Mikkihiiret merihädässä

Viime viikon lauantain vietimme Välimerellä tällä aluksella:

Tietysti Sardinian loman tuulisin päivä oli se, jolle olimme varanneet veneretken :). Enkä puhu nyt mistään pikkutuulesta... Alkumatkasta tuuli ei haitannut, ihailimme upeita maisemia ja kauniin turkoosia merta.

Emme tienneet reittiämme vielä tuolloin (ehkä hyvä niin tai oisin jääny laiturille vilkuttaan ;)), mutta päämäärä oli tuo korkea kallio mikä tämän kuvan taustalla häämöttää...

Paikka on nimeltään Capo Caccia, jossa viimeisenä päivänä kävimme myös vuokra-autolla (juttua tulossa myöhemmin)!

Tässä paikka läheltä kuvattuna, oli kyllä tosi vaikuttavan kokoinen!!!

Meidän matkaan tuli pieniä mutkia, kun pääsimme Capo Caccian juurelle. Tuuli oli hirmuinen ja aallot valtavia! Suolaistakin suolaisempaa merivettä roiskui veneen sisälle ja tavarat lenteli. Olin jo pienimuotoisen paniikin kourissa Capo Caccian juurella, kun olimme pysähtyneenä emmekä me matkustajat tienneet mitä tapahtuu... Yhtäkkiä kapteeni käänsi laivan ja palasimme takaisinpäin. Miehistön jäsen kertoi myöhemmin, että aallot siinä kohdassa olivat neljän metrin korkuisia emmekä voineet jatkaa alkuperäistä reittiämme. Neljän metrin aallot on melkoset tollaselle veneelle :D.
Alkuperäinen reitti ois kulkenu Capo Caccian taa ja siellä pienen kallion ympäri ja takaisin. Onneks ei menty siitä eteenpäin!!! Pelastusliivejä ei ollu kellään eikä niistä ees matkan alussa kerrottu, tyypillistä... :). Mä kyllä kysyin ennen veneen astumista, onko turvallista lähtee näin tuulisella ilmalla ja vakuuttelivat et on.

Tässä näkyy venereittimme rannikon läheisyydessä. Algherosta lähdimme ja sinne palasimme. Lisäsin tuon keltaisen pallukan kuvan vasempaan laitaan, siinä kohdalla oli ne hirmuiset aallot ja siitä palasimme takaisin. Pikkupätkä reittiä jäi siis näkemättä, mutta viimeisenä lomapäivänä vuokrasimme auton ja ajoimme tuonne korkealle ihailemaan (kauhistelemaan) maisemia. Silloin myös näimme, mistä alkuperäisen reitin ois pitäny kulkea.

Paluumatkalla yksi miehistön jäsenistä kertoi, että viime kesäkuussa Capo Cacciaan oli osunut 18 metrin korkuinen aalto (!!!) ja 50 alinta rappusta oli tuhoutunut. Noita hirmuisia kallioita kiertää siis rappuset, joilla uhkarohkeimmat voi kierrellä ja katella...

Näettekö kuinka turkoosia vesi on? Ja niin kirkasta! <3
Nuo kaksi kuvaa yllä, joissa näkyy vehreitä kukkuloita, otin pysähdyspaikassamme. Tuossa lahdenpoukamassa meri oli tyyni, tosin sielläkin tuuli aika lailla :/. Heti kun pysähdyimme, yksi miehistön jäsenistä laski tikkaat veteen ja karjaisi vahvalla italiaanon aksentillaan "swimming!" :). 



Ja poikia vietiin ;).



Mä vaan hytisin veneessä ja otin kuvia :). Mereen pystyi hyppäämään myös veneen keulasta, jossa oli ns. ponnahduslauta. Se oli lähinnä brittimiesten käytössä tuona lauantaipäivänä ;).



Veneen kapteenikin heitti märkäpuvun niskaan ja lähti sukeltelemaan! Parisen tuntia hän siellä viihtyi ja palatessaan näytti saalistaan: vyöllä roikkui melkoinen läjä mustekaloja. Hihoihin hän oli kerännyt simpukankuoria, jotka kimaltelivat kauniin hopeisina auringossa. Hän kertoi että mustekalat imevät simpukan sisuksen, tästä syystä kuoret kimaltelevat niin upeasti. Hän jakoi simpukankuoret meille naispuolisille vieraille muistoksi :).

Sillä välin ku kapteeni sukelteli, valmisti miehistö meille lounaan:

Koska mä en oo seafoodin ylin ystävä, sain ihan peruspasta-aterian :). En hokannu ottaa siitä kuvaa, mut tota samaa pennepastaa peston kera sisälsi mun lounas.
Alkupaloiksi oli tarjolla leipää, salamimakkaraa & juustoja. Juomina valkoviini & vesi. Jälkkäriksi hedelmä, kahvia ja mirto-snapsit! :)

Oli kyllä tosi kiva päivä merellä, vaikka se sisälsikin vähän liikaa jännitystä mun makuun ;).

Niin ja mua keinutti koko lauantai-illan, nukkumaanmenoon asti, ton veneretken jälkeen! Ei kiva! ;D