Monday, October 10, 2011

Elokuvia

Elokuvakanavista huolimatta me vuokrataan säännöllisesti elokuvia vuokraamoista.
Siinä on jokin ihan oma tunnelmansa, josta en halua luopua! 
On kiva lähteä vuokraamaan elokuvia ja koota samalla herkkukarkkipussi :P
Meidän kantapaikka on Makuuni, FilmTown hyvänä kakkosena. 


Eilisen sunnuntain aloitin katsomalla yhden vuokraamani elokuvan; 
Himoshoppaajan salaiset unelmat/Confessions of a Shopaholic




Oon kerran aiemminkin jakanut täällä leffasuosituksen, joten ajattelin tehdä niin myös nyt.
Kyseessä ei ole mikään uutukaisleffa, mutta ehkä tämä on joltain muultakin jäänyt näkemättä.




Himoshoppaajan salaiset unelmat perustuu Sophie Kinsellan samannimiseen romaaniin ja sen jatko-osaan Himoshoppaaja vieraillamailla


Kevyt hömppäelokuva, jossa Suomi mainitaan useamman kerran ;). Et jos tykkää hömpästä ja shoppailusta, tämä voi olla hyvä valinta. Vaikkakin elokuvan aihe on vakava!
Niin ja löytyypä elokuvan sivuroolista yksi suomalainenkin!






Tämän päivän ajattelin aloittaa katsomalla Frendien kaksi viimeistä jaksoa!
Frendit on ehkä kaikkien aikojen paras komediasarja, en kyllästy jaksoihin ikinä, naurattaa kerta toisensa jälkeen!
Eikä Frendien jälkeen oo tullu yhtä ainoaa lähellekään samanveroista komediasarjaa enkä usko että tuleekaan!


Huikean taitavia näyttelijöitä, joiden roolihahmoilla jokaisella on omat hassuutensa :)





Löytyykö sieltä muita vannoutuneita Frendit-faneja?

Mutta nyt mä painan playta sekä Frendeille että uudelle viikolle ja uppoudun näihin tunnelmiin!


Kuvat Googlen kuvahaku

28 comments:

  1. Täällä huutelee yksi Frendit-fani! Kaikki tuotantokaudet löytyy ja tässä kahden vuoden aikana kun olen ne omistanut, niin on kyllä tullut hiukan moneen kertaan ne katsottua! Päivittäin avomiehen kanssa heitellään toisillemme jotain Frendit-kommentteja tai jotain Frendit-sitaatteja. Paljon. Se on hauskinta!
    Olen aivan samaa mieltä siinä, että ei samanveroista sarjaa ole. :)
    Hyvää viikon alkua Frendien parissa, se on aina hyvä tapa aloittaa viikko. :D

    ReplyDelete
  2. Moiks! Itse olen toivoton romantikko: Jane Austenin tuotanto on ihanaa, varsinkin Järki ja tunteet-leffa ja Emma-sarja (uusin versio). Itse olen keräillyt nyt Pieni talo preerialla dvd-boxeja. Myös Anna-sarja (L.M. Montgomery) on osattu ulkoa! Ja niin pöhlö olen, että kun aikoinaan Ihmemies MacGyveristä tuli viimeinen jakso, niin pikkusiskon kanssa itkettiin!. (Vaikka se nyt ei niin romanttinen sarja ole ;))!

    ReplyDelete
  3. Meinaan ehdottomasti katsastaa tuon Himoshoppaaja -leffan. Ensin kuitenkin aion lukea kirjan, jonka onnistuin löytämään huuto.netistä. Kustantajilta ko. sarjan ensimmäinen osa oli loppu. Vissiin kysyntää on. :) Ja aihe sopii mulle oikein hyvin, sillä olen aikamoinen shopaholic :D

    ReplyDelete
  4. Mä olin ensin lukenut tuon kirjana ja sen jälkeen elokuva oli minulle pienoinen pettymys. Niihän yleensäkin käy jos ensin lukee kirjana ja sitten katsoo saman leffana.

