Sunday, March 20, 2011

Terassimietteitä

Tulevan kesän ohjelmassa ois mm. terassien tekoa!
Kaksi terassia on tulossa: pääterassi ja saunaterassi
Niiden sijainti näkyy jotenkuten kotimme pohjapiirroksessa, jonka esittelin kuukausia sitten postauksessani Pyynnöstä, pohjapiirros!
Pääterassille kuljetaan siis ruokailutilan lasipariovien kautta ja saunaterassille pääsee nimensä mukaisesti vilvoittelemaan saunasta.
Terassien suunnittelussa (kuten koko rakennusprojektissa) ne ilmansuunnat on ehkä kaiken pohja, itse en ainakaan viihtyisi varjoisalla terassilla. Meidän pääterassille paistaa aurinko aamupäivästä iltapäivään, lähes alkuiltaan saakka. Saunaterassilla voi puolestaan nauttia ilta-auringosta.


Vaihtoehtoina terassimateriaaliksi meillä on ollut painekyllästetty puu, mikä on ehkä yleisin terassimateriaali, tai sitten puukomposiitti, joka on puun ja muovin yhdistelmä. Viimeisin on erittäin kestävä vaihtoehto, tosin kestävyys näkyy myös hinnassa, iso ja kivulias autch!
Silti oon sen kannalla ollu koko ajan (mieskin kääntyy koko ajan enemmän ja enemmän hiphei!), se on niin vaivaton! Ei tarvi huoltaa ja käsitellä, vaan ku sen kerran hankkii ni se on siinä. Laskua ei varmaan kannata kovin paljon jälkikäteen muistella ;). 
Vaikka painekyllästetty puu kaunis terassimateriaali onkin, en jotenki nää sitä meidän terasseilla. Se ei jotenki mun mielikuvissa sovi meidän talon tyyliin. Joku harmaansävyinen puukomposiitti taas ois niiiiiiin lovely ja sopiva että!


Tässähän se; UPM ProFi Deck!

Kuvat

Tätä on saatavilla mm. ruskeana, punaisena ja harmaan sävyissä, joku harmaa meille ilman muuta!

Low-maintenance WPC decking from UPM ProFi


Terassien lisäks ois pihahommaa, huoh. Ei nappaa, ei! Mut ennen ku hommiin ryhdytään, haluan tehdä kunnon suunnitelman et tiedetään mitä tehdään!
"Hyvin suunniteltu on puoliks tehty."
Jos se pitäis paikkansa pihan suhteen, talon suhteen ei ainakaan pitäny :D.


Tosin nyt ollaan päätetty, et tänä kesänä tehdään terassit ja talo ulkoa valmiiksi. Pihaa se mitä ehditään/jaksetaan. Meillä on nyt menny kaks kesää TÄYSIN taloprojektin parissa, joten nyt kaipais enemmän vapaa-aikaa kesään. Meidän maailma ei kaadu, jos nyt menee vielä tää kesä 2011 multaisella pihalla ;). Pääasia et terassit ois valmiina! 
Lisäks pihahommat vie aivan *piip* paljon rahaakin eikä vitsi soikoon tämän tontin puissa kasvakaan raha! Näin sen joudun pettymyksekseni toteamaan. 

Tämä postaus oli aika tekstipainotteinen, seuraava piha-aiheinen postaus tulee olemaan kuvapainotteinen! Siinä luvassa kalustemietintöjä :).
Sit teen oman postauksen vielä pihasuunnitelmista (ei niitä kyllä paljon oo :D).
Pääsette sitte kesällä seuraamaan meidän pihaprojektia ;). En kyllä malttais oottaa et terassit on sisustusvaiheessa!!!



Onko teillä kellään kokemusta puukomposiitista
Kuulisimme mielellämme!
Nyt on siis sellanen suunnitelma et terassien katetut osuudet tehdään puukomposiitista ja patiot pihakivistä.


Ps. Alla arvonnan voittaja!

