Joulumaa ja Petteri Punakuono - kyllä, vielä aikuisenakin :) Niissä on jotenkin ihana tunnelma.

    ReplyDelete
  7. Nuo on minunki lempparibiisejä. Varpunen jouluaamuna ja sydämeeni joulun teen on ihan parhaita ♥ Yks päivä piti jo kuunnella tuo jälkimmäinen :)
    Mä virittelin eilen jouluvalot ulos, tuntuu jotenki aikaselta ku ei oo lunta mut jospa sitä luntakin saadaan vielä tän kuun puolella :)

    ReplyDelete
  8. Joulumusa <3 ja murmelit <3
    Varpunen jouluaamuna toimii meillä muten myös vauvan nukutukseen :D
    -Tintti

    ReplyDelete
  9. Oi, kohta saa ruveta kuunteleen joulumusaa! Tekis niin mieli lähteä Veskun joulukonserttiin, kun täällä sellainen on, mut samalla viikolla on meno Raskasta Joulua -konserttiin, et tuliskohan jo liikaa:)
    Ihanasti kuvailit murmeleista<3 Suloisia kainaloisia:)

    ReplyDelete
  10. Mullakin soi joulusta toiseen tuo sama Merry Christmas -levy ja suosikki on tietenkin Last Christmas. Toinen lemppari on Platinum Christmas vuodelta 2000 ja siinä lemppari on Britney Spearsin My Only Wish (This Year) =)

    ReplyDelete
  11. Kiitos tästä jutusta kun teit sen toivomuksestani! :)
    Ihanaa joulumieltä sinne!
    -Tuija-

    ReplyDelete
  12. Voi kiitos, nyt pääsenkin levykauppaan :) Musiikista puheen ollen, menettekö katsomaan Yön 30-v. juhlakiertuetta, kun se noin lähelle sattuu - minä olen menossa Hartwallille,
    t. Äippä

    ReplyDelete
  13. Soile: on kyllä aikaisessa ollu täälläkin, mut niin oli viime vuonnakin ;D. mä toivon kovasti lunta, kamalaa jos jouluaattona on vielä tämmöstä...

    Maiju: kyllä hän sit on allerginen, sillä ei kukaan voi olla tykkäämättä kissoista ;D. harmi!

    I: hauskat puuhat typyillä! täällä otettiin kisujen kaa kimppapäikkärit ja just noin miten tossa postauksessa kuvailin :). joo mä tiedänki sen Raskaampaa joulua -levyn, kiva!

    Heidi: toivottavasti jonain päivänä :). Joulumaa on kyllä aivan ihana, mäki tykkään siitä hirmuisesti! tykkään valtavasti kymmenistä joululauluista :D

    J: toivotaan et lunta tulis vielä tän kuun puolella! haaveilen valkoisesta maasta ja ennen kaikkea valkoisista puista <3

    ReplyDelete
  14. Tintti: :) vauva selvästi jo nyt ymmärtää hyvän päälle!

    Aikku: ei tuu liikaa, nehän ois kivaa vastapainoa toisilleen ;). mee ihmeessä!

    mapela: jaa mulle onkin ihan uus tuttavuus tuo Platinum Christmas!

    Tuija: ei kestä, mukava et satuit postauksen äärelle :)). onnellista joulumieltä sinullekin!

    Äippä: oi en oo yhtään tuosta Yön kiertueesta tiennytkään! täytyy heti kattoo netistä missä ne esiintyy et sopiiko aikatauluihin, tykkään kyllä kovasti Yöstä ja monilla keikoilla oon jo ollutkin :)

    ReplyDelete
  15. Mun suosikit on Whamin Last christmas, Coldplayn Christmas Lights sekä Mariah Careyn All I want for Christmas.On tullut jo muutaman kerran kuunneltua Spotifystä :) Tulispa jo joulu ja ennenkaikkea se lumi!!

    ReplyDelete
  16. Moii!

