Monday, September 12, 2011

Venetsialaisten viettoa

Yhteen aiempaan postaukseeni sain kommentin, jossa kyseltiin venetsialaisista. Kiva että kysyit Outi, enhän minä hoksannut että ei se välttämättä niin itsestäänselvä juhla kaikille olekaan!
Siltä varalta, että joku muukin ihmettelee mistä venetsialaisissa on kyse, lainasin tähän hieman tarkempaa tietoa Wikipediasta:


Pohjanlahden rannikon 1800-luvun loppupuolen vauraissa huvilayhdyskunnissa, etenkin Kokkolassa ja Pietarsaaressa syntyi ”venetsialaisen illan” juhlaperinne. Aluksi juhlan viettoon kelpasi mikä tahansa elokuinen pimenevä kesäilta. Näin juhlien luonne, eli valon ja tulen leikki veden pinnalla, saatiin parhaiten esille. Venetsialaisten ajankohdaksi on sittemmin vakiintunut elokuun viimeinen viikonloppu. Meren rannalle keskittyvä juhlinta käsittää muun muassa nuotioita ja ilotulituksia, monet kaupungit ovat sallineet yksityisetkin ilotulitukset juhlailtana. 


Eli kyse on siis lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna veneily- ja huvilakauden päätösjuhlasta; veden, tulen ja valon juhlasta!


Tässä tunnelmia meidän venetsialaisten vietosta parin viikon takaa:


Kotipihalle laitoimme muutamia ulkotulia, taitavat näyttää ens vuonna vielä kivemmilta ku portaat on valmiit :P

 Sen jälkeen lähdimme mökille, ehdimme paikalle juuri ennen kuin alkoi hämärtyä!

Miehet aloitti heti pommittelun, lapset ja me naiset seurasimme sivusta...


Samalla ihastelimme muiden mökkiläisten ulkotulia ja näkyipä jonkun mökin rannassa kokkokin!

Aivan uskomattoman upea keli sattui tälle venetsialaislauantaille! Niin lämmin ja aurinkoinen ilma, meri oli niin upea et veti sanattomaksi.

 Illan pimetessä jatkoimme matkaa torille venetsialaishumuun :)
Perille päästyämme lavalla esiintyi Juha Tapio


Hänen esiinnyttyään oli perinteisen venetsialaisilotulituksen vuoro. Sitä odotellessa piti ikuistaa harvinainen elokuun lopun sää!


Ilotulitus oli upea! Ehkä upein näkemäni koskaan, kunnon show ilotulitteisiin sopivine musiikkeineen kaikkineen!

17 comments:

  1. Kiitos tästä kuva ja tietopläjäyksestä. Mulle koko venetsialaiset on aivan mysteeri, olen jossain blogeissa törmännyt ko. termiin. En tiennytkään että siihen kuuluu ilotulitteita tahi kokkoja. Jännää!!!
    Meillä etelässä ei ole mitään vastaavaa, ihan tylsää, pohjanmaalaisilla on kaikkea kivaa juhlaa!!

    ReplyDelete
  2. Todella kauniita kuvia suomalaisesta kesäillasta/yöstä!

    -I-

    ReplyDelete
  3. Tuo samainen homma on täällä Lounais-Suomessa muinaistulien yö -nimellä ollut aina. Enemmän se taitaa tuolla saaristossa olla tutumpi.

    ReplyDelete
  4. aivan ihana tunnelma noissa kynttiläkuvissa <3 Itse olen pohjois-suomesta kotoisin ja siellä ei ole koskaan venetsialaisia juhlittu..

    ReplyDelete
  5. Upeita kuvia! Lämpimiä kesäiltoja on jo nyt ikävä, kun ikkunan takana on pelkää harmautta ja sadetta :(

    ReplyDelete
  6. Juuri näin!! Itsellänikin on kokemusta Venetsialaisten tunnelman luomisesta meren rannalla. Ihanaa!!

    ReplyDelete
  7. Outi: näin sitä oppii kaikkea uutta, kiva että satuit tän postauksen äärelle :)

    I: kiitos ihanuus <3

    Petteri: ai jaa, siitä mä en oo tainnu kuullakaan.

    Anskuli: niin mustakin :) kiitos kommentistasi!

    Noora: kiitos Noora! älä muuta sano, tänäänki on satanu kaatamalla aamusta asti :/ (nooh, onneks mies lupas aina sateella tehdä paljua :P)

    ReplyDelete
  8. gone to the beach: se on kyllä ihanaa; mahtava tunnelma ja pieni haikeus et kesä taittuu syksyyn...