31 comments:

  1. Ei ole puukomposiitti-terassia kun ei ole itse terassiakaan :D mutta pihahommiin ilmoittaudun mielelläni ;)

    ReplyDelete
  2. UPM profi deck loistava vaihtoehto ekologisuudellaan, mut aika ''joustava'' materiaali. Viime kesänä asennettiin miehen veljen terassille profi deck ja asennusohjeissa kuin itsekin huomasi että koolausjako on aikasta tiuha. Mutta hyvin tehty on hyvä monta vuotta! ;)
    Palaute on ollu hyvää! Vaikka decki onkin lasitetulla terassilla niin mainio on. Yhtä lämmin kuin puu mutta harmaaalla värillä kerää lämpöä vielä enemmän. Nam! ^^ Ja vielä se on sanottava että kaikki sävythän on muistaakseni saman hintasia niin niitä on kiva yhdistellä :) Helppo materiaali työstää. Ja ei vaadi hoitoa niinkuin puu. Suosittelen. Vaikka puu onkin halvempi niin laskeppas suoja-aineiden hinta ja käyttämäsi aika puuterassin pesuun yms. ;)
    -Rekku (kirjoitan anonyymina, porukoitten koneella en jostain syystä pääse blogger accountille... : / )

    ReplyDelete
  3. Toi puukomposiitti näyttää kyllä oikeen kivalle :) Ja on varmasti hintansa väärti. Meillä on painekyllästettyä ja sen saa joka kevät petsata, jotta näyttää kauniilta talven jälkeen.

    Odotan innolla kalustekuviasi, koska meillä on kans vähän terassin sisustus mietinnässä. Toisessa päädyssä on mustat muovirottinkikalusteet, jotka on minusta oikeen kivat ja tyylikkäät. Mutta toiseen päähän pitäs kans keksiä jotain kivaa/järkevää. Fatboy on harkinnassa ja sit kenties jotain isoja ruukkuja ja niihin ihania kukkia. En tiiä, pitää kaivella kivoja kuvia ja inspiroitua :)

    Tulispa jo kesä!

    Nanna

    ReplyDelete
  4. Mä tekisin ehdottomasti tuosta komposiitista! Sitä painekyllästettyä saa olla koko ajan huoltamassa (vuosittain) ja maksaahan sekin jotain kun laskee kaikki ruuvit ja käsittelyaineet! Meillähän on portaat ja khh:n pikkuterassi painekyllästettyä, mutta ne on pinta-alaltaan niin pienet, että niitä vielä jaksaa huoltaa. Takaterassihan meillä on pihakiveä, sillä haluttiin kestävä ratkaisu. Kestävä ratkaisu ei kyllä tosiaankaan aina tarkoita edullisinta. :D
    Mä katselin just tänään erilaisia ruokailuryhmiä terassille... Saapa nähdä mihin päädytään... Puista en halua, koska sitä pitää sitten olla käsittelemässä usein. Millaista ehdottaisit meille? Meillähän tuo takaterassi ei ole kauhean iso, joten sinne pitäisi löytää joku just sopivan kokoinen pöytä+tuolit. Samoin haluan etupihalle ehkä pienen pöydän ja pari tuolia.
    Meillä paistaa takaterassille aurinko koko päivän ja ilta-aurinko paistaa sitten parvekkeelle ja etupihalle. :)
    Kivaa kun tulee kesä!!
    Ja kyllä niitä pihahommia ehtii tehdä sitten tulevinakin kesinä! :)

    ReplyDelete
  5. Kuullostaapa kivalta teidän terassisuunnitelmat, laitahan sen edistymisestä väliaika tietoja meille =)
    Täytyypä sanoa että mulla ei oo mitään tietoa tuosta puukomposiitista.. ekaa kertaa kuulen siitä...
    Aurinkoa sunnuntaihisi =)

    ReplyDelete
  6. Bella: voi kiva, tänne saa tulla hommiin, ruokapalkalla :D

    Rekku: kiitos paljon ku kerroit kokemuksia! aivan, mm. just noilla pointeilla oon kääntäny miehen päätä onnistuneesti :D.

    Nanna: joo oon jo pikkusen valmistellu sitä kalustepostausta, yritän piakkoin saada sen julkaisuun :)).
    onpa meillä samat suunnitelmat/maku kalusteiden suhteen, kiva huomata :).

    Hanna: no niinpä! joo pihakivetkään ei tosiaan oo edullisimmasta päästä... mullekin se ruokailuryhmä tuottaa tuskaa, yhden kivan oon löytäny mut hinta ei ollu kovin kiva... oisko sit joku lasi & metalli -yhdistelmä teille hyvä ruokaryhmäksi? ja etupihalle joku puinen valkoinen pieni pyöreä pöytä ja tuolit? Kodin Ykkösessä oli semmosia viime kesänä ainakin, tosi kivat joita mietin meidän saunaterassille!