    Heh, mä oon sellanen joulumusan vihaaja :D Varsinkin viime vuonna olin sellasessa paikassa töissä, missä soitettiin lokakuusta lähtien niitä pikkuorava-äänellä laulettuja joululauluja, argh!! Mut ehkä ainut poikkeus on Loirin tulkitsemat kappaleet, en työnnä korvatulppia korviin, jos niitä kuulen ;)

    Voii miten ihania kisuja. Miun toinen kisu jäi ilveksen suuhun muutama kuukausi sitten ja nyt olen perjantaina ottassa eläinsuojelusta pentua! :) Miun kisu on kaivannu leikkikaveria ja ehkä itsekki vähän ;D Harmittaa vaan ku kaikki ei ihan ymmärrä miten pärjään 2 kissan ja yhden koiran kanssa...

    - Marjo

    ReplyDelete
  17. Olen aina yrittanyt valttaa joulumusiikin kuuntelua liian aikaisin, mutta viikonloppuna loytyi radiosta kanava, josta tulee pelkastaan joululauluja ja sitahan mina sujuvasti kuuntelin....! Tosin joululaulujen aika on niin pieni vuodessa, etta miksi ei aloittaisi jo hyvissa ajoin. Onhan nyt jo marraskuun puolivali. :-D

    ReplyDelete
  18. Niin ja suloiset sun murmelit! <3

    ReplyDelete
  19. Hei ! Voitko kertoa, että mitä lauluja löytyy muita tuosta merry christmas levyltä, että voi youtubesta kuunnella. Yritin googlata sitä mutta niitä on niin kamalasti että ei tainnu löytyä oikeaa :/

    ReplyDelete
  20. Voi ihana postaus. Joulua odotellessa..

    ReplyDelete
  21. Siellä ihanat pikkumurmelit <3

    Mie kuuntelen joululauluja sen mitä tv tai radiosta tullee :) Tykkään kyllä joululauluista ja paljon :)

    ReplyDelete
  22. Jenni: voi mä tykkään noista(kin) kaikista :D. lunta tosiaan toivotaan!!

    Marjo: voih, tollanen oravajoulumusa kyllä tappais varmaan kaikkien joulumusaviehätyksen! toiv. saat sen unohdettua joku päivä :)
    oon kovin pahoillani kisusi menetyksestä :((. kiva kuitenkin et oot päättäny antaa kodin uudelle kisulle, ne tarvii rakastavia koteja <3 kisukaverikin on varmasti ikionnellinen uudesta kamusta!
    voi eläinrakkaita ihmisiä onneks riittää, vain eläinrakkaudettomat (onko sellaiset ees ihmisiä??) ei ymmärrä miten elää lemmikkien kans, oli niitä sit yks tai viis :) (mieluummin tietysti se viis :D)

    Rags: no siis sepä juuri!! 12 kuukaudessa se joulumusiikin aika on niin lyhyt et saa se ny ainaki 1,5 kuukautta olla! joulun jälkeen en niitä kuitenkaan kuuntele :)
    eikö ookki suloisia <3

    ReplyDelete
  23. jjoossu: tässäpäs tulee kaikki biisit:
    rudolph the red nosed reindeer
    winter wonderland
    let it snow!
    when a child is born
    rockin' around the christmas tree
    when you wish upon a star
    merry christmas all
    o holy night
    sleigh ride
    ave maria
    last christmas
    have yourself a merry little christmas
    zat you santa claus
    I wish every day could be like christmas
    silent night
    jingle bells
    auld lang syne
    white christmas
    kuten näät ni aika laidasta laitaan erilaisia ja ooh, niin ihania! <3

    riikka: kiitos ja samoin! :)

    Meän Satu: kiva et muutkin tykkää :))

    ReplyDelete
  24. Joululauluista ehdottomia lemppareitani ovat Snowman, White Christmas & Holy Night. Suomalaisista suosikkejani ovat Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna.

    Joululevyt kaivan esiin varmaankin viikon sisällä, sillä olen päättänyt, että ekana adventtina meidän pirtissä kaikuvat jo ihanat joulun ensisävelet! :)

    Mukavaa viikonjatkoa!