    ReplyDelete
  5. Himoshoppaaja on mun yks suosikki! Vaikkakin se on aika paljon erilainen kuin kirja. Parempi olla vertaamatta ollenkaan tässä tapauksessa. Mullon kaikki Himoshoppaaja-kirjat, jotka viimeisintä lukuunottamatta olen lukenut monta kertaa. =)

    ReplyDelete
  6. Henna: heh, kiitti Henna :). ja kiva kuulla et muutkin tykkää, se on ihan huippusarja!!! <3

    Pilvi: voi mäki katoin pienenä Pieni talo preerialla, monesti äitin kans yhdessä katottiin :). voi että mä repesin tolle viimiselle :DD

    Inanaa: heh, mä en ton leffan jälkeen pidä itteeni enää kummosena shoppailijana ;D
    ainaki homma on hanskassa, onneks! ja aionki tän maanantain kunniaks laittaa kohta yhtä tilausta menemään ja tuotteista, mitä oikeasti tarvin ja oon jo pitempään ettiny :)

    Hanna: joo niin siinä tapaa yleensä käydä :/. mulle tuo ei ollu yhtään pettymys, koska en nykyään ehdi kirjoja lukemaan... joten hyvä ratkaisu mulle :)

    Jaana: mä en ehdi nykyään lukea kirjoja :/ joten leffa oli mulle just sopiva! yhden kirjan aloitin menolennolla Sisiliaan, ehdin lukea sitä varmaan 50 sivua ja se on kesken edelleen :D

    ReplyDelete
  7. Täälläkin yksi Frendien superfani! Rachel ja Joey oli mun ihan lemppareita ja niitä jaksoja jaksaa katsoa vuodesta toiseen... Mun ihan kaikista lempparein jakso on "the one with the chick and a duck" :)

    ReplyDelete
  8. Heidi: mä en osaa nimetä kuka roolihahmo oli mun lemppari, mulla ne aina vaihteli ja tykkäsin oikeesti niistä kaikista tosi paljon :D. Monicassa tunnistin joitain piirteitä itsestäni ;D
    enkä osaa ees nimetä lempparijaksoa, niitä huippuja on niiiiiin monta!! :)

    ReplyDelete
  9. Hei,
    Frendit on meikäläisenkin suosikkeja. Onneks ne on tullut jo monen monta kertaa tv.stä uusintana ja aina niitä jaksaa katsoa. Kotona löytyy kaikki kaudet Sinkkuelmää ja Gilmoren tytöt jaksoista :-)
    Tuo Himoshoppaaja täytyy kyllä katsastaa joku viikonloppu.
    t.Iinuska

    ReplyDelete
  10. Videovuokraamossa käynti on jotenkin rentouttava tapahtuma itsessään. Vai pitäisikö käyttää sanaa dvd-vuokraamo? Himoshoppaaja-kirjasarja on suosikkejani, mutta elokuva aika pettymys. Joko on Sinkkuelämää II katsottu? Se on aika kiva hömppäelokuva myös.

    ReplyDelete
  11. Mä oon pitkään katsonut Frendejä silloin kun telkkari sattui olemaa niide aikaan auki, satunnaisesti. Nyt kuitenkin tänä syksynä kun satuin katsomaan viimeisen jakson kokonaan, iski sellainen, miksi ihmeessä mä en oo attonut niitä alusta asti. Nytpä on sitten kaikki kaudet katottavissa. Ne on kivoja, kun kestävät ilman mainoksia sen reilun 20 min, joten illassa saatta mennä useampikin. Voipi olla että tulle boksillekin asti hankittua :)

    ReplyDelete
  12. Frendit on ihana ohjelma ja jaksot ovat eina niin sympaattisia:) Kaunis ja yksinkertainen sisustusblogi

    Käy vierailemassa blogissani, jos haluat:)

    http://suklaisiaunelmia.blogspot.com/

    ReplyDelete
  13. Juu olen samaa mieltä kanssasi, frendit on minun lemppari myös. Ollaan ostettu boxeja ja niitä katsottu nyt kun (moneskohan) uusintakierros päättyi.