    FanniAuroora: jee, mukava kuulla et kuulostaa kivalta :)). varmasti tulee tänne juttua, ehkä jopa kyllästymiseen asti :P.
    kiitos, aurinkoa sinnekin! täällä on aivan upea ilma!

    ihana ku ootte innostuneita meidän pihatouhuista :))

    ReplyDelete
  7. OIjoijoi...Kivat suunnitelmat :) Eipä ole mullakaan kokemusta kuin painekyllästetystä, eli ihan uus juttu toi komposiittijuttu. Tulispa jo terassikausi...mäkin oon ostanut jo kaikkea kivaa sinne ja pitäs päästä laittamaan paikoilleen ja sisustamaan/postaamaan siitä ;)
    Mä en ainakaan tuu kyllästymään terassipostauksiin, eli hurry up, paljon kaikkia kivoja postauksia siitä!

    Kivaa sunnuntain jatkoa!

    ReplyDelete
  8. Meillä on juurikin tuosta UPM:n ProFi Deckistä tehty terassi, ensi kesänä tulee 3 vuotta! Kesti taipumatta myös ne jättilumikinokset viime talvena... Onneksi laitettiin, on nimittäin kuin uusi ja mitään huoltoja ei tarvitse tehdä. Ollaan niin tyytyväisiä kun voi olla! Eli siis suosittelen! :) Hinta oli korkea, mutta todellakin sen arvoinen!
    -m

    ReplyDelete
  9. Päm: todellaki, alkais jo terassikausi :P. mäki oon ostanu terassille kaikkee oleellista viime kesänä: istuintyynyjä, iso valkoinen aurinkovarjo, muutama ruukku :D. kalusteet vaan puuttuu, niin ja toki se terassi!
    kiitti, ihanaa sunnuntaita sinnekin! täällä arska paistaa 8)

    m: onpa kiva kuulla et on tyytyväisiä profi deckin omistajia :)). kiitos ku jätit kommentin!

    ReplyDelete
  10. Komposiitti terasseja mietin itsellekin. Miekkonen on perinteisen puolella ja sai viimeksi Jetan talomyyjän puolelleen. Olemme siis keräämässä tarjouksia taloa varten. Negatiivisena puolena mainitsi vähät kokemukset materiaalista, liukkauden pakkasella, huonon iskunkestävyyden jne. keskustelu meillä jatkuu
    T.Jaana

    ReplyDelete
  11. Pitkästä aikaa käymässä ja luin monet postaukset :) Meillä on kans terassi (n. 70neliötä) noussut tällä viikolla ja materiaalipohdinnat oli ihan samat kun teillä! Profideckissa hinta huimas ja painekyllästetyssä tympi huolto, kun neliöitä on niin paljon. Päädyttiin sitten Siperian lehtikuuseen (lehtikuusi.info). Se on kaunista toki sellaisenaankin, mutta kun harmaa olisi meillekin se ainoa oikea, talon värit kun on aikalailla valko-tummanharmaata. Sen voi käsitellä rautasulfaatilla, jolloin se harmaantuu itsestään, eikä sitä tarvi muuten huoltaa. Hinta on halpa ja kuulostaa hyvältä, kokemukset toki on vielä tulossa :) Mallipala saatiin ennen kun puu tilattiin ja oli kyllä upean harmaa. Kannattaa ainakin harkita!

    ReplyDelete
  12. Meillä on kestopuusta sekä etu- että takaterassi ja aion ensi keväänä maalata ne vaalean harmaiksi. Tuloksia näkee sitten blogistani :)

    Mielenkiinnolla tosiaan oottelen enemmän sun ulkoilmapostauksiasi :)

    ReplyDelete
  13. ^Jaanalle tiedoksi, että meillä ei ole usean vuoden aikana päivittäisessä käytössä ollut mitään ongelmia kyseisen materiaalin kanssa. On tippunut vaikka minkä moista poraa ja terää ja ei kolhuakaan. Liukkautta ei ole ollenkaan, jää lähtee kopsuttelemalla irti. Todella kestävä materiaali. Ihan oikeasti siis suosittelen ja tää menee kohta mainostamiseksi, mutta tätä ostosta en kadu :)
    -m

    ReplyDelete
  14. Täällä odotellaan innolla juttua pihasuunnitelmista ja kauhulla lumien sulamista ;) Meidän piha on yksi suuri hiekkalaatikko, joten ideoita kaivataan...

    ReplyDelete
  15. Jaana: ahaa! liukkaus pakkasella, jos on liukas, ei ois meille ongelma koska terassit on pääasiassa kesäkäytössä. lisäks komposiittilattiat tulee oleen katoksen alla suojassa, seki estää liukkautta jonku verran. mun mielestä muissa Pohjoismaissa oli paljo kokemusta tuosta ja kokemukset hyviä, Suomi taas junnaa jälkijunassa :D. kerrohan sit mihin päädyitte :)).

    Kaisa: kiva ku tulit käymään ja lueskelemaan ja et jätit vielä kommentinkin :)! kiitos sulle tuosta vinkistä, mies aikoi selvitellä asiaa ja funtsitaan nyt sitäkin :). ei sulla sattuis oleen kuvaa siitä mallipalasta?

    Mari: jaa kiva, tuu kertoon ku kuvia näkyvillä! heh, juu niitä on kyllä tulossa pikkuhiljaa. viherpeukalo on musta kaukana, et älä liikoja odota :D

    m: kiitos ku tulit kertoon vielä näistä yksityiskohdista :)).

    SuviA: joo tää lumi kyllä kaunistaa pihaa :D. mua jännittää jäikö syksyllä kauheesti roskia pihalle, kiva näky keväällä...

    ReplyDelete
  16. Ei valitettavasti ole kuvaa, eikä edes tallessa enää sitä puunpalaa. Näissä kuvissa näkyy vähän, jopa ilman rautasulfaattia menee noin kivan harmaaksi:
    http://1.bp.blogspot.com/_hUP-xpMtWSw/TU6SZZi8NlI/AAAAAAAAAI8/cPdof81gCks/s1600/LehtikuusiTerassi.jpg

    ja tässä blogissa myös kuusiterassi: http://unelmiajaonnenpuuskia.blogspot.com/2008/08/terassilla.html

    ReplyDelete
  17. Hi "S"
    Very good choice, It looks splendid! I'm excited to see your terrasse. Would like the same one but not before next year...
    ...I got my door-garage :) Oh! what a story! We got a remote control gratuitously.( I 'm not sure about this word, think it's for tv?)
    Have a sunny week too!

    ReplyDelete
  18. Kaisa: ok, käyn tsekkaan noi kuvat :))

    Joëlle: hi you!! thanks, nice to hear your opinion :).
    oh, excellent that you finally got your door!! yes, I understand the remote control, we have it too for the garage door :)
    thank you for your nice comment!

    ReplyDelete
  19. Tuo komposiitti sopis teille kyllä tosi hyvin! Se taitaa olla myös aika huoltovapaa ja kestää myös aurinkoa hyvin. Meillä on tuota painekyllästettyä ja se on kyllä kestänyt aika hyvin. Ollaan kyllä vuosittain käsitelty se suoja-aineella.

    ReplyDelete
  20. Niina: olen täysin samaa mieltä kanssasi Niina :)

    ReplyDelete
  21. Viime kesänä laitettiin komposiittiterassit omaan pihaan, ei UPM:n vaan kilpailijan. Erittäin tyytyväisiä ollaan oltu! Materiaalissa on sellainenkin etu että aamukaste tai yöllinen sade kuivahtaa sen pinnalta alta aikayksikön, vertaapa vaikka puuhun johon kosteus on imeytynyt. Lisäksi on kivantuntuinen jalalle, miellyttävämpi kuin puu. Suunnittelussa kannattaa huomioida että roskien harjaus onnistuu hyvin vain laudansuuntaisesti (eli kuinkas jos on kikkailtu kuvioilla..), oikeastaan turhakelehtipuhallin olis kätevä...

    ReplyDelete
  22. Anonyymi: minkä kilpailijan materiaalista teitte? onko tuote edullisempaa sillä ku UPM:llä? juu ehdottomasti meillä tulee laudat suoraviivaisesti, ei mitään kuvioita! kiitos kun kerroit kokemuksianne :)

    ReplyDelete
  23. N: Mietitään parhaillaan ihan samaa asiaa. Ehkä olette valinneet jo. Profideckin rinnalla löytyy TM-Deckiä ja huomenna saan vielä kolmannen laadun.
    Ai niin sitten on vielä neljäskin, mutta minusta se näyttää autonrenkaalta (siskon mielestä se on paras), ihan musta. Vaikeaa on valita, mutta oli kiva lukea positiivisista kokemuksista. Oletko ottamassa yön mustaa vai antrasiitin harmaata (keskiharmaa)

    ReplyDelete
  24. N: ahaa, pitääpä kysäistä mieheltä onko kuullu tuosta TM-Deckistä! luulen et me ollaan jo päätös tehty ;). harmaata on tulossa, mun mielestä se näyttää kivemmalta ku ihan musta. musta voi olla polttavan kuuma ja koska meille tulee mustat polyrottinkikalusteet, tulee ne paremmin esiin harmaasta terassista. hyvissä ajoin ennen juhannusta on terassit valmiit, vino pino kuvia tulossa sitten :)

    ReplyDelete
  25. Moikka. Pyysin tarjouksen twinsonista, se oli kyllä kaikista kallein ja todettiin että voidaan vaikka oliiviöljyllä vedellä kerran vuodessa seuraavat 50 vuotta puuterassiakin. Käytiin katsomassa täällä pääkaupunkiseudulla yhtä Profideck yönmustaa terassia ja minä vakuutuin siitä. Nyt kiinnoistaisi S, onko teille terassi jo laitettu, oletteko tyytyväisiä? T: N

    ReplyDelete
  26. N: moi N :). kiva että kerroit ton mulle!! ei olla vielä tilattu terassimatskua, rungot vasta valmiit. mies on tehny koko viikon 13-tuntista työpäivää, sama jatkuu viel AINAKI ens vkon, joten hommat seisoo niin kauan... pakko levätä välillä, ei jaksa pitkien päivien päälle muuta ku olla :).
    kävitkö siis puukomposiittiterassia katsomassa? yönmustana?

    ReplyDelete
  27. Hei taas. Juu, se talo on myös mukana Domuksen Schuco-liukuovimainoskuvissa. Olen nähnyt nyt kaksi terassia toinen harmaana ja toinen yön mustana. Viereisten talojen puuterassit olivat jo haalistuneet. Meille se yönmusta sopii paremmin tuon sokkelin RR23 ja mustan (lammi)pihakivetyksen kanssa, talo on valkoinen F157, juuri rapattu. Ikkunat vielä peitetty, tänään saadaan pois ja pestään ikkunat! Jännittää kyllä, että onko se profideck hyvä..Mutta sitten on vielä toinenkin vatsanpurujen aihe - puudetaljit fasaadissa..että voi olla vaikea valita, mutta onneksi ovat viimeisiä valintoja isossa projektissa.

    ReplyDelete
  28. Niin ja tsemppiä, välillä on kaikenlaista muutakin tekemistä, kun talo ( hyvä niin) ja töitä jne. Kyllä se siitä.

    ReplyDelete
  29. Anonyymi: joo se riippuu paljon talon sävystä et minkävärinen terassi sopii. meille sopis just se harmaa ja sitä tuleekin :). huomenna mies aikoo laittaa matskut tilaukseen, jei! mitään haukkuja en oo koskaan profideckistä kyllä kuullu...
    sen mustan matskun kans kannattaa huomioida se, että se on melko kuuma auringossa. et onko teillä etelän puolen terassi johon paistaa aurinko suurimman osan päivästä?
    paljon tsemppiä teillekin, kyllä meidän koteihin varmasti kivat terassit saadaan :))
    sähän voit vaikka lähettää mulle sähköpostilla kuvaa sit ku teillä on valmista, jos haluat :)

    ReplyDelete
  30. Hei, meillä aivan vaaleanharmaa komposiittiterassi kolmatta vuotta.
    Ikäväkseni huomasin, että talven lumikuorma on tehnyt tepposia ja
    pinta vihertää... millähän ilveellä sen saa puhtaaksi... googlailen
    netistä tietoa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi karseus :/ meidän terassi on vielä lumen peitossa, jännittää mikä ylläri sieltä paljastuu! suosittelisin ottamaan yhteyttä valmistajaan, kyllä heidän täytyy tietää miten toimia ja eihän noin kyllä saa käydä! et puhdistusaineet on löydyttävä :)
      ilmoittele kun saat selville ja minä kans!

      Delete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S