    P.S. Tervetuloa kurkkaamaan blogiini!

    ReplyDelete
  25. New England Rose: ihania lauluja kaikki mainitsemasi! kiitos samoin sulle ja jep, tuunpas piipahtamaan!

    ReplyDelete
  26. Vaikka en mikään joulu ihminen olekkaan , niin Pentti Hietasen joululevy löytyy ja tykkään!!!!!!! Mulla sängyssä ruuhkaa kun joka kisulla on oma paikkansa nukkua siellä (ei kylläkään koko yötä voi olla mamin seurana ;) ) T: Niina ja 4kisua

    ReplyDelete
  27. Niina ja 4kisua: jaa se joululevy on mulle tuntematon, täytyypä kuunnella youtubesta jotain pätkiä :)
    voi mä ootan ku meen kohta nukkuun ja saan kisut viekkuun :D (tilaa ois ainakin parille miuskulle vielä!)

    ReplyDelete
  28. Yhhyh, Loiri saa mulla aikaan välittömiä inhonväristyksiä, ruudussa tai radiossa. Kuuntelen itse Tarja Turusen joululevyä ja sitten noita himppasen tekopirteitä jenkkiversioita, ne on niin sellaisia lepposia ja iloisia:)

    ReplyDelete
  29. Katrinsessa: hmph! mä vaan kunniotan hänen luomaa uraa varmaan sit niin paljon. mä taas en pidä Tarja Turusen äänestä :D

    ReplyDelete
  30. En tieda onko tama varsinaisesti joululaulu, mutta yksi suosikkini on Hallelujah, esittajina erityisesti Alexandra Burke tai Il Divo. :-)

    ReplyDelete
  31. Rags: voihan siitä ainakin tehdä itselleen joululaulun :)) se on kaunis, mäki tykkään!

    ReplyDelete
  32. En tunne sun musiikkimakua muuten, mutta ootko ikinä kuunnellut The Rat Packin joululauluja (eli siis Frank Sinatra, Dean Martin, Sammy Davis jr....)? Ite löysin joskus Anttilan alelaarista heidän joululevyn enkä sen jälkeen oo jouluisin oikein muita levyjä kuunnellukaan :) Aivan ihanaa 50-luvun henkeä (enkä yleensä tykkää yhtään mistään 50-lukulaisesta!!!) joka vie todella mukanaan joulutunnelmaan :) Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan, esim. oma ainainen suosikki "Have yourself a merry little christmas". Tykkään noista erityisesti koska ne luo vaan joulutunnelmaa, toisin ku monet suomalaiset joululaulut jotka on melko synkkätunnelmaisia tai hartaita :) Mutta jokaisella makuni, taidan ton sun postauksen äsken luettuani laittaa itse Rat Packin soimaan ja antaa jouluodotuksen tulla :)

    Terveisin eräs toinenkin joka odottaa jo ihan hulluna joulua :)

    ReplyDelete
  33. Anonyymi: kiitos kivasta kommentista :)
    Frank Sinatran joululaulut on ainakin tuttuja ja tykkään kovasti! niitä löytyy pari myös tuolta Merry Christmas -levyltäni ja niitä kuunneltuani oon kuunnellu niitä lisääkin! aivan ihania, niistä tulee jotenki sellanen lämmin, kodikas ja onnellinen olo, vaikea selittää, mut ihan hirmusti tykkään kyllä! ja varsinki just tuo sun mainitsema Have yourself a merry little christmas on AIVAN IHANA!!! jos se ei tuo joulun tuntua ni sit ei mikään! ostin just viikolla uuden joululevyn, tai sellasen missä on jopa viisi joululevyä, kaikkia lauluja sekaisin (kotimaisia ja ulkomaisia) ja joukosta löytyy myöskin Sinatraa! taidan tänään tutustua niihin levyihin ajan kanssa :)
    kivaa joulunodotusta sinulle!

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S