    ReplyDelete
  9. oo kuvista huokuu ihana & lämmin tunnelma! :>

    ReplyDelete
  10. Marianne: kiva kuulla, sitä se olikin :)

    ReplyDelete
  11. Ihania tunnelmakuvia ja kivan kuulonen juhla :) Luo varmaanki semmosta yhteenkuuluvuutta mökkiläisten kesken :)

    Mutta...nyt mie oon ilonpillaaja, anteeksi :/
    Tuohan on/saattaa olla(?) murtovarkaille merkki, että "Tervetuloa mökille, olemme jättäneet mökit". Toivottavasti ei kuitenkaan oo lissääntyny murtovarkauvet..ei siis tuon juhlan takia vaan mökkirantojen tulien polttelun takia..näkevät että mökkiläiset ovat palanneet kaupunkiin, tyhjät mökit oottelee..Onneksi varmaan suurinosa mökkiläisistä vie arvokkaimmat tavarat mukanaan, silti saattaapi rosmot käyvä ja hajottaa paikkoja :/

    En toivo kuitenkaan nuin kelleen tietenkään käyvän :)

    Kisuille rapsutukset :)
    Satu

    ReplyDelete
  12. Satu: heh, ei se nyt ihan niin kirjaimellisesti venetsialaisiin se mökkeilykausi pääty :D. kyllä siellä ihmiset vieläkin aikaa viettää, mökeillä siis. tuo vaan on toi juhla, koska se on perinne ollu jo iät ja ajat. ennemminkin siinä hyvästellään kesäkausi. ja onhan joillain talviasuttavat mökit, jolloin siellä ollaan vuoden ympäri! ja kun sieltä pois lähdetään, viedään arvotavarat mennessään ettei maailma kaadu vaikka rosvot (=köyhät) varkaisilla kävisivätkin ;D
    kivaa päivää sinne! :)

    ReplyDelete
  13. Okkei, ahaa, siis KESÄkausi vaan päättyy, ei siis mökkeilykausi :D No hyvä sitte, huh :)

    Meillä ko on käyny vuosien varrella varkaita, ollaan kärsitty vesivahinkostressi ja -evakko kahteen otteeseen, auto varastettu, ym ym niin hieman skeptinen kaikkeen mie :) Ei onneksi samassa kodissa asuessa nuo tapahtunu mutta kuitekki..Onneksi meillä parhaimmat kotivakkuutukset mitä saa (jostaki kumman syystä), että kaikki on vakkuutus meille korvannu vaikka eihän se korvaus vaan se järkytys ko huomaa mm. nuo edellä mainitut asiat omalle kohalle sattuneen. Hieman epäonnea meillä ollu :P

    Mutta me ollaan itte kunnossa ja kisut on kunnossa mikä pääasia tietekki :) että nuohan on vaan tavaraa, vaikka on se silti aikamoinen järkytys ko sattuu omalle kohalle.

    Terkuin :)
    Satu

    ReplyDelete
  14. Satu: siis virallisesti se on veneily- ja huvilakauden päätösjuhla, mut ei täälläpäin asuvat todellakaan ajattele et sen jälkeen mökit on autioita :D
    joo tuo henkinen puoli noissa varmasti pahinta on, ei se rahallinen puoli :/. tosi kurjaa!

    ReplyDelete
  15. Ollaan toivuttu nuista ja tosiaan pääasia että KISUT <3 ja me ollaan kunnossa :D

    Tosi hyvä ettei kukkaan aattele että mökit autiona juhlan jäläkeen :D Mulla tuli heti mieleen autiot mökit :D Pöhölö mie :D
    Ko meillä ei oo mökkiä vaan tämä talo vuosien isojen kaupunkien kerrostalo- ja rivitaloasumisen jäläkeen on meille sekä koti että mökki :) Asutaan nyt nimittäin maalla :) niin ei tiiä mitä mökkipäätösjuhlat tarkottaa...mutta nyt TIIÄN :D

    -Satu-

    ReplyDelete
  16. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää :) En ole moisista ennen kuullutkaan, hauskaa että Suomessa on mulle vielä vieraita tapoja!

    Komppaan Hyypiötä, täällä etelässä ei tosiaan ole mitään tällaista...

    ReplyDelete
  17. Satu: totta, ihmiset ja eläimet on aina tärkeimpiä <3

    New England Rose: onpa kiva juttu, että tällä postauksella oli tämmönenkin merkitys ja ihmiset oppi uutta :)

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S