    ReplyDelete
  14. Himoshoppaajahan pyörii nyt leffakanavilla! :) Tuli katsottua se tuossa muutama päivä sitten joltakin Canal+ -kanavalta. Ettet vain olisi turhaan vuokrannut kyseistä leffaa... :)

    ReplyDelete
  15. Oi, täällä myös yksi Frendit-fani! Mulla on kanssa tuo boxi, ja lähes ulkoa osaan jo jaksot mutta silti jaksan katsoa.. Ei siihen vaan voi kyllästyä :D

    ReplyDelete
  16. Frendit ja Sinkkuelämää ovat varmasti kaikkien aikojen parhaimmat tv-sarjat. Okei, jännityspuolella tykkäsin myös 24:sta ja Lostista, mutta eivät ole Frendien tai SATC:n veroisia. Frendit-boksi tuli katsottua läpi toissa vuonna parin viikon sairaslomalla ja viime kesän saikulla katsoin SATC:n läpi, eli todellakin helpottivat parantumista ja toivat iloa päiviin.

    Himoshoppaajat oli kirjoina mukavia, just sellasia kevyitä hömppiä, mihin ei pety koskaan. Eli pitänee tsekata leffatkin. Seuraavaksi aion mennä elokuviin katsomaan sen uuden "One day" -leffan, luin sen kesällä kirjana ja se oli mielettömän ihana ja mukaansatempaava. Jännityksellä odotan yltääkö leffa puoliksikaan kirjan tasolle, toivotaan!

    ReplyDelete
  17. Oletko koskaan katsonut How I Met Your Motheria? Itse pidän siitä ja usein verrataan Frendeihin! Tuohon siis, kun sanoit ettei ole Frendien veroista tullut. :-)

    ReplyDelete
  18. Täällä yksi frendi fani :) Ja toi leffakin on hyvä, mutta kirja silti ehdottomasti parempi !

    ReplyDelete
  19. Homppa ja shoppailu on just parasta. Katoin just pari paivaa sit telkkarista sen Devil wears pradan, joka on musta vahan saman kaliiberin homppaa ku toi himoshoppaaja - eli siis ihan sikahyva leffa!

    ReplyDelete
  20. Frendit oli ehdottomasti paras sarja ikinä!!! Voisi joulupukille vinkata että voisi ostaa mulle koko frendit setin ;) Jotain mukavaa jouluunkin...en ole yhtään jouluihminen.... T: Niina ja 4kisua

    ReplyDelete
  21. Iinuska: Sinkkuelämääkin oli niin huippusarja, niitäkin jaksoja jaksaa katsoa uusintana :)
    ootko nähny Paholainen pukeutuu Pradaan? se on kans yks mun ehdoton lemppari, vielä parempi ku tää Himoshoppaaja!

    EK: niin on ja videovuokraamo kuulostaa kyllä paremmalta :D
    juu Sinkkuelämää II on katottu, mut se löytyy digiboxilta tallennettuna myös. katon joku päivä siis uudestaan :D

    LauraR.: parempi huomata moinen asia myöhään ku ei milloinkaan ;). oisit jääny ilman Frendejä kyllä paljosta paitsi! :)

    Anni: kiitti! tuunpas kurkkaamaan kun ehdin :)

    Villa Brickyard: kiva et löytyy muitakin faneja :). mä tykkään et niitä tulee koko ajan uusintana, voi kattoo jos joskus osuu telkkarin ääreen :)

    sipa: voi et ois sanonu!! :D siellähän se näytti pyörivän... no sovitaan ettei sitä tullu ku vasta eilen eka kertaa ja halusin nimenomaan sunnuntaina sen kattoo ;D. ja onneks vuokraaminen on TODELLA halpaa :D
    yleensä vaan kerran pari viikossa katon noi Canalin ohjelmat läpi ja ajastelen sieltä kivoja...

    Janika: oon täysin samaa mieltä :D

    ReplyDelete
  22. Paula: mä tykkäsin 24:n ykköskaudesta, mut jotenki ne jatkokaudet alko mennä yli... ois ollu hyvä ku ois loppunu siihen eka kauteen. en siis kattonu niitä muita kausia ollenkaan.
    mikäs tuo One day on... täytyypä googlettaa :)

    Anonyymi: en oo kattonu sitä, en ainakaan muista mut nimi kuulostaa tutulta... googleen...

    FANNI: niinhän ne yleensä on. mulla vaan ei aika riitä kirjoihin ni täytyy tyytyä leffoihin!

    Hanna: joo se on huippuleffa, vielä parempi ku tää Himoshoppaaja!!! oon kattonu sen eka kerran elokuvissa ja kuukausia sit se pyöri Canalilla, josta sen tallensin enkä oo vielä ehtiny boxilta kattoon :). sitä odotellessa!

    Niina ja 4kisua: totta! oi kamala, mä taas oon niiiiiin jouluihminen <3 ehkä tartutan sen suhunkin tän blogin välityksellä ;D

    ReplyDelete
  23. Täällä yksi ehdoton Frendit fani:)
    Tuo himoshoppaaja mun on pitänyt katsoa monta kertaa, mutta aina se on jäänyt. Pitää varmaan ottaa tyttöjen kanssa viikonloppuna molemaat leffat oikein "työnalle" ;)

    ReplyDelete
  24. Moro,
    Kyllä löytyy kaapista tuo Paholainen pukeutuu Pradaan. Uskon että se on yksi klassikkoleffoista, joten sen säästän vanhuudenpäiville katseltavaksi :-D
    t.Iinuska

    ReplyDelete
  25. Olen lukenut Himoshoppaaja kirjoja, mutta leffat vielä katsomatta, täytyypä katsastaa joku päivä. Paholainen pukeutuu Pradaan oli kirjana tosi hyvä, leffa odottaa mua myös tallennettuna, on muka ollut niin kiirus etten ole sitä ehtinyt katsoa vaikka se on ollut varmaan pari kuukautta jo odottelemassa boksilla :) Olen aivan vannoutunut Sinkkuelämää -fani, kattelen vieläkin niitä uusintoja enkä ole kyllästynyt. Frendit oli aikansa ehdoton ykkönen, niitä en ole moneen vuoteen kattellut, mutta varmasti nekin uppoaisivat vielä. Eli kaikenlainen hömppä ja viihde uppoaa minullekin, en kiellä sitä ollenkaan ja miksi pitäisikään :)

    ReplyDelete
  26. Mia: voi siinähän onki ihana yhteinen viikonloppusuunnitelma teille :))

    Iinuska: heh :) ite aattelin tässä lähipäivinä katella sen taas :P

    Marika: jaa onko seki olemassa kirjana, enpä oo tiennytkään! siis tuo Paholainen :). mullaki se on ollu boxilla jo varmaan keväästä asti, säästelen sitä spesiaalitilanteeseen :D (vaikka oonki sen jo kertaalleen nähny...)

    ReplyDelete
  27. Frendit on huippu, mutta katsottuani How I Met Your Motherin kaikki tuotantokaudet jo kahteen kertaan läpi, voin sanoa, että se jopa ehkä voittaa ikisuosikin Frendit. Ja se on aika paljon se. Ehdottomasti kannattaa tutustua :)

    ReplyDelete
  28. TERHEN: oho, se on paljon sanottu se! mullakin mielenkiinto heräs :)
    tosin pahoin epäilen ettei mikään mun mielessä Frendejä voita, mut vannomatta paras ;)

    ReplyDelete

Huomasithan, että blogini on muuttanut ja löytyy kaikkine postauksineen osoitteesta:
allyouneediswhite.bellablogit.fi
Joten jätäthän kommenttisi uuteen osoitteeseeni, kiitos!
Ystävällisesti